Autofiktion ja shishōsetsun synteesi: Tekijän, kertojan ja henkilöhahmon ykseys romaanissa Ōtofikushon

Abstract

Tutkielmassa analysoidaan japanilainen Hitomi Kaneharan romaania Ōtofikushon (2006, eng. Autofiction, 2007). kahden toisiaan muistuttavan omaelämäkerrallisen kirjallisuudenlajin, autofiktion ja shishōsetsun, kehyksessä. Romaanin nimi jo itsessään ohjaa tulkitsemaan teosta autofiktiona, länsimaisen kirjallisuusperinteen edustajana. Toisaalta ollessaan japanilaista kirjallisuutta romaania on luontevaa tulkita myös japanilaisen omaelämäkerrallisen kirjallisuuden, shishōsetsun, lajia vasten.

Autofiktiota ja shishōsetsua määrittelevistä lajipiirteistä ei ole yksiselitteistä käsitystä. Molempien lajien edustajat ovat sekä fiktiivisiä että omaelämäkerrallisia, jolloin fiktion ja todellisuuden luonne on epävakaa. Tutkielma pyrkii selvittämään vertailevan analyysin avulla, miten autofiktiossa ja shishōsetsussa käsitys tekijän, kertojan ja päähenkilön ykseydestä muodostuu ja miten se mahdollisesti vaikuttaa teoksen tulkintaan.

Tekijän, päähenkilön ja kertojan jaettua identiteettiä tutkielmassa hahmotetaan käsitteellä omaelämäkerrallinen sopimus. Philippe Lejeunen muotoileman käsitteen mukaan omaelämäkerrallisessa sopimuksessa tekijän ja lukijan välillä on ymmärrys siitä, että tekijä pyrkii vilpittömästi kuvaamaan itseään ja elämäänsä omaelämäkerrallisen teoksen kerronnassa. Tutkielma soveltaa käsitettä kuitenkin tilanteeseen, jossa selvää varmistusta tekijän ja päähenkilön ykseydestä ei saada tekijältä. Omaelämäkerrallinen sopimus toimii tekijän ja lukijan välisen kommunikaatiotilanteen analyysin teoreettisena lähtökohtana, jonka avulla voidaan määrittää lukijan tulkinnan roolia. Kun omaelämäkerrallinen sopimus syntyy lukijan aloitteesta, sopimus perustuu lukijan tietoihin ja tulkintoihin teoksesta, tekijästä tai niistä molemmista. Sopimuksen voi nähdä osana tulkintaa ja omaksuttua lukemisen tapaa. Analyysi keskittyy erittelemään, miten omaelämäkerrallinen sopimus ja jaettu identiteetti vaikuttavat epävarmaan tukintakehykseen fiktion ja toden välillä.

Shishōsetsun ja autofiktion eri syntykontekstit vaikuttavat omaelämäkerrallisen sopimuksen sovellettavuuteen. Shishōsetsun perinteessä jaettu identiteetti tekijän ja teoksen päähenkilön välillä on ymmärretty lajin keskeiseksi piirteeksi ja omaksutuksi lukemisen tavaksi. Autofiktion todellisuussuhteessa puolestaan korostuu fiktion rooli, jolloin jaettu identiteetti hahmottuu aina lukijan tulkintana. Kahden eri kulttuuriperinteen kirjallisuudenlajin analyysin kautta on mahdollista hahmottaa erilaisia lähestymistapoja omaelämäkerralliseen kerrontaan. Lajien erilaiset historiallisen taustat ovat vaikuttaneet siihen, että omaelämäkerrallinen sopimus on mutkattomammin sovellettavissa Shishōsetsuun kuin autofiktioon.

Kaneharan romaanin nimi Autofiction ohjaa tulkitsemaan teosta omaelämänkerrallisesti, mutta sen metafiktiiviset piirteet asettavat romaanin suoraviivaisen omaelämäkerrallisen tulkinnan epäilyksenalaiseksi. Metafiktiivisten piirteiden avulla romaani korostaa myös lukijan roolia omaelämäkerrallisten teosten tulkinnassa. Vaikka teoksen suhde todellisuuteen olisi epävakaa, omaelämäkerrallisen sopimuksen luomista voidaan käyttää myös omaelämänkerrallisuuden merkityksen kyseenalaistamiseen. Sekä autofiktion että shishōsetsun kohdalla omaelämäkerrallinen sopimuksen muodostus on välttämätöntä, jotta lukija voi tehdä tulkintoja teoksen omaelämäkerrallisuuden laadusta.