Järjestöt vammaisten henkilöiden asumispalvelujen tuottajina

Abstract

Kandidaatintutkielmassa tarkastellaan vammaisten henkilöiden asumispalvelujen tuottamista järjestöjen näkökulmasta. Aihe on erityisen ajankohtainen sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamiseen liittyvien yhteiskunnallisten muutosten, kuten hyvinvointialueiden perustamisen ja julkisen talouden rahoituskriisin vuoksi. Vammaiset henkilöt ikääntyvät muun väestön tapaan, minkä vuoksi myös heidän sosiaali- ja terveyspalvelujen tarpeensa on kasvussa. Myös valtion tukirahoituksen muutokset vaikuttavat parhaillaan yleisesti järjestöjen toimintaedellytyksiin.

Työn empiirinen aineisto on koottu kahdesta järjestöstä, yhdistyksestä ja säätiöstä. Vaikka niiden lähtökohdat ovat erilaiset, toiminnan tarkoitus on sama: vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuuden edistäminen. Järjestöjen arvoissa, etiikassa ja tavassa tuottaa palveluita on paljon yhteistä. Myös organisaatioiden johtamis- ja hallintorakenne on samankaltainen, joskin toimintaa linjaavien hallitusten koostumus eroaa merkittävästi toisistaan. Molempia voi luonnehtia hybridiorganisaatioiksi, sillä perinteinen järjestötoiminta ja markkinaehtoinen palvelutuotanto toteutuvat niissä rinta rinnan, toisiaan suoraan tai välillisesti tukien ja haastaen. Sekä yhdistys että säätiö tuottavat omille kohderyhmilleen suunnattuja asumispalveluja niitä varten suunnitelluissa asuinyksiköissä. Työtä tehdään lähellä asiakasta niin fyysisesti kuin henkisestikin.

Järjestöt ovat melko pieniä toimijoita ja tarjoavat asumispalveluja vain yhdellä hyvinvointialueella. Asiakkuuteen liittyvän erityisosaamisen vuoksi niiden yksiköissä on kuitenkin asiakkaita 7–10 hyvinvointialueelta. Hyvinvointialueet hankkivat omaa tuotantoaan täydentävät sosiaali- ja terveyspalvelut pääsääntöisesti julkisten kilpailutusten avulla. Järjestöt kilpailevat hankintasopimuksista samalla viivalla muiden palveluntuottajien, kuten isojen hoivayritysten, kanssa. Kilpailutuksiin osallistuminen on järjestöille melko haasteellista, sillä pieninä ohuen johtamis- ja hallintorakenteen omaavina toimijoina niillä ei ole niin vahvaa hankintaosaamista kuin isommilla toimijoilla, ja kilpailutukset hoidetaan muun toiminnan ohessa ilman erillisiä resursseja. Niillä ei myöskään ole samoja mittakaavaetuja, kuin suurilla toimijoilla ja erityisosaamisen ylläpitäminen vaatii taloudellisia ja inhimillisiä resursseja.

Hyvinvointialueet ovat toimintansa alussa olleet tiukassa paikassa palvelujen järjestäjinä. Tehtävään valmistautumisen keskeneräisyys sekä asiakasryhmäkohtaisen osaamisen puute näkyy jonkin verran sekä kilpailutuksissa että niiden jälkeisessä yhteistyössä palveluntuottajien kanssa. Sosiaali- ja terveyspalvelujen kriisi näyttää nostaneen palvelujen hinnan säätelyn keskeiseksi tavoitteeksi kilpailutuksissa. Sekä hyvinvointialueiden tapa toteuttaa kilpailutuksia että asiakkaiden ohjaus palvelujen piiriin aiheuttavat tällä hetkellä järjestöissä huolta. Huolista suurin on palveluntuottajien ja asiakkaiden tasapäistäminen. Asiakasryhmäkohtaisella erityisasiantuntemuksella ei näytä olevan kilpailutuksissa merkitystä, eikä sen ylläpitämiseen tarvittavia resursseja huomioida palvelujen hinnoissa. Aistivammaisten henkilöiden kohdalla on nähtävissä myös asiakkaiden toimintakyvyn ja palvelutarpeiden arviointiin liittyvä tasapäistäminen. Yhdistyksen mukaan palvelutarvetta arvioidaan hyvinvointialueilla ilman asiantuntemusta aistivammaisuudesta asiakkaalle vieraassa ei-saavutettavassa ympäristössä ja asiakkaiden kielellisiä oikeuksia loukaten. Toisena huolena järjestöillä on hyvinvointialueiden linjaus siitä, että asiakkaat pidetään omalla hyvinvointialueella riippumatta siitä, onko siellä tietotaitoa vammaisten henkilöiden erityistarpeisiin vastaamiseen. Myös henkilöstömitoitusten tulevaisuus mietityttää. Vammaisten asumispalveluissa henkilöstön tarvetta lisäävät mm. asiakkaiden ohjaukseen, vuorovaikutukseen ja kommunikaatioon liittyvät erityistarpeet. Henkilöstömitoitus ja palveluista maksettava hinta liittyvät toisiinsa, ja asiakaspalvelun laadun puolestaan koetaan riippuvan osittain henkilöstömitoituksesta.

Tutkielman pienestä mutta sisältörikkaasta aineistosta löytyi monia aiemman tutkimuksen kanssa yhteneviä näkökulmia järjestöjen tilanteeseen. Aineisto myös syvensi ja konkretisoi aiemmin esitettyä tietoa esimerkiksi hybridimallin synergiaeduista ja haasteista, sekä järjestöjen kokoon, rakenteeseen, hallintoon ja arvoihin liittyvistä erityispiirteistä, ja niiden vaikutuksista järjestöjen kykyyn tuottaa markkinaehtoisia asumispalveluja. Vaikka järjestöjen tulevaisuuteen ja niiden erityisosaamisen säilymiseen liittyy monia epävarmuustekijöitä, niiden usko omaan tarpeellisuuteensa elää.