“But this is the women’s war, just as much as it is men’s”: Myytin feministinen uudelleenkirjoittaminen Natalia Haynesin romaanissa A Thousand Ships

Abstract

Tutkielmani käsittelee Natalia Haynesin vuonna 2019 julkaistun romaanin A Thousand Ships intertekstuaalisuutta erityisesti siitä lähtökohdasta, että Haynesin romaani on feministinen uudelleenkirjoitus antiikin myyteistä. Perustelen tätä vertaamalla Haynesin romaanin uudelleenkirjoitusta Homeroksen Iliaaseen, jota käsittelen romaanin hypotekstinä. Tarkoitukseni on tutkielmassani ennen kaikkea käsitellä sitä, miten romaanissa uudelleenkirjoitetaan antiikin myyttejä, ja mikä tekee tästä uudelleenkirjoituksesta feministisen. Intertekstuaalisuuden käsitettä on käyttänyt ensimmäisen kerran Julia Kristeva (1967) ja käsitettä on myöhemmin pyrkinyt määrittelemään myös Gérard Genette (1987) teoksessaan, jossa on esitellyt transtekstuaalisuuden ajatuksen. Transtekstuaalisuuden muodoista olen ollut tutkielmassani kiinnostunut erityisesti hypertekstuaalisuudesta, jota olen hyödyntänyt kohdeteoksen analyysissäni. Olen myös kuvaillut Haynesin romaanin ja Homeroksen Iliaan suhdetta Genetten määrittelemien käsitteiden hyperteksti ja hypoteksti avulla. Intertekstuaalisuuden lähikäsitteistä olen hyödyntänyt Christian Morarun teoriaa postmodernista uudelleenkirjoittamisesta ja Wolfgang Müllerin interfiguraalisuuden teoriaa. Moraru esittää teoksessaaan, että uudelleenkirjoitukseen liittyy aina ajatus poliittinen aspekti, minkä olen katsonut toteutuvan Haynesin romaanissa. Tästä syystä olen hyödyntänyt myös Alicia Ostrikerin (1982) myyttirevision määritelmää, jota myös Ilmari Leppihalme (1995) on käyttänyt. Tutkielmassani tulen tulokseen, että Haynesin romaani uudelleenkirjoittaa antiikin tarustoa ja mytologioita muun muassa antamalla kerronnassa äänen naisille. Jo romaanin nimi ohjaa lukijaa tulkitsemaan romaania intertekstuaalisesti, sillä se on viittaus Troijan sotaan ja tekee näin ollen näkyväksi teoksen hypertekstuaalisen luonteen. Myös romaanin henkilöhahmot toimivat uudelleenkirjoituksen funktiona, sillä interfiguraalisuuden teoria ohjaa tarkastelemaan henkilöhahmoja itsessään intertekstuaalisina. Tämä johtaa siihen, että lukija lukee heitä tahtomattaan olemassa olevaa hypotekstiä vasten, mikä vaikuttaa myös hahmoista muodostuneisiin käsityksiin. Johtopäätökseni on täten se, että romaanin feministinen uudelleenkirjoitus siis rakentuu näiden tekijöiden varaan. Romaanissa on Morarun uudelleenkirjoituksen määritelmän mukaan kuitenkin myös pyritty kommentoimaan alkuperäisten myyttien sisäänrakennettua patriarkaalisuutta ja pyritty uudelleenkirjoituksen keinoin tuomaan esille uusi näkökulma.