Kokemukselliset ja institutionaaliset arvot modernissa arkkitehtuurissa: Tarkastelussa Sibelius-museo ja Sara Hildénin taidemuseo

Abstract

Tämän diplomityön tarkoituksena on selvittää, miten modernit kokemukselliset arvot vaikuttavat arkkitehtuurin institutionaalisen arvottamisen taustalla. Arvot ovat lähtökohtaisesti monitulkintaisia ja monimerkityksisiä. Myös ajankohtaisissa modernia arkkitehtuuria ja rakennettua ympäristöä käsittelevissä keskusteluissa korostuvat erilaiset näkökulmat arvojen määrittelytapoihin. Diplomityössä näitä arvoilmiöitä tarkastellaan suomalaisen taidemuseoarkkitehtuurin pohjalta neljän alatutkimuskysymyksen avulla. Ensimmäinen neljästä kysymyksestä käsittelee arkkitehtuurin kokemiseen vaikuttavia arvoja modernissa kontekstissa, toinen modernien arvoilmiöiden vaikutusta suomalaisten arvottamisen instituutioiden toimintaympäristöihin ja kolmas arkkitehtuurin arvokokemuksen muodostumista subjektiivisella tasolla. Neljäs alatutkimuskysymys koskee yksittäisten rakennuksien institutionaalisia ja kokemuksellisia merkityksiä. Työn tarkoituksena ei ole määritellä yksittäisten rakennusten arvoja, vaan pyrkiä hahmottamaan arvon prosessien kulttuuriin sidottuja ilmiöitä.

Diplomityö on muodoltaan laadullinen esseistinen tutkielma. Tutkimuksen metodeissa on sovellettu kirjallisuustutkimuksen, käsiteanalyysin ja vertailevan tapaustutkimuksen menetelmiä. Diplomityötä varten on tutustuttu kirjalliseen lähdeaineistoon, jota on kerätty sekä arkkitehtuurin alalta että poikkitieteellisesti filosofian ja taidehistorian kirjallisuudesta. Lisäksi lähdeaineistoa on kerätty arkistoista ja kohdekäynneillä havainnoimalla ja valokuvaamalla ympäristöä.

Työ rakentuu johdannon ja tutkimuksen lähtökohtia esittelevän osan lisäksi neljästä käsittelyluvusta. Luvussa kolme todetaan, että modernin rakennusperinnön peruskäsitteet, kuten ”moderni”, ”arvo” tai ”arvottaminen”, ovat monimerkityksisiä. Arvokäsitteiden määrittely auttaa tuomaan esiin sitä, että kokemuksellisille arvoille ei lähtökohtaisesti ole yhtä oikeaa tulkintatapaa. Luvussa neljä jatketaan toteamalla, että arkkitehtuurin modernit arvot ovat kehittyneet osana tyylin ja estetiikan arvoja, joiden pohjalta haemme merkityksellisyyttä kokemuksiimme. Perinteisen kulttuuriympäristön käsitteen rinnalla modernin rakennusperinnön käsitettä on keskeistä tutkia jatkossakin, sillä suurin osa Suomen arkkitehtuurista ja potentiaalisesta rakennusperinnöstä on 1900-luvun jälkipuoliskolta. Viidennessä luvussa selvitetään, miten kulttuurinen todellisuus määrittelee merkityksien kiinnittymistä arkkitehtuuriin. Rakennustypologiat ovat kulttuurisesti vakiintuneita ilmaisun järjestelmiä, mutta niiden merkityssisältö muuttuu ajassa. Tutkimuksessa korostui, että moderni ja nykyarkkitehtuuri kiinnittyvät yhä klassisiin arkkitehtuurin kielen perinteisiin osana kulttuurin piirissä kehittyviä merkitysjärjestelmiä.

Lopuksi aiemmissa käsittelyluvuissa tehtyjä havaintoja sovelletaan kahden tapaustutkimuksen tarkastelussa. Sara Hildénin taidemuseo (1979) ja Sibelius-museo (1968) ovat modernin rakennusperintökäsitteen rajalle sijoittuvia suomalaisia taidemuseoita. Kohteet edustavat kumpikin omalla tavallaan oivaltavaa tulkintatapaa modernista taidemuseotypologiasta. Kohteiden vertailussa tehdyt havainnot kertovat 1960–70-lukujen arkkitehtuurin kohtaamista arvottamisen olosuhteista. Diplomityön tutkimustulokset tukevat ajatusta siitä, että noin 50 vuoden ikäisten arkkitehtuurikohteiden arvojen tarkastelu voi tarjota välineitä myös nykyarkkitehtuurin arvojen parempaan hahmottamiseen. Diplomityössä tehtyjen havaintojen perusteella todetaan, että antamalla tilaa ja aikaa arkkitehtuurin merkitysten ja arvojen kehittymiselle, mahdollistetaan tulevaisuuden rakennusperintökohteiden arvojen vakiintuminen.