Kysyin miten, vastasit miksi : retorinen diskurssianalyysi annetuista selonteoista ja otetuista subjektipositioista väkivaltaiseen parisuhteeseen jäädessä
Kettukuja, Minerva (2024)
Kettukuja, Minerva
2024
Yhteiskuntatutkimuksen maisteriohjelma - Master's Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-12-31
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-2024123111777
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-2024123111777
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tutkin väkivaltaiseen parisuhteeseen jäämistä. Tarkastelen, millaisia selontekoja väkivaltaiseen parisuhteeseen jäämisestä annetaan, millaisista subjektipositioista käsin niitä tuotetaan sekä sitä, miten näitä rakennetaan retorisilla keinoilla.
Parisuhdeväkivalta on Suomessa valtava ja vakava yhteiskunnallinen ongelma, jonka olemassaolo tiedostetaan. Silti se yhä mielletään yksityiseksi, parisuhteen sisäiseksi asiaksi. Individualismia korostavassa ja uhria syyllistävässä kulttuurissa yksilöltä odotetaan vahvaa, aktiivista moraalista toimijuutta ja kykyä toimia järkevästi - eli kykyä erota väkivaltaisesta parisuhteesta tai saada väkivalta jollain muulla tavalla päättymään. Sen lisäksi, että häpeää ja syyllisyyttä koetaan väkivallan kohteeksi joutumisesta, niitä koetaan myös suhteeseen jäämisestä eli epäonnistumisesta tässä niin sanotussa järkevässä toiminnassa.
Kun yksilö ei eroa vaan jää suhteeseen, hän rikkoo moraalista järjestystä järkevästä ihmisestä. Tämä tuottaa hänelle selontekovelvollisuuden. Antamalla jäämisestään kulttuurisesti hyväksyttyjä selontekoja yksilön on mahdollista tulla nähdyksi moraalisena, hyvänä ihmisenä. Kaikki selonteot eivät kuitenkaan ole jatkuvasti mahdollisia, vaan ne vaihtelevat sen mukaan, mistä subjektipositiosta käsin niitä annetaan. Subjektipositiot eli yksilön toimintamahdollisuudet ja toimijuudet vaihtelevat puolestaan sen mukaan, mikä positio milloinkin on yksilölle edullinen selontekovelvollisuuden täyttämisen kannalta - tai ylipäätään mahdollinen. Selontekoja ja subjektipositioita rakennetaan ja vahvistetaan retorisilla keinoilla.
Tutkielmani on luonteeltaan laadullinen ja se asettuu sosiaalisen konstruktionismin teoreettisfilosofiseen viitekehykseen. Käyttämäni aineisto on itse keräämäni ja koostuu 27 sähköisesti lähetetystä väkivaltakirjoitelmasta. Kaikki kirjoitelmien kirjoittajat ovat täysi-ikäisiä naisia tai miehiä. Naiskirjoittajien lukumäärä on huomattavasti suurempi kuin miesten, mikä ei ole yllättävää, kun kyseessä on voimakkaasti sukupuolittunut ilmiö. Analysoin aineiston käyttäen apunani retorista diskurssianalyysiä.
Hahmotin aineistostani neljä eri subjektipositiota, joihin kirjoittajat asemoivat itseään selittäessään jäämistään väkivaltaiseen parisuhteeseen. Nämä positiot olivat itseä syyllistävä positio, suhteessa satutetun positio, yksin jääneen positio sekä itsenäisen järkisyistä jääneen positio. Positioissa oli erilaisia toimintamahdollisuuksia sen mukaan, rakennettiinko positioon heikkoa vai vahvaa toimijuutta. Kirjoittajat saattoivat asemoida itseään useampaan eri positioon ja liikkuivat positioiden välillä käyttäen täten aina niitä selontekoja, jotka kulloinkin olivat heille mahdollisia.
Kirjoitelmissa käytettiin runsaasti retorisia keinoja. Eniten retorisia keinoja käytettiin itseä syyllistävässä positiossa ja vähiten yksin jääneen positiossa. Jokaisessa neljässä positiossa käytettyjä retorisia keinoja oli vain kaksi: ääri-ilmaukset ja metaforat. Muita tärkeitä retorisia keinoja, joilla selontekoja vahvistettiin useassa muttei jokaisessa positiossa olivat esimerkiksi kolmen listaus, kontrastointi ja toisto. Näillä mahdollistettiin esimerkiksi väkivallantekojen monipuolisuudesta ja henkisen väkivallan vakavuudesta kertomista. Lisäksi ajallisen perspektiivin muutos oli hyvin merkittävä retorinen keino, sillä se mahdollisti itsensä esittämisen nykyhetkessä moraalisena ja järkevänä ihmisenä, joka pystyi tarkastelemaan menneisyyttä ja menneisyyden itseään ikään kuin objektiivisesti.
Tuloksiani tukevat ja vahvistavat aiemmat tutkimukset, joissa on tutkittu parisuhdeväkivaltaa kokeneiden ottamia positioita ja antamia selontekoja. Tämä tutkielma paljastaa, kuinka voimakas häpeä ja paljastumisen pelko parisuhdeväkivallan ympärillä edelleen on ja kuinka syvällä kulttuurissamme on vaatia aktiivista toimijuutta ja uskottavia selontekoja väkivaltaiseen suhteeseen jääviltä ihmisiltä.
Parisuhdeväkivalta on Suomessa valtava ja vakava yhteiskunnallinen ongelma, jonka olemassaolo tiedostetaan. Silti se yhä mielletään yksityiseksi, parisuhteen sisäiseksi asiaksi. Individualismia korostavassa ja uhria syyllistävässä kulttuurissa yksilöltä odotetaan vahvaa, aktiivista moraalista toimijuutta ja kykyä toimia järkevästi - eli kykyä erota väkivaltaisesta parisuhteesta tai saada väkivalta jollain muulla tavalla päättymään. Sen lisäksi, että häpeää ja syyllisyyttä koetaan väkivallan kohteeksi joutumisesta, niitä koetaan myös suhteeseen jäämisestä eli epäonnistumisesta tässä niin sanotussa järkevässä toiminnassa.
Kun yksilö ei eroa vaan jää suhteeseen, hän rikkoo moraalista järjestystä järkevästä ihmisestä. Tämä tuottaa hänelle selontekovelvollisuuden. Antamalla jäämisestään kulttuurisesti hyväksyttyjä selontekoja yksilön on mahdollista tulla nähdyksi moraalisena, hyvänä ihmisenä. Kaikki selonteot eivät kuitenkaan ole jatkuvasti mahdollisia, vaan ne vaihtelevat sen mukaan, mistä subjektipositiosta käsin niitä annetaan. Subjektipositiot eli yksilön toimintamahdollisuudet ja toimijuudet vaihtelevat puolestaan sen mukaan, mikä positio milloinkin on yksilölle edullinen selontekovelvollisuuden täyttämisen kannalta - tai ylipäätään mahdollinen. Selontekoja ja subjektipositioita rakennetaan ja vahvistetaan retorisilla keinoilla.
Tutkielmani on luonteeltaan laadullinen ja se asettuu sosiaalisen konstruktionismin teoreettisfilosofiseen viitekehykseen. Käyttämäni aineisto on itse keräämäni ja koostuu 27 sähköisesti lähetetystä väkivaltakirjoitelmasta. Kaikki kirjoitelmien kirjoittajat ovat täysi-ikäisiä naisia tai miehiä. Naiskirjoittajien lukumäärä on huomattavasti suurempi kuin miesten, mikä ei ole yllättävää, kun kyseessä on voimakkaasti sukupuolittunut ilmiö. Analysoin aineiston käyttäen apunani retorista diskurssianalyysiä.
Hahmotin aineistostani neljä eri subjektipositiota, joihin kirjoittajat asemoivat itseään selittäessään jäämistään väkivaltaiseen parisuhteeseen. Nämä positiot olivat itseä syyllistävä positio, suhteessa satutetun positio, yksin jääneen positio sekä itsenäisen järkisyistä jääneen positio. Positioissa oli erilaisia toimintamahdollisuuksia sen mukaan, rakennettiinko positioon heikkoa vai vahvaa toimijuutta. Kirjoittajat saattoivat asemoida itseään useampaan eri positioon ja liikkuivat positioiden välillä käyttäen täten aina niitä selontekoja, jotka kulloinkin olivat heille mahdollisia.
Kirjoitelmissa käytettiin runsaasti retorisia keinoja. Eniten retorisia keinoja käytettiin itseä syyllistävässä positiossa ja vähiten yksin jääneen positiossa. Jokaisessa neljässä positiossa käytettyjä retorisia keinoja oli vain kaksi: ääri-ilmaukset ja metaforat. Muita tärkeitä retorisia keinoja, joilla selontekoja vahvistettiin useassa muttei jokaisessa positiossa olivat esimerkiksi kolmen listaus, kontrastointi ja toisto. Näillä mahdollistettiin esimerkiksi väkivallantekojen monipuolisuudesta ja henkisen väkivallan vakavuudesta kertomista. Lisäksi ajallisen perspektiivin muutos oli hyvin merkittävä retorinen keino, sillä se mahdollisti itsensä esittämisen nykyhetkessä moraalisena ja järkevänä ihmisenä, joka pystyi tarkastelemaan menneisyyttä ja menneisyyden itseään ikään kuin objektiivisesti.
Tuloksiani tukevat ja vahvistavat aiemmat tutkimukset, joissa on tutkittu parisuhdeväkivaltaa kokeneiden ottamia positioita ja antamia selontekoja. Tämä tutkielma paljastaa, kuinka voimakas häpeä ja paljastumisen pelko parisuhdeväkivallan ympärillä edelleen on ja kuinka syvällä kulttuurissamme on vaatia aktiivista toimijuutta ja uskottavia selontekoja väkivaltaiseen suhteeseen jääviltä ihmisiltä.