Episteeminen epäoikeudenmukaisuus potilas-lääkärisuhteessa: Fenomenologinen lähestymistapa avuksi vuorovaikutuksen syvempiin haasteisiin
Sirén, Aino (2025)
Sirén, Aino
2025
Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma - Licentiate's Programme in Medicine
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2025-02-25
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202502242384
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202502242384
Tiivistelmä
Potilas-lääkärisuhteessa vuorovaikutus koetaan usein haastavaksi. Epäonnistunut vuorovaikutus heikentää hoitotuloksia ja tyytyväisyyttä niin työhön kuin hoitoon. Tässä työssä tarkastelen vuorovaikutusta filosofisesti episteemisen eli tiedollisen epäoikeudenmukaisuuden näkökulmasta.
Väitän, että lääkärillä on valta-asemansa vuoksi enemmän vastuuta vuorovaikutusprosessista ja sen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Tieto-opillisena lähtökohtanani on, että tieto muodostuu aina tietyssä kontekstissa, eikä voi koskaan olla objektiivista. Niin lääkäri kuin potilaskin tuovat suhteeseen subjektiivisesti muodostamaansa tietoa ja myös ei-luonnontieteellisellä tiedolla on suhteessa merkittävä rooli.
Episteeminen epäoikeudenmukaisuus voi ilmetä Miranda Frickerin käsittein testimoniaalisena tai hermeneuttisena epäoikeudenmukaisuutena. Testimoniaalisessa epäoikeudenmukaisuudessa kuulija arvioi ennakkoluulojensa vuoksi puhujan uskottavuutta väärin perustein. Useimmiten tämä ilmenee puhujan (potilas-lääkärisuhteessa potilaan) kapasiteetin aliarvioimisena. Hermeneuttisessa epäoikeudenmukaisuudessa on kyse siitä, että ihmisillä on sosiaalisen asemansa vuoksi erilaiset mahdollisuudet osallistua tulkinnallisiin ja sosiaalisia merkityksiä luoviin prosesseihin, joiden kautta heidän kokemuksensa voivat tulla näkyviksi ja vakavasti otetuiksi. Lääketieteen kontekstissa potilaat kokevat usein, että lääkärit eivät ymmärrä heidän kokemustaan. Potilailla voi usein katsoa olevan heikot hermeneuttiset resurssit kokemuksensa merkityksellistämiseen.
Episteemisen epäoikeudenmukaisuuden välttämiseksi ja vuorovaikutuksen parantamiseksi ehdotan fenomenologista lähestymistapaa. Sen kautta voidaan tarkastella sairautta ensisijaisesti potilaan kokemuksen näkökulmasta. Se täydentää naturalistista näkökulmaa, jossa sairautta pyritään tarkastelemaan objektiivisesta luonnontieteellisestä näkökulmasta. Fenomenologisen näkökulman kautta lääkäri voi ymmärtää paremmin potilaan elettyä kokemusta, ja sitä kautta arvostaa potilaan tuottamaa tietoa. Ruumiillisuus ja kokemuksen muodostuminen subjektien välisessä toiminnassa ovat tärkeitä eletyn kokemuksen ulottuvuuksia.
Episteemisen epäoikeudenmukaisuuden ehkäisemisen keinoina käsittelen potilaan kokemuksen validoivan vastaanottamisen tärkeyttä, lääkärin taitoa reflektoida omia ennakkoluulojaan ja rajallisuuttaan sekä ilmiöiden merkityksellistämisen vaikutusta kokemukseen, esimerkkinä tästä oireen käsite.
Väitän, että lääkärillä on valta-asemansa vuoksi enemmän vastuuta vuorovaikutusprosessista ja sen oikeudenmukaisuuden toteutumisesta. Tieto-opillisena lähtökohtanani on, että tieto muodostuu aina tietyssä kontekstissa, eikä voi koskaan olla objektiivista. Niin lääkäri kuin potilaskin tuovat suhteeseen subjektiivisesti muodostamaansa tietoa ja myös ei-luonnontieteellisellä tiedolla on suhteessa merkittävä rooli.
Episteeminen epäoikeudenmukaisuus voi ilmetä Miranda Frickerin käsittein testimoniaalisena tai hermeneuttisena epäoikeudenmukaisuutena. Testimoniaalisessa epäoikeudenmukaisuudessa kuulija arvioi ennakkoluulojensa vuoksi puhujan uskottavuutta väärin perustein. Useimmiten tämä ilmenee puhujan (potilas-lääkärisuhteessa potilaan) kapasiteetin aliarvioimisena. Hermeneuttisessa epäoikeudenmukaisuudessa on kyse siitä, että ihmisillä on sosiaalisen asemansa vuoksi erilaiset mahdollisuudet osallistua tulkinnallisiin ja sosiaalisia merkityksiä luoviin prosesseihin, joiden kautta heidän kokemuksensa voivat tulla näkyviksi ja vakavasti otetuiksi. Lääketieteen kontekstissa potilaat kokevat usein, että lääkärit eivät ymmärrä heidän kokemustaan. Potilailla voi usein katsoa olevan heikot hermeneuttiset resurssit kokemuksensa merkityksellistämiseen.
Episteemisen epäoikeudenmukaisuuden välttämiseksi ja vuorovaikutuksen parantamiseksi ehdotan fenomenologista lähestymistapaa. Sen kautta voidaan tarkastella sairautta ensisijaisesti potilaan kokemuksen näkökulmasta. Se täydentää naturalistista näkökulmaa, jossa sairautta pyritään tarkastelemaan objektiivisesta luonnontieteellisestä näkökulmasta. Fenomenologisen näkökulman kautta lääkäri voi ymmärtää paremmin potilaan elettyä kokemusta, ja sitä kautta arvostaa potilaan tuottamaa tietoa. Ruumiillisuus ja kokemuksen muodostuminen subjektien välisessä toiminnassa ovat tärkeitä eletyn kokemuksen ulottuvuuksia.
Episteemisen epäoikeudenmukaisuuden ehkäisemisen keinoina käsittelen potilaan kokemuksen validoivan vastaanottamisen tärkeyttä, lääkärin taitoa reflektoida omia ennakkoluulojaan ja rajallisuuttaan sekä ilmiöiden merkityksellistämisen vaikutusta kokemukseen, esimerkkinä tästä oireen käsite.