Lapsen osallisuus vanhempien erotessa lastenvalvojien kuvaamana

Abstract

Tutkimukseni käsittelee lapsen osallisuuden toteutumista vanhempien erotessa lastenvalvojien kuvaamana. Mielenkiintoni kohdistuu siihen, miten vanhemmat kuvaavat lapsen osallisuutta eron jälkeisissä kysymyksissä lastenvalvojan luona käytävissä sopimusneuvotteluissa sekä millaisia ovat lapsen osallisuutta edistävät ja toisaalta estävät tekijät. Tutkimusaineisto on kerätty kahden eri hyvinvointialueen perheoikeudellisten palveluiden viideltä lastenvalvojalta. Tutkimuksen tavoitteena on tuottaa tietoa lapsen osallisuuden toteutumisesta ja nostaa esiin sitä edistäviä ja estäviä tekijöitä. Eron jälkeen vanhempien on mahdollista sopia lapsen huollosta, asumisesta, tapaamisoikeudesta ja elatuksesta. Lastenvalvojan tehtävänä on varmistaa, että vanhempien tekemät sopimukset ovat lapsen edun mukaisia.

Tutkielmani hyödyntää osallisuuden mallinnuksessa Harry Shierin osallisuuden polkumallia. Mallissa tarkastellaan lapsen osallisuutta viidellä tasolla, joita ovat lapsen kuuleminen, lapsen rohkaiseminen mielipiteen ilmaisemisessa, lapsen mielipiteen huomioiminen, lapsen osallistuminen päätöksentekoprosessiin ja lapsi jakaa valtaa ja vastuuta päätöksentekoprosessissa. Kullakin viidellä tasolla on kolme sitoutumisen astetta, jonka avulla voidaan tarkastella aikuisten suhdetta lapsen osallisuuteen. Tutkimustulosten analysoinnissa on käytetty teoriaohjaavaa sisällönanalyysiä, jolloin aineistosta on pyritty löytämään Shierin polkumallin mukaisesti osallisuuden tasoja ja sitoutumisen astetta kuvaavia sisältöjä.

Lasta kuullaan- taso näkyi lastenvalvojalla käytävissä sopimusneuvotteluissa vanhemman kykynä tuoda lapsi keskustelun keskiöön ilman, että lapsi oli siellä läsnä. Keskustelun pysyminen lapsessa näyttäytyi usein haastavana aikuisten keskinäisten asioiden ottaessa runsaasti tilaa. Lapsen kuuleminen tapahtui pääosin vanhempien toimesta, joissain tilanteissa nähtiin tarpeelliseksi, että lasta kuulee lastenvalvoja tai muu viranomainen. Lapsen kannustamisessa mielipiteensä ilmaisemiseen nähtiin tärkeänä vanhemman antama lupa puhua perheen asioista. Lastenvalvojat näkivät tärkeänä myös sen, että lapselle kerrotaan syy sille, miksi vanhempi tai viranomainen lapsen kanssa keskustelee perheen asioista ja mihin hänen kertoma voi vaikuttaa. Mikäli lasta kuulee jokin muu henkilö kuin vanhempi, lapseen tutustuminen nähtiin tärkeänä. Keskustelun apuna voidaan käyttää toiminnallisia menetelmiä. Lapsen mielipiteiden huomioimista edisti vanhempien sovinnollisuus sekä kykyä asettua yhteistyövanhemmuuteen. Vanhemman oman erokriisi työstäminen edesauttoi vanhempaa huomiomaan lapsen tarpeita ja toivomuksia. Sen sijaan riitaisissa erotilanteissa nähtiin, että lapsen kokema lojaliteettiristiriita heikensi ja jopa esti lapsen osallisuuden toteutumista. Lapsen ottaminen mukaan päätöksentekoprosessiin näkyi selvemmin nuoruusikäisten lasten kohdalla, sillä nähtiin, että vanhemmat haluavat kunnioittaa nuoren omaa näkemystä eron jälkeisten asioiden järjestelyssä. Tällä tasolla nähtiin jo enemmän hajontaa sitoutumisen asteessa, sillä kaikissa tilanteissa ei lapsen mukaan ottamista päätöksentekoprosessiin nähty lainkaan lapsen edun mukaisena. Viidennen tason osallisuutta, jossa lapsi ja aikuinen jakaa vastuuta ja valtaa ei aineistosta löytynyt eikä se sellaisenaan sovellu kyseiseen kontekstiin, sillä vanhempi on aina se, joka kantaa vastuun huoltoon liittyvien asioiden päätöksenteossa.

Tulosten perusteella voidaan sanoa, että lapsen osallisuus näyttäytyy haastavana erityisesti niissä tilanteissa, joissa eroprosessiin liittyy negatiivisena pidettyjä voimakkaita tunteita kuten katkeruutta, epäluottamusta ja vihaa. Vaikeissa lojaliteettikonfliktissa lapsen oma mielipide jää väistämättä varjoon. Johtopäätöksenä voidaan todeta, että eroprosessi kaipaa kehittämistä ja erityisesti lapsen osallisuuden vahvistamista. Painopistettä tulisi siirtää pitkittyneiden eroriitojen ennaltaehkäisyyn sekä tukemaan riittävästi sekä lasta että vanhempia erokriisistä eteenpäin.