Luottamuksensuojaperiaate automaattisessa päätöksenteossa : Lainsäädännön asettamat edellytykset luottamuksensuojaperiaatteen toteutumiselle

Abstract

Automaatiota on hyödynnetty julkisen hallinnon palvelutoiminnassa tukemaan viranomaisprosesseja jo usean vuosikymmenen ajan. Viime vuosina sen käyttö on yleistynyt erityisesti esimerkiksi Kansaneläkelaitoksen ja Verohallinnon päätöksissä. Automaation tarjoama tehokkuushyöty verrattuna viranomaisten tekemiin päätöksiin on kiistaton, mutta päätöksentekomuodon hyödyntämiseen liittyy kuitenkin edelleen useita juridisia ongelmia, joista yhteen perehdytään tarkemmin tässä tutkielmassa.

Tässä tutkimuksessa tarkastellaan hyvän hallinnon periaatteiden toteutumista automaattisessa päätöksenteossa. Automaattisella päätöksenteolla viitataan tässä tutkielmassa prosessiin, jossa hallintopäätöksen ratkaisu tehdään joko kokonaan tai ainakin osittain tietojärjestelmän avulla. Tutkimuksen tarkoituksena on syventyä luottamuksensuojaperiaatteen toteutumiseen automaatiossa, ja selvittää minkälaiset edellytykset uusi yleislainsäädäntö asettaa sekä periaatteen toteutumiselle että automaattisen päätöksenteon käyttämiselle viranomaistoiminnassa yleisesti.

Tutkimus sijoittuu julkisoikeuden tarkemmin eriteltynä hallinto-oikeuden alaan. Tutkielma toteutetaan oikeusdogmaattisena eli lainopillisena tutkimuksena, koska tutkimuksessa halutaan tarkastella voimassa olevan lainsäädännön sisältöä ja tehdä siitä tulkintoja. Keskeisen lähdeaineiston tutkimukselle muodostaa aihepiiriä koskeva lainsäädäntö sekä lakien esityöt. Erityisen tarkastelun kohteena on hallintolaki (434/2003) ja siihen vuoden 2023 alkupuolella tulleet muutokset, joiden avulla automaattisen päätöksenteon käytölle luotiin lainsäädännöllinen pohja. Lisäksi tutkielmassa hyödynnetään oikeuskäytäntöä sekä sallittuja oikeuslähteitä, kuten oikeuskirjallisuutta ja lainvalmisteluaineistoja.

Tutkielma rakentuu neljästä pääluvusta, joista ensimmäinen johdattelee aiheeseen ja kertoo tutkimuskysymyksen sekä asetetut tavoitteet. Toisessa pääluvussa määritellään aiheen kannalta keskeiset käsitteet eli luottamuksensuojaperiaate ja automaattinen päätöksenteko. Kolmannessa pääluvussa on vuorossa tutkielman varsinainen analyysiosuus. Siinä perehdytään ja tulkitaan aihepiirin voimassa olevaa lainsäädäntöä lainopin menetelmiä hyödyntäen sekä samalla esitellään keskeistä oikeuskäytäntöä. Viimeisessä eli neljännessä pääluvussa esitellään tutkimuksen keskeiset tulokset ja niistä tehdyt johtopäätökset.

Tutkimuksen yhtenä keskeisenä tuloksena on, että uusi automaattista päätöksentekoa koskeva yleislainsäädäntö on vähentänyt päätöksentekomuodon käyttöön liittyvää oikeudellista epävarmuutta. Samalla se on mahdollistanut automaattisen päätöksenteon jatkamisen sekä laajentamisen yhä uusiin asiaryhmiin, mistä erityisesti Verohallinto voi hyötyä paljonkin tulevaisuudessa. Toisaalta uusi lainsäädäntö ei ole kuitenkaan täysin poistanut kaikkia ongelmia, sillä esimerkiksi pelkkien säännösten perusteella epäselväksi jää edelleen se, mihin kaikkeen automaattista päätöksentekoa voi hyödyntää. Valinta voiko tapauksen ratkaisemisessa hyödyntää automaatiota, tapahtuu edelleen viime kädessä virkailijan oman laintulkinnan ja tapauskohtaisen harkinnan perusteella. Pelkät säännökset eivät suoraan anna tähän täysin selvää ja yksiselitteistä vastausta.