Taidekasvatus varhaiskasvatuksessa : Ilmaisun monet muodot ja osallisuus varhaiskasvattajien kuvailemana

Abstract

Taidekasvatuksella on varhaiskasvatuksessa oma, vaikuttava roolinsa. Sen tarkoituksena on luoda pohjaa lapsen suhteelle eri taiteenlajeihin ja kulttuuriperintöön sekä vahvistaa lapsen osallisuutta. Varhaiskasvatussuunnitelman perusteissa taidekasvatuksen suunnitteluun ja toteutukseen ohjaa ilmaisun monet muodot, eli sanallinen, kehollinen, musiikillinen, kuvallinen ja käsityöllinen ilmaisu. Tämä kokonaisuus muodostaa yhden viidestä oppimisen alueesta. Lisäksi ilmaisun monet muodot linkittyvät myös Varhaiskasvatussuunnitelman perusteiden laaja-alaiseen osaamiseen tarjoten lapsille kokonaisvaltaisen lähestymisen oppimiseen. Osallisuus perustuu lasten tarpeiden, etujen ja aikomuksien tunnistamiseen ja hyödyntämiseen siten, että lapsi kokee kuuluvansa ryhmään ja pystyvänsä vaikuttamaan sen toimintaan. Varhaiskasvattajien omat asenteet, ajatukset ja tiedot vaikuttavat kuitenkin toteutettavan toiminnan taustalla. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tutkia, miten taidekasvatusta, eli ilmaisun monia muotoja varhaiskasvatuksessa toteutetaan ja millaisia käsityksiä varhaiskasvattajilla niistä on. Lisäksi tutkimme, millä tavoin lasten osallisuus ilmenee ilmaisun monien muotojen toteuttamisessa.

Tutkimuksen aineisto kerättiin varhaiskasvattajille suunnatulla kyselylomakkeella, jossa kartoitimme ilmaisun monien muotojen toteutusta ja merkityksiä. Aineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla hyödyntäen fenomenologis-hermeneuttista metodia. Aineisto koostui 26 vastaajan vastauksista, joista 22 oli varhaiskasvatuksen opettajalta ja neljä varhaiskasvatuksen lastenhoitajalta, joista yksi opiskeli varhaiskasvatuksen sosionomiksi ja yksi toimi varhaiskasvatuksen opettajan tehtävissä.

Tutkimuksen tuloksina ilmaisun monien muotojen toteuttaminen jakautui kolmeen pääluokkaan: pedagogiset keinot ja materiaalit, oppimisympäristöt sekä yhteisöllisyys ja vuorovaikutus. Lasten osallisuus ilmeni vastauksissa vahvana, josta muodostui niin ikään kolme pääluokkaa: lapsilähtöisyys, mahdollistaminen ja identiteetti. Taidekasvatusta pidettiin tärkeänä tai erittäin tärkeänä, mutta ilmaisun eri muotojen toteutuminen ei ollut tasaista esimerkiksi varhaiskasvattajien osaamisen tai kiinnostuksen vuoksi. Varhaiskasvattajien rooli ja valta korostui siten taidekasvatuksen ja osallisuuden toteuttamisessa.