Aivohalvausten ilmaantuvuus sepelvaltimotaudin tai sen epäilyn vuoksi varjoainekuvatuilla potilailla
Kastikainen, Emilia; Olsamo, Maria (2024)
Kastikainen, Emilia
Olsamo, Maria
2024
Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma - Licentiate's Programme in Medicine
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-12-18
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-2024121611267

Tiivistelmä
Sepelvaltimotauti on merkittävä sairastuvuuden ja kuolleisuuden syy, jonka taustalla on sydämeen verta tuovien valtimoiden ateroskleroosi. Verenkiertoelimistön sairauksina sepelvaltimotautiin ja aivohalvauksiin liittyy yhteisiä riskitekijöitä, kuten kohonnut verenpaine, diabetes, dyslipidemia ja tupakointi. Tämän retrospektiivisen kohorttitutkimuksen tavoitteena oli saada tietoa iskeemisten aivohalvausten ja aivoverenvuotojen ilmaantuvuudesta sepelvaltimotaudin epäilyn vuoksi varjoainekuvatuilla potilailla. Lisäksi tutkimus havainnollistaa aivohalvausten etiologioiden osuuksia.
Tutkimuksen aineisto koostui TAYS Sydänsairaalan vuosina 2007 – 2018 sepelvaltimotaudin tai sen epäilyn sekä iskeemisen kardiomyopatian vuoksi varjoainekuvatuista potilaista (n=12793). Lopulliseen tutkimusjoukkoon valikoitui potilaat, joilta rekisteritiedot oli haettu ja he olivat tutkimuksen ajankohtana pirkanmaalaisia (n=9653). Potilaista haettiin tietoja rinnakkaissairauksista sekä vakavista seurantatapahtumista. Tämä tutkimus keskittyi varjoainekuvauksen jälkeisen seuranta-ajan aikana ilmaantuneisiin aivohalvauksiin. Seuranta-ajan mediaani oli 8,6 vuotta (alakvartiili 5,2 vuotta; yläkvartiili 12,1 vuotta).
Aivohalvausten ilmaantuvuus tutkimusjoukossa aikavälillä 2007 – 2018 oli 9,4 % (n=904). Yleisimmät etiologiat olivat aivoinfarkti ilman tarkempaa määritelmää (26,0 %), epäselvä, puutteellisesti tutkittu tai rekisteritiedoltaan vajaa aivoinfarkti (16,6 %) sekä eteisvärinästä tai -lepatuksesta johtunut kardiogeeninen embolia (15,9 %). Iskeemisten aivohalvausten osuus oli 91,2 % ja spontaanien aivoverenvuotojen 8,8 %. Aivohalvauksen saaneiden keski-ikä oli 70 vuotta. Aivohalvauksen riskitekijöistä merkittävimmät oli aiemmin sairastettu aivohalvaus sekä alaraajojen tukkiva valtimotauti (ASO-tauti). Muita aivohalvausriskiin liittyviä tekijöitä olivat aktiivinen tupakointi, läppäsairaudet, diabetes, sydämen vajaatoiminta ja verenpainetauti. Ikääntymiseen ja miessukupuoleen liittyi korkeampi aivohalvausten ilmaantumisen riski.