Häpeästä ja synnytyksen tuskasta: Lapsenmurhat Tampereella vuosina 1895–1917

Abstract

Lapsenmurha oli aina 1900-luvun alkuun asti naisten tyyppirikos, jossa nainen surmasi tai muuten aiheutti aviottoman lapsensa kuoleman synnytyksen yhteydessä tai pian sen jälkeen. Tutkielman aiheena ovat Tampereen raastuvanoikeudessa käsitellyt lapsenmurhatapaukset vuosina 1895–1917. Tällä aikavälillä tuomittiin yhdeksän naista: Emma, Anna, Amanda, Maria, Fanny, Iida, Hilma, Lempi ja Tyyne. Tavoitteena on selvittää, keitä nämä naiset olivat ja mitä syitä oikeudenkäyntipöytäkirjoissa esitettiin heidän teolleen. Lisäksi tarkastellaan, miten naisten lähipiiri sekä ympäröivä yhteiskunta suhtautuivat heihin ja miten nämä asenteet vaikuttivat lapsenmurhiin ilmiönä. Asetan naisten omat, henkilökohtaiset kokemukset ja syyt osaksi suurempaa paikallista, kansallista ja kansainvälistäkin kontekstia. Tutkimus toteutettiin laadullisen sisällönanalyysin ja lähiluvun avulla. Tutkielman päälähteitä ovat Tampereen raastuvanoikeudessa tuotetut oikeudenpöytäkirjat. Toisen tärkeän lähdekokonaisuuden muodostavat Hämeenlinnan kuritushuone- ja työvankilan vangeista kokoamat henkilöaktit. Kolmas lähdekokonaisuus ovat Tampereella julkaistut sanomalehdet ja levikiltään Suomen kolme suurinta suomenkielistä sanomalehteä: Päivälehti, myöhemmin Helsingin Sanomat, Uusi Suometar ja Työmies. Lähteet täydentävät toisiaan ja muodostavat yhtenäisen kuvat naisten taustoista, teosta ja ajan ilmapiiristä lapsenmurhien suhteen. Tutkielma osoittaa, että Tampereella lapsenmurhasta tuomituttujen taustat ja esitetyt syyt tekoon olivat samankaltaisia kuin muualla Suomessa. Verrattuna muihin Tampereen nuoriin työläisnaisiin he olivat ehkä keskivertoakin huono-osaisempia. He olivat 18–33-vuotiaita ja tulivat tilattoman väestön joukosta. Heistä neljä työskenteli palvelijattarena, neljä tehdastyöläisenä ja yksi leipojattarena. Heillä kaikilla oli vain vähän koulutusta. Kaikki paitsi yksi olivat muuttaneet Tampereelle muualta työn perässä. Monilta puuttuivat uuteen kaupunkiin muuttamisen vuoksi kaikki tukiverkot. Pitkät välimatkat ja huono kirjoitustaito estivät aktiivisen yhteydenpidon lapsuuden perheeseen ja yhteisöön. Yhdeksästä tutkimastani naisesta neljä tuli perheistä, joissa toinen vanhempi ei ollut läsnä naisten lapsuudessa. Lasten isät olivat yhtä poikkeusta lukuun ottamatta naisten tavoin maaseudun tilatonta väestöä tai kaupungin työväkeä. Muutamassa tapauksessa on viitteitä siitä, että nainen jäi miehen hylkäämäksi pyydettyään apua lapsen elatukseen. Miestä ei välttämättä mainita pöytäkirjassa ollenkaan tai nainen ei suostunut paljastamaan hänen henkilöllisyyttään. Lapsen isä esiintyi todistajana oikeudessa vain yhdessä tapauksessa, kun lapsen isäksi väitetyn isännän epäiltiin antaneen naiselle elohopeaa raskaudenkeskeytykseen. Lapsenmurhien syiksi on perinteisesti mainittu häpeä ja taloudelliset ongelmat. Molemmat esiintyvät aineistossani naisten mainitsemina tai viranomaisten tulkitsemina motiiveina. Naiset pelkäsivät yhteisönsä reaktioita ja ylenkatsetta. Kaikki tutkitut tulivat köyhästä väestönosasta ja heidän olisi ollut vaikeata elättää lasta yksin. Näiden kahden syyn lisäksi esiin nousivat erityisesti synnytyksen alkaminen yllättäen ja ”synnytyksen tuska.” Odottamattomassa tilanteessa ja synnytyksen aiheuttamassa poikkeuksellisessa mielentilassa naiset surmasivat lapsensa osaamatta itsekään sanoa tarkkaa syytä teolle. Kaikki naiset vaikuttivat olleen tietoisia raskaudestaan, mutta haluttomia myöntämään asian laitaa itselleen tai muille. Lapsen äidin lisäksi yhdessä tapauksessa toinen nainen tuomittiin avunannosta lapsenmurhaan. Myös yhdessä toisessa tapauksessa on viitteitä avustamisesta tai vähintäänkin silmien sulkemisesta, mutta tätä henkilöä ei tuomittu. Päällimmäisenä reaktiona lähiympäristöllä naisia kohtaan vaikutti olleen välinpitämättömyys. Asioihin ei puututtu, ennen kuin lapsenmurha oli jo tapahtunut. Ajan lehdistöä leimasi lapsenmurhien valjastaminen poliittisiin tarkoituksiin. Sekä porvaristo että sosialistit käyttivät lapsenmurhia omien tavoitteidensa ajamiseen. Huolimatta lehdistössä esiintyvän poliittisen retoriikan määrästä, se ei esiinny Tampereella tuomittujen naisten diskurssissa. He eivät vetoa puolustuksenaan yhteiskunnan epäoikeudenmukaisuuteen eivätkä viittaa itseensä vieteltyinä, langenneina naisina.