”Toivoi, että miehensä kuolisi” : Aviomiehensä murhanneet naiset Suomessa vuosina 1892–1914
Holsti, Sanni (2024)
Holsti, Sanni
2024
Historian maisteriohjelma - Master's Programme in History
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2024-12-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-2024121711339
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-2024121711339
Tiivistelmä
Tässä pro gradu -tutkielmassa tarkastellaan aviomiehensä murhanneita naisia. Tutkimusaineistoon kuuluu neljätoista naista, jotka olivat tuomittuina teosta Hämeenlinnan kuritushuone- ja työvankilassa vuosien 1892–1914 aikana. Lähdeaineistona käytetään naisten oikeudenkäynneistä syntyneitä pöytäkirjoja sekä kuritushuoneen henkilöakteja. Tutkimuksessa pyritään löytämään oikeudenkäyntien pöytäkirjoista murhaan johtaneita syitä. Alioikeuden pöytäkirjoihin on kirjattu sekä murhasta syytetyn naisen että paikallisyhteisöstä olleiden todistajien kertomuksia tapauksesta. Lisäksi tutkimuksessa otetaan huomioon, miten tekoa on tulkittu ajan lainsäädännön valossa sekä miten tapausta on käsitelty julkisuudessa erityisesti lehdistössä. Tutkimuksessa tarkastellaan sekä yksilöiden kokemuksia että laajemmin yhteiskunnan näkemystä naisen tekemästä aviomiehen murhasta. Tarkastelun kohteena on myös naisen asema ja avioliitto suomalaisessa yhteiskunnassa tutkimuksen ajanjaksona.
Murhan taustalla vaikuttaneiden syiden lisäksi tarkastellaan aviomiehensä murhanneiden naisten taustaa ja yhteiskunnallista asemaa. Aineiston naisista selkeä enemmistö asui maaseudulla ja vain kaksi naisista asui kaupungissa. Naiset olivat myös enimmäkseen yhteiskunnan alemmista sosiaaliryhmistä. Heistä useimmat olivat työskennelleet palveluksessa kodin ulkopuolella jo hyvin nuorena. Koulutustausta oli myös monella lyhyt ja rikkonainen. Lähdeaineistossa vähävaraisiin perheisiin syntyneiden naisten saamaa kotikasvatusta arvosteltiin ankarammin kuin varakkaampien perheiden naisten. Kasvatuksesta pyrittiin löytämään osin syitä murhaan ja ajalle tyypillisesti rikollisuuden uskottiin liittyvän myös perheen sosiaaliseen asemaan.
Oikeudenkäynneissä syytettyjen naisten ja todistajien kertomuksissa oli selkeitä eroja. Syytetyt naiset muuttivat myös kertomuksiaan enemmän kuin todistajat. Aluksi lähes kaikki syytetyt kiistivät syyllisyytensä murhaan, mutta todisteiden esittämisen ja käsittelyn jälkeen osa kuitenkin tunnusti teon. Naiset mainitsivat murhan syyksi erityisesti sen, etteivät kestäneet avioliittoa kiivaan ja runsaasti alkoholia käyttävän miehensä kanssa. Puolella aineiston naisista oli myös ollut avioliiton ulkopuolinen suhde ja heitä syytettiin murhan lisäksi huoruudesta. Muutama nainen tunnusti halunneensa uuteen avioliittoon, mutta aikaisempi avioliitto oli tässä esteenä. Avioeroa oli mahdollista hakea 1800- ja 1900-lukujen taitteessa, mutta se oli vielä harvinaista erityisesti maaseudulla. Aineiston naiset saattoivat kokea aviomiehen murhaamisen avioeron hakemista helpommaksi ratkaisuksi.
Todistajien lausunnoissa teon taustalla korostuivat taloudelliset syyt ja naisten avioliiton ulkopuolinen suhde. Naiset olivat todistajien mukaan myös kertoneet joissakin tapauksissa aikeistaan murhata miehensä tai miehensä lähestyvästä kuolemasta. Naisten omituinen käyttäytyminen ja teot aviomiehen kuoleman jälkeen herättivät paikallisyhteisössä epäilyksiä ja huhuja. Todistajat kokivat, ettei nainen surrut aviomiestään ja kiirehti hautajaisten järjestelyä. Epäkunnioittavia kommentteja kuolleesta puolisosta pidettiin myös poikkeavina ja ne herättivät epäilyksiä kuolinsyystä.
Suomessa vallitsi naisten tekemien murhien aikaan patriarkaalinen järjestelmä, jossa naisilta odotettiin erityisesti siveyttä ja tottelevaisuutta. Tutkimuksen naiset rikkoivat ajan normeja paitsi murhaamalla aviomiehensä myös käyttäytymällä epäsovinnaisesti jo ennen tekoa. Todistajien mukaan moni naisista hallitsi avioliittoa ja kohteli miestään kylmäkiskoisesti. Aviomiehiä sen sijaan kuvattiin todistajien kertomuksissa huolehtivaisiksi ja rakastaviksi, mikä on ristiriidassa syytettyjen naisten omien lausuntojen kanssa. Kaikki murhat johtivat elinkautiseen kuritushuonetuomioon. Naisten puolustuksekseen esittämät syyt, kuten aviomiehen kiivas luonne tai päihteiden käyttö, eivät lieventäneet rangaistusta.
Murhan taustalla vaikuttaneiden syiden lisäksi tarkastellaan aviomiehensä murhanneiden naisten taustaa ja yhteiskunnallista asemaa. Aineiston naisista selkeä enemmistö asui maaseudulla ja vain kaksi naisista asui kaupungissa. Naiset olivat myös enimmäkseen yhteiskunnan alemmista sosiaaliryhmistä. Heistä useimmat olivat työskennelleet palveluksessa kodin ulkopuolella jo hyvin nuorena. Koulutustausta oli myös monella lyhyt ja rikkonainen. Lähdeaineistossa vähävaraisiin perheisiin syntyneiden naisten saamaa kotikasvatusta arvosteltiin ankarammin kuin varakkaampien perheiden naisten. Kasvatuksesta pyrittiin löytämään osin syitä murhaan ja ajalle tyypillisesti rikollisuuden uskottiin liittyvän myös perheen sosiaaliseen asemaan.
Oikeudenkäynneissä syytettyjen naisten ja todistajien kertomuksissa oli selkeitä eroja. Syytetyt naiset muuttivat myös kertomuksiaan enemmän kuin todistajat. Aluksi lähes kaikki syytetyt kiistivät syyllisyytensä murhaan, mutta todisteiden esittämisen ja käsittelyn jälkeen osa kuitenkin tunnusti teon. Naiset mainitsivat murhan syyksi erityisesti sen, etteivät kestäneet avioliittoa kiivaan ja runsaasti alkoholia käyttävän miehensä kanssa. Puolella aineiston naisista oli myös ollut avioliiton ulkopuolinen suhde ja heitä syytettiin murhan lisäksi huoruudesta. Muutama nainen tunnusti halunneensa uuteen avioliittoon, mutta aikaisempi avioliitto oli tässä esteenä. Avioeroa oli mahdollista hakea 1800- ja 1900-lukujen taitteessa, mutta se oli vielä harvinaista erityisesti maaseudulla. Aineiston naiset saattoivat kokea aviomiehen murhaamisen avioeron hakemista helpommaksi ratkaisuksi.
Todistajien lausunnoissa teon taustalla korostuivat taloudelliset syyt ja naisten avioliiton ulkopuolinen suhde. Naiset olivat todistajien mukaan myös kertoneet joissakin tapauksissa aikeistaan murhata miehensä tai miehensä lähestyvästä kuolemasta. Naisten omituinen käyttäytyminen ja teot aviomiehen kuoleman jälkeen herättivät paikallisyhteisössä epäilyksiä ja huhuja. Todistajat kokivat, ettei nainen surrut aviomiestään ja kiirehti hautajaisten järjestelyä. Epäkunnioittavia kommentteja kuolleesta puolisosta pidettiin myös poikkeavina ja ne herättivät epäilyksiä kuolinsyystä.
Suomessa vallitsi naisten tekemien murhien aikaan patriarkaalinen järjestelmä, jossa naisilta odotettiin erityisesti siveyttä ja tottelevaisuutta. Tutkimuksen naiset rikkoivat ajan normeja paitsi murhaamalla aviomiehensä myös käyttäytymällä epäsovinnaisesti jo ennen tekoa. Todistajien mukaan moni naisista hallitsi avioliittoa ja kohteli miestään kylmäkiskoisesti. Aviomiehiä sen sijaan kuvattiin todistajien kertomuksissa huolehtivaisiksi ja rakastaviksi, mikä on ristiriidassa syytettyjen naisten omien lausuntojen kanssa. Kaikki murhat johtivat elinkautiseen kuritushuonetuomioon. Naisten puolustuksekseen esittämät syyt, kuten aviomiehen kiivas luonne tai päihteiden käyttö, eivät lieventäneet rangaistusta.