Työikäisten masennuspotilaiden kokemuksia videovastaanotoista –systemaattinen kirjallisuuskatsaus

Abstract

Masennus on yksi yleisimmistä mielenterveyden häiriöistä, ja se vaikuttaa merkittävästi työikäisten elämänlaatuun, työkykyyn ja työhyvinvointiin. Mielenterveyshäiriöt ovatkin yksi yleisimmistä työkyvyttömyyden syistä. Työikäisten masennuspotilaiden hoitoon liittyy monia haasteita, kuten hoidon saatavuus ja potilaiden sitoutuminen hoitoon. Videovastaanotot voivat tarjota ratkaisuja näihin ongelmiin joustavuutensa ja helpon saatavuutensa ansiosta. Vaikka videovastaanottojen käyttö mielenterveyshoidossa onkin yleistynyt, on edelleen tärkeää yhä paremmin ymmärtää potilaiden omia kokemuksia tästä hoitomuodosta, jotta hoitoon sitoutumista ja hoitotuloksia voidaan parantaa. Tämän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli selvittää masennuspotilaiden kokemuksia videovastaanotoista.

Tutkimus toteutettiin systemaattisena kirjallisuuskatsauksena Pubmed-tietokannan kautta vuosilta 2015–2024. Mukaan valikoitui neljä englanninkielistä, vertaisarvioitua artikkelia. Näissä artikkeleissa selvitettiin haastattelu- ja kyselymenetelmin potilaiden kokemuksia videovastaanotoista masennuksen hoidossa sekä pyrittiin määrittämään niihin liittyviä etuja ja haittoja.

Tulosten perusteella työikäiset masennuspotilaat ovat pääosin tyytyväisiä videovastaanottoihin, mutta niiden käyttöön liittyy myös haasteita. Videovastaanotot koetaan houkuttelevana, hyväksyttävänä sekä laadukkaana hoitomuotona ja suurimmaksi osaksi yhdenvertaisina perinteisiin kasvokkain tapahtuviin tapaamisiin verrattuina. Videovastaanottojen merkittävimpiä etuja ovat potilaalle koituvat matalat kustannukset, hyväksi koettu tietoturva sekä joustavuus. Suurimpien videovastaanottoihin liittyvien ongelmien koetaan olevan teknisiä yhteysongelmia esimerkiksi äänen tai videokuvan toistamisessa, vaikkakaan nämä eivät tutkimuksen perusteella ole kokonaistyytyväisyyden kannalta merkittäviä eivätkä siten vaikuta potilastyytyväisyyteen. Videovastaanottojen koetaan hankaloittavan katsekontaktia ja sanatonta viestintää, minkä vuoksi osa potilaista voi kokea perinteiset kasvokkain tapahtuvat vastaanotot tehokkaampina.

Jatkossa olisi tarpeellista kehittää videovastaanottopalveluita vastaamaan entistä paremmin potilaiden tarpeisiin. Teknisten haasteiden minimointi, terapeuttien koulutus etäterapian erityispiirteisiin sekä potilaiden tarpeiden yksilöllinen huomioiminen voisivat parantaa kokemuksia entisestään. Vaikka videovastaanotot eivät välttämättä voi korvata kasvokkain tapahtuvia vastaanottoja kaikissa tapauksissa, ne tarjoavat arvokkaan vaihtoehdon masennuspotilaiden hoidossa, erityisesti saavutettavuuden ja joustavuuden näkökulmasta.