Työkyvyttömyys nilkkamurtumien jälkeen

Abstract

Nilkkamurtumat ovat huomattava tautitaakan ja työkyvyttömyyden aiheuttaja työikäisessä väestössä. Ne kuormittavat sekä terveydenhuoltojärjestelmää että työmarkkinoita. Nilkkamurtumiin liittyvät komplikaatiot, kuten haavainfektiot ja krooninen kipu, hidastavat kuntoutumista ja voivat johtaa pysyviin toimintarajoitteisiin. Murtuman jälkeen koettu toimintakyvyn heikentyminen vaikuttaa merkittävästi potilaiden terveyteen liittyvään elämänlaatuun. Työhön paluu tapaturman jälkeen on monitekijäinen prosessi, sillä työkykyyn vaikuttavat niin yksilön henkilökohtaiset voimavarat kuin työn vaatimuksetkin.

Tämän kandidaatintutkielman tarkoituksena oli tutkia integratiivisen kirjallisuuskatsauksen keinoin nilkkamurtumien aiheuttaman työkyvyttömyyden pituutta ja tarkastella työkyvyttömyyden pituuteen yhteydessä olevia tekijöitä. Aineisto koostui 13 vuoden 2013 jälkeen julkaistusta eri menetelmin toteutetusta tutkimuksesta.

Tulosten perusteella vahvistui käsitys nilkkamurtumien yleisyydestä. Aineistosta saatu tieto nilkkamurtumien jälkeisen työkyvyttömyyden kestosta oli vaihtelevaa. Työkyvyttömyys kesti kolmesta viikosta 12 kuukauteen, tavanomaisimman keston ollessa 10–12 viikkoa. Potilaan matala sosioekonominen asema, fyysinen työ ja liitännäisvammat pidensivät työkyvyttömyyttä. Aikainen painovaraus ja aktiivinen ohjattu liikeharjoittelu lyhensivät työkyvyttömyyden pituutta. Leikkaustekniikan valinnalla oli yhteys postoperatiivisten komplikaatioiden esiintyvyyteen ja sitä kautta työkyvyttömyyden kestoon. Sisäkehräsluun murtuman konservatiivinen hoitolinja pohjeluun naulauksen yhteydessä vähensi postoperatiivisten komplikaatioiden riskiä verrattuna sisäkehräsluun kiinnittämiseen ruuveilla. Lyhyempi syndesmoosiruuvien kiinnitysaika verrattuna pidempään kiinnitysaikaan ja primaari nilkkanivelen luudutus ydinnaulalla verrattuna internifiksaatioon lyhensivät sairaalahoidon ja työkyvyttömyyden pituutta.

Tämän tutkimuksen tuloksia voidaan hyödyntää nilkkamurtumapotilaiden kuntoutuksen suunnittelussa. Työterveyshuollossa tulisi varhain huomioida potilaiden työkykyyn yhteydessä olevat tekijät, kuten yksilön henkilökohtaiset voimavarat ja työn vaatimukset. Lisätutkimusta aiheesta tarvitaan, jotta murtuman jälkeisen pitkittyneen työkyvyttömyyden syistä saadaan yhtenäisempää tietoa ja kuntoutusta voidaan kohdentaa yksilöllisemmin heti toipumisen alussa.