Koulutustason ja sukupuolen yhteydet talousosaamiseen ja sijoitusrahastosäästämiseen
Lager, Ilona (2025)
Lager, Ilona
2025
Yhteiskuntatutkimuksen kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Social Sciences
Yhteiskuntatieteiden tiedekunta - Faculty of Social Sciences
Hyväksymispäivämäärä
2025-01-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-2024121311120

Tiivistelmä
Tässä tutkielmassa tarkastellaan koulutustason yhteyttä talousosaamiseen ja sijoitusrahastosäästämiseen. Näistä saatuja tuloksia tarkastellaan myös sukupuolen näkökulmasta. Talousosaamisen merkitys on kasvanut merkittävästi digitaalisten rahoituspalveluiden ja teknologian kehittymisen myötä. Talousosaaminen tarkoittaa tietoja ja taitoja, joita tarvitaan talouden peruskäsitteiden ymmärtämiseen sekä taloudellisen tiedon arviointiin ja etsintään. Tämä taito voi auttaa tekemään järkeviä taloudellisia päätöksiä, saavuttamaan taloudellista hyvinvointia ja samalla vähentämään eriarvoisuutta ja syrjäytymistä. Yksi talousosaamisen osa-alue on säästäminen ja sijoittaminen. Säästäminen ja sijoittaminen voivat mahdollistaa varallisuuden kerryttämisen, mikä puolestaan voi tarjota taloudellista vakautta ja turvaa. Sijoitusrahastot liittyvät läheisesti säästämiseen ja sijoittamiseen, sillä ne ovat hyvin tavanomaisia säästämisen ja sijoittamisen keinoja. Sijoitusrahastojen suosio näyttää kasvavan voimakkaasti, ja ne ovatkin suomalaisten suosituin sijoituskohde. Tutkielman keskeiset käsitteet ja aiemmat tutkimukset esitellään talousosaamista ja sijoitusrahastosäästämistä käsittelevissä pääluvuissa.
Tutkimuskysymyksiä tässä tutkielmassa on kolme. Ensimmäisen tutkimuskysymyksen tavoitteena on selvittää, miten koulutustaso on yhteydessä talousosaamiseen. Toinen tutkimuskysymys tarkastelee, miten koulutustaso on yhteydessä sijoitusrahastosäästämiseen. Kolmas tutkimuskysymys selvittää, miten naiset ja miehet eroavat sen suhteen, miten koulutustaso on yhteydessä talousosaamisen tai siinä, miten koulutustaso on yhteydessä sijoitusrahastosäästämiseen. Tutkimus toteutetaan määrällisenä tutkimuksena ja tutkimusaineistona hyödynnetään tilastoaineistoa "Suomalaisten taloudellinen tietämys 2014”. Aineiston perusjoukko koostuu yli 18-vuotiaista mannersuomalaisista. Vastaajia aineistossa on yhteensä 1477 ja muuttujia 234. Tutkimusmenetelmänä käytetään ristiintaulukointia, jossa selitettävän muuttujan jakaumaa tarkastellaan selittävän muuttujan eri luokissa. Selitettäviä muuttujia ovat talousosaaminen ja sijoitusrahastosäästäminen ja selittäviä muuttujia ovat koulutustaso ja sukupuoli.
Tutkimustulosten perusteella koulutustaso on yhteydessä talousosaamiseen. Kaikkia koulutustasoja tarkasteltaessa vastaajat arvioivat oman talousosaamisen tasonsa varsin riittäväksi. Korkeammin kouluttautuneet arvioivat talousosaamisen tasonsa kuitenkin riittävämmäksi kuin matalammin kouluttautuneet vastaajat. Vastaava tulos on havaittu myös aiemmissa tutkimuksissa. Koulutustaso on myös yhteydessä sijoitusrahastosäästämiseen. Korkeakoulutetut sijoittavat todennäköisemmin sijoitusrahastoihin kuin matalammin koulutetut vastaajat. Saadut tulokset ovat tältäkin osin yhteneväisiä aiempien tutkimusten kanssa. Koulutustason yhteys talousosaamiseen ja sijoitusrahastosäästämiseen ei ole yhtä selkeä sukupuolen mukaan tarkasteltuna. Sekä naiset että miehet arvioivat oman talousosaamisensa kohtuullisen riittäväksi, mutta korkeakoulutuksen yhteys talousosaamiseen pätee vain miesten kohdalla. Tulokset osoittavat myös, ettei sukupuolten välillä ole suuria eroja talousosaamisessa. Tältä osin tulokset eivät ole yhteneväisiä aiempien tutkimusten kanssa. Sen sijaan korkeakoulutuksen yhteys sijoitusrahastosäästämiseen pätee niin naisten kuin miesten osalta, mutta miehet kuitenkin sijoittavat todennäköisemmin sijoitusrahastoihin kuin naiset. Vastaava tulos on myös havaittu aiemmissa tutkimuksissa. Edellä esitettyjen tulosten perusteella tärkeää on pohtia, miten talousosaamista ja sijoitusrahastosäästämistä voidaan edistää kansalaisten keskuudessa. Talousopetusta tulisi tarjota kansalaisille läpi koko elämän, ja tärkeää olisi huomioida yksilöiden väliset erot ja tunnistaa heikommassa asemassa olevat ryhmät. Lisäksi hyödyllistä olisi tutkia tarkemmin talous- ja rahoitusosaamisen yhteyttä sijoitusrahastosäästämiseen, ja kehittää tukitoimia niille, jotka eivät vielä hyödynnä sijoittamisen mahdollisuuksia. Talous- ja sijoitustaitojen kehittäminen voivat parantaa kansalaisten taloudellista hyvinvointia, ja samalla vähentää yhteiskunnassa vallitsevaa eriarvoisuutta.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8798]