”De Gaulle on historiallisesta kutsumuksestaan tietoisena hallinnut maataan ja kansaansa valistuneen itsevaltiaan tavoin”: Suomen Kuvalehdessä vuosina 1967–1969 käyty keskustelu ranskalaisesta politiikasta ja maan poliittisesta tilanteesta

Abstract

Tutkielman tavoitteena on vastata diskurssianalyysin avulla siihen, millaisia diskursseja Suomen Kuvalehden (SK) kirjoituksissa luotiin ranskalaisesta politiikasta ja maan poliittisesta tilanteesta vuosina 1967–1969. Vastaavasti kaksiosaisen alakysymyksen tarkoituksena on tarkastella, oliko käsiteltävissä aiheissa tai käsittelytavoissa eroja nimimerkki Liimataisen eli Urho Kekkosen ja lehden muun henkilökunnan välillä. Aineistorajaus perustuu SK:n merkittävään yhteiskunnalliseen asemaan 1960-luvulla ja Liimataisen todelliseen henkilöllisyyteen. Aikarajaus puolestaan perustuu Ranskan poliittisille tapahtumille: (i) opposition vahvistuminen vuoden 1965 presidentinvaalien ja vuoden 1967 parlamenttivaalien seurauksena; (ii) yhteiskuntarakenteen muutokset, minkä aiheuttamat ongelmat ilmenivät levottomuuksina vuonna 1968 ja; (iii) osittain edeltävien tapahtumien seurauksena järjestetty kansanäänestys, jonka epäonnistumisen seurauksena presidentti de Gaulle erosi. Huomionarvoista on, että nimimerkki Liimatainen keskittyi nimenomaan suurien poliittisten linjojen tarkasteluun, kun taas muissa kirjoituksissa tuotiin vahvemmin esille ruohonjuuritason tapahtumia. Tämä ei toisaalta ole yllättävää, sillä osa lehden henkilökunnasta keskittyi pikemminkin kulttuurista kirjoittamiseen. Vuoden 1968 levottomuuksissa oli toisaalta kysymys eräänlaisesta ”kulttuurivallankumouksesta”, mikä selittää myös kyseisten kirjoittajien osallistumista tapahtumista käytyyn keskusteluun. Heikki Brotheruksen kirjoitukset olivat eräänlainen yhdistelmä edellä mainituista esimerkeistä. Ottaen huomioon Suomen ulkopoliittiset realiteetit ja tavoitteet – puolueettomuuspolitiikan korostaminen ja Neuvostoliiton pelkojen välttäminen –, ei Suomen Kuvalehdessä julkaistuissa kirjoituksissa ole mitään linjasta poikkeavaa. Ne pikemminkin heijastavat lehden institutionaalista asemaa 1960-luvulla ja myötäilevät Ranskan ulkopoliittista linjaa, mikä ajoi Suomenkin etuja. Tästä huolimatta on hyvä muistaa, ettei Ranska ollut Suomelle ulkopoliittisesti yhtä merkittävä tekijä kuin Neuvostoliitto. Lisäksi maan ulkopolitiikan tavoitteena oli ajaa Ranskan omia, itsenäisiä etuja, jotka vain samalla linjautuivat Suomen ulkopoliittisten tarkoitusperien kanssa. Lehden kirjoitukset osoittivat Ranskan poliittisten realiteettien ja presidentti Charles de Gaullen poliittisen filosofian ymmärtämistä.