Digitaalisten palvelujen tarjoamista koskevan lain vaikutus saavutettavuuteen : Tarkastelussa vammaisten ja ikääntyneiden yhdenvertaisuus ja oikeusturva

Abstract

Tässä tutkielmassa tarkastellaan digipalvelulain vaikutusta digitaalisten palvelujen saavutettavuuteen, erityisesti vammaisten ja ikääntyneiden henkilöiden näkökulmasta. Tutkielman tavoitteena on selvittää, kuinka digipalvelulaki on vaikuttanut saavutettavuuteen sekä miten lainsäädäntö on turvannut yhdenvertaisuutta ja oikeusturvaa. Lisäksi tarkastellaan lain onnistumista yhdenvertaisuuden lisäämisessä sekä selvitetään vammaisten ja ikääntyneiden käytettävissä olevia oikeussuojakeinoja. Digipalvelulain keskeisenä tavoitteena on selkeyttää sähköisten palveluiden sääntelyä ja varmistaa palveluiden tasapuolinen saatavuus kaikille käyttäjille. Vammaiset ja ikääntyneet henkilöt ovat ryhmiä, jotka kohtaavat merkittäviä esteitä digitaalisten palveluiden käytössä, minkä vuoksi heidän oikeuksiensa ja yhdenvertaisen kohtelunsa varmistaminen on erityisen tärkeää lainsäädännössä.

Digipalvelulain tavoitteena on ollut turvata erityisryhmiin kuuluvien oikeudet digitaalisissa palveluissa. Käytännön tasolla on kuitenkin ilmennyt haasteita, kuten valvonnan hajanaisuutta ja käyttäjäryhmien tarpeiden puutteellista tunnistamista. Erityisryhmät, kuten ikääntyneet ja vammaiset, kohtaavat yhä merkittäviä esteitä digitaalisten palveluiden käytössä, mikä heikentää heidän oikeuksiensa toteutumista. Lain onnistunut täytäntöönpano edellyttää tiiviimpää yhteistyötä viranomaisten ja palveluntarjoajien välillä sekä kohdennettuja ja tehokkaita tukitoimia erityisryhmien tarpeiden huomioimiseksi.

Lainsäädännössä saavutettavuus on tunnistettu tekniseksi kriteeristöksi yhdenvertaisuuden edistämisessä, mutta käytännön tasolla se ei vastaa kaikkien käyttäjien yksilöllisiä tarpeita. Merkittäviä ongelmia aiheuttavat käyttäjien vaihtelevat valmiudet sekä järjestelmällisen tuen puute, joka ei ole suunniteltu vastaamaan eri osaamistasoja. Vammaisten kohdalla suurimpana haasteena ovat kohtuulliset mukautukset, joiden toteuttaminen jää yksittäisten viranomaisten ja palveluntarjoajien vastuulle. Tämä tapauskohtainen arviointi sekä laajalle ulottuva mukauttamisvelvoite johtavat tilanteisiin, joissa yhdenvertaisuus ei toteudu yhdenvertaisuuslain tarkoittamalla tavalla. Tämän seurauksena saavutettavuus voi vaihdella huomattavasti eri palveluiden välillä. Ikääntyneiden osalta ongelmana on digituen järjestämiseen liittyvän valtakunnallisen tukimallin puute. Vastuu digitukeen liittyvistä ratkaisuista on siirretty palveluntarjoajille ja tietyissä tapauksissa kunnille. Tämä tilanne johtaa alueellisiin eroihin, jolloin ikääntyneiden mahdollisuudet käyttää digitaalisia palveluja ovat riippuvaisia kunnan resursseista ja tarjonnasta. Tutkielmassa tuodaan esille, että lainsäädännön puutteet johtuvat usein yleistyksistä ja siitä, että digitaalisen osaamisen moninaisuus jää huomiotta. Näiden haasteiden ratkaisemiseksi tarvitaan selkeämpää ja yksityiskohtaisempaa lainsäädäntöä sekä kattavampia tukimalleja, jotka huomioivat paremmin käyttäjien erilaiset tarpeet ja taidot