Ylisukupolvinen huono-osaisuus lastensuojelun sosiaalityössä

Abstract

Huono-osaisuus on moniulotteinen ilmiö, jossa puutteita on monella elämän osa-alueella. Siihen vaikuttavat monet yhteiskunnalliset sekä yksilöllisiin elämäntilanteisiin liittyvät tekijät, jotka siirtyvät sukupolvelta toiselle. Huono-osaisuus ilmenee muun muassa kouluttamattomuutena, työttömyytenä sekä toimeentulotukiasiakkuutena. Tämä kandidaatintutkielma tarkastelee ylisukupolvista huono-osaisuutta lastensuojelun sosiaalityössä. Tutkimus vastaa kysymyksiin millaista ylisukupolvinen huono-osaisuus on lastensuojelussa ja mitkä tekijät voivat katkaista ylisukupolvisen huono-osaisuuden jatkumon.

Tutkimus on toteutettu narratiivisena kirjallisuuskatsauksena ja analyysimenetelmänä on käytetty aineistolähtöistä sisällön analyysiä. Aineistona tutkimuksessa oli 11 vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia vuosilta 2008–2023. Teoreettisena viitekehyksenä toimi ylisukupolvinen huono-osaisuus, jota tarkasteltiin lastensuojelun kontekstissa.

Sijaishuollon ylisukupolvistuminen oli tulosten mukaan vahva. Sijaishuollossa olleiden perheiden lapset joutuvat todennäköisemmin sijaishuoltoon kuin muut, joka selittyy niin sillä, että vanhemmat ovat olleet sijaishuollossa kuin sillä, että heidän resurssinsa vanhemmuuteen ovat heikommat.

Kulttuuristen ja sosiaalisten resurssien puute näkyy esimerkiksi koulupudokkuuden ylisukupolvisuutena. Tulosten mukaan vanhempien koulupudokkuus ennustaa lasten koulupudokkuutta ja koulutus on vahvasti periytyvää. Koulutukseen hakeutumiseen vaikuttaa jossain määrin niin vanhempien resurssit kuin sosiaalinen perimä. Taloudelliset resurssit näyttäytyvät tuloksissa eniten toimeentulotukiasiakkuuden kautta. Pitkäaikaisesti toimeentulotukiasiakkaina olleiden vanhempien lapsista 43 % sai toimeentulotukea nuorina aikuisina ja nimenomaan pitkäaikaisella toimeentulotuen varassa elämisellä on vahvimmat ylisukupolviset vaikutukset. Vahvana nousi myös vanhemman työttömyyden periytyminen lapselle, johon edes koulutus ei vaikuta.

Edellä mainittujen lisäksi ylisukupolvisia vaikutuksia nähdään mielenterveys- ja päihdeongelmilla, kaltoinkohtelulla, laiminlyönnillä ja parisuhdeväkivallalla. Kasaantunut huono-osaisuus, puutteet vanhemmuudessa ja monella tavalla jäsentymätön, kaoottinen arki tuovat usein lastensuojelun mukaan perheiden tilanteisiin. Lastensuojelu on yhteiskunnan viimesijainen tuki, joten kasautuneet ongelmat koskettavat usein lastensuojelun asiakasperheitä. Sosiaalityön ja palveluiden keinoin perheitä tuetaan kohti vahvempaa vanhemmuutta. Suojaavina tekijöinä voidaan tulosten mukaan pitää oikea-aikaisia sekä ennaltaehkäiseviä palveluita ja sijaishuollossa olleiden kohdalla jälkihuoltoa.

Lastensuojelun tukitoimet vaativat oikea-aikaisuutta ja varhaista puuttumista perheiden tilanteisin, jolloin niiden vaikuttavuus on merkittävämpi. Palveluiden tarkoituksena on vahvistaa perheiden omia voimavaroja sekä tukea vuorovaikutusta, mitkä osaltaan vaikuttavat huono-osaisuuden katkaisemiseen. Vanhempien resurssien puute johtaa monenlaisiin lisääntyviin ongelmiin ja niiden ylisukupolvistumiseen, joten tukitoimia tulisi ohjata myös heidän koulutukseensa ja työllistymiseensä.

Rakenteelliset haasteet palvelujärjestelmässä, kuten palvelujärjestelmän sektoroituneisuus ja asuinympäristön segregaatio vaativat yhteiskunnallista keskustelua ja palvelurakenteiden kehittämistä, joilla luodaan kestävää systeemiä ja edistetään hyvinvointia, eikä lisätä huono-osaisuutta. Lastensuojelun interventioiden vaikuttavuudesta erityisesti monen sukupolven lastensuojelun asiakasperheiden osalta, tarvitaan lisää tutkimusta. Myös sijaishuollon positiivisten onnistumisten tutkiminen toisi lisää näkökulmaa sen kaksoisroolille sekä riski- että suojaavana tekijänä.