Epätyypillistä työtä tekevien yksinhuoltajaäitien kokemuksia työn ja perheen yhteensovittamisesta
Sippola, Helmi (2025)
Sippola, Helmi
2025
Yhteiskuntatutkimuksen maisteriohjelma - Master's Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2025-02-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202502242386
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202502242386
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastelen epätyypillistä työtä tekevien yksinhuoltajien työn ja perheen yhteensovittamisen kokemuksia. Suomessa tehdään varsin yleisesti epätyypillistä työtä ja myös yhden vanhemman perheiden määrä on kasvanut. Epätyypillinen työaika ja yksinhuoltajuus voivat molemmat aiheuttaa haasteita työn ja perheen yhteensovittamiselle. Työn ja perheen yhteensovittamisen keinojen lisäksi tutkielmassa erityisenä mielenkiintona on yhden vanhemman perheiden kokema hoivaköyhyys. Näitä teemoja tarkastellaan kahden tutkimuskysymyksen avulla: 1) Millaisilla tavoilla epätyypillistä työtä tekevät yksinhuoltajat yhdistävät työn, perheen ja muun elämän? ja 2) Millä tavoin hoivaköyhyyttä esiintyy epätyypillistä työtä tekevien yksinhuoltajien arjessa?
Aineistona tässä pro gradu -tutkielmassa on kuuden epätyypillistä työtä tekevän yksinhuoltajaäidin teemahaastattelut. Kaikilla yksinhuoltajaäideillä on vähintään yksi 3–5-vuotias lapsi. Tutkielman keskiössä on perheiden arki ja jokaisen yksilölliset kokemukset työn, perheen ja muun elämän yhteensovittamisen keinoista ja mahdollisuuksista. Lisäksi olen kiinnostunut mahdollisesta hoivatarpeiden täyttymättömyydestä. Aineistoni analysoin käyttäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä.
Analyysin myötä muodostan neljä pääluokkaa työn ja perheen yhteensovittamisen mahdollisuuksille: 1) varhaiskasvatus, 2) omat tukiverkostot, 3) työn mahdollistamat joustot ja 4) yhteiskunnan muut palvelut, jotka vastaavat ensimmäiseen tutkimuskysymykseeni. Epätyypillistä työtä tekevillä yksinhuoltajilla on monia erilaisia mahdollisuuksia työn, perheen ja muun elämän yhteensovittamiselle. Perheet ovat kuitenkin keskenään hyvin erilaisessa asemassa, sillä toisilla on samanaikaisesti käytettävissä monia eri mahdollisuuksia, kun taas toisissa perheissä käytettävissä olevat mahdollisuudet ovat huomattavasti rajatummat.
Yksikään perhe ei elä absoluuttisessa hoivaköyhyydessä, mutta hoivaköyhyyttä esiintyy perheiden arjessa. Työn, perheen ja muun elämän yhteensovittamisessa on usein haasteita ja aina tarjolla olevat hoivaresurssit eivät riitä kattamaan kaikkia olemassa olevia hoivatarpeita. Tämä näkyy kaikkein selvimmin elämän erikoistilanteissa, kuten lapsen tai vanhemman sairastuessa. Erityisesti ne perheet, joilla omia tukiverkostoja ei ole ollenkaan tai lähes lainkaan käytettävissä, joutuvat jättämään erityisesti muun elämän menoja välistä ja toivovat enemmän tukea yhteiskunnalta.
Aineistona tässä pro gradu -tutkielmassa on kuuden epätyypillistä työtä tekevän yksinhuoltajaäidin teemahaastattelut. Kaikilla yksinhuoltajaäideillä on vähintään yksi 3–5-vuotias lapsi. Tutkielman keskiössä on perheiden arki ja jokaisen yksilölliset kokemukset työn, perheen ja muun elämän yhteensovittamisen keinoista ja mahdollisuuksista. Lisäksi olen kiinnostunut mahdollisesta hoivatarpeiden täyttymättömyydestä. Aineistoni analysoin käyttäen teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä.
Analyysin myötä muodostan neljä pääluokkaa työn ja perheen yhteensovittamisen mahdollisuuksille: 1) varhaiskasvatus, 2) omat tukiverkostot, 3) työn mahdollistamat joustot ja 4) yhteiskunnan muut palvelut, jotka vastaavat ensimmäiseen tutkimuskysymykseeni. Epätyypillistä työtä tekevillä yksinhuoltajilla on monia erilaisia mahdollisuuksia työn, perheen ja muun elämän yhteensovittamiselle. Perheet ovat kuitenkin keskenään hyvin erilaisessa asemassa, sillä toisilla on samanaikaisesti käytettävissä monia eri mahdollisuuksia, kun taas toisissa perheissä käytettävissä olevat mahdollisuudet ovat huomattavasti rajatummat.
Yksikään perhe ei elä absoluuttisessa hoivaköyhyydessä, mutta hoivaköyhyyttä esiintyy perheiden arjessa. Työn, perheen ja muun elämän yhteensovittamisessa on usein haasteita ja aina tarjolla olevat hoivaresurssit eivät riitä kattamaan kaikkia olemassa olevia hoivatarpeita. Tämä näkyy kaikkein selvimmin elämän erikoistilanteissa, kuten lapsen tai vanhemman sairastuessa. Erityisesti ne perheet, joilla omia tukiverkostoja ei ole ollenkaan tai lähes lainkaan käytettävissä, joutuvat jättämään erityisesti muun elämän menoja välistä ja toivovat enemmän tukea yhteiskunnalta.