Yhteisopetus ja opettajien kokemukset oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteutumisesta ja toteuttamisen mahdollisuuksista peruskoulussa

Abstract

Inklusiivinen opetus on noussut kansainväliseksi ja kansalliseksi opetuksen järjestämistä ohjaavaksi periaatteeksi, minkä seurauksena Suomessa on tehty merkittäviä muutoksia perusopetuksen rakenteisiin. Vuoden 2010 perusopetuslain uudistuksen myötä erityiskoulujen määrä on vähentynyt, ja yhä useampi tukea tarvitseva oppilas opiskelee omassa lähikoulussa yleisopetuksen luokalla oppimisen ja koulunkäynnin tukijärjestelmän avulla. Pyrkimys inklusiiviseen koulutusjärjestelmään on tuottanut yleiskouluihin yhä heterogeenisempiä luokkia, mutta oppimisen tukea ei ole läheskään kaikissa kunnissa ja kouluissa pystytty toteuttamaan lain vaatimalla tavalla, eivätkä kaikki oppilaat saa tällä hetkellä tarvitsemaansa tukea (HE 114/2024; Lintuvuori & Rämä, 2022; OAJ, 2017). Inklusiivinen opetus on jokaisen oppijan ihmisoikeus ja Suomi on sitoutunut kehittämään koulutusjärjestelmää, joka tukee kaikkien lasten oppimista ja koulunkäyntiä (Mäntylä ym., 2024). Tämä tavoite edellyttää inkluusiota edistävien käytäntöjen ja opettajien valmiuksien kehittämistä, jotta opettajilla olisi paremmat mahdollisuudet vastata oppilaiden yksilöllisiin tarpeisiin heterogeenisissä luokissa ja ryhmissä.

Yhteisopetusta on esitetty yhdeksi potentiaalisimmista keinoista tukea oppilaiden yksilöllisiä tarpeita ja opettajien työtä heterogeenisissä luokissa, mutta ajankohtainen tutkimustieto sen hyödyntämisestä on vähäistä. Tutkielman tarkoituksena oli tutkia peruskoulun 1.–9.-luokkien opettajien yhteisopetuksen hyödyntämistä ja siihen yhteydessä olevia tekijöitä. Tutkielmassa pyrittiin selvittämään, missä määrin peruskoulun 1.–9.-luokan opettajat ovat hyödyntäneet yhteisopetusta, ja mikä on opettajien taustatekijöiden yhteys yhteisopetuksen hyödyntämiseen. Näitä opettajien taustatekijöitä olivat opettajan työtehtävä, opetettava luokka-aste, keskimääräinen työkokemus, työsuhteen luonne, asetuksen mukainen opettajankelpoisuus sekä tehostettua ja erityistä tukea saavien oppilaiden osuus ryhmässä. Lisäksi tutkielmassa selvitettiin, kenen kanssa opettajat yhteisopettajuutta yleisimmin toteuttavat. Tutkielman toisena tarkoituksena oli selvittää peruskoulun 1.–9.-luokan opettajien kokemuksia oppilaidensa oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteutumisesta sekä heidän omista mahdollisuuksistaan tukea tehostettua ja erityistä tukea saavien oppilaiden oppimista ja koulunkäyntiä. Tutkielmassa tarkasteltiin, onko yhteisopetuksen hyödyntämisellä yhteyttä siihen, kuinka opettajat kokevat oppilaidensa oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteutuvan sekä siihen, kuinka opettajat kokevat omat mahdollisuutensa tukea tehostettua ja erityistä tukea saavien oppilaiden oppimista ja koulunkäyntiä. Yhteisopetuksen hyödyntämisen lisäksi tutkielmassa tarkasteltiin myös muiden taustatekijöiden yhteyttä siihen, kuinka opettajat kokevat oppilaidensa oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteutuvan sekä siihen, kuinka opettajat kokevat omat mahdollisuutensa tukea tehostettua ja erityistä tukea saavien oppilaiden oppimista ja koulunkäyntiä. Näitä taustatekijöitä olivat opettajan työtehtävä sekä tehostettua ja erityistä tukea saavien oppilaiden osuus ryhmässä. Tutkielma toteutettiin kvantitatiivisena tutkimuksena käyttäen määrällisen aineiston analyysimenetelmiä. Tutkielmassa hyödynnettiin Oppimisen ja koulunkäynnin tuen järjestelyt ja niiden alueelliset erot (VNJ) -tutkimushankkeessa syksyllä 2020 kerättyä kuntaesimerkkiaineistoa (Lintuvuori ym., 2020). Tutkielman kohderyhmänä olivat suomenkielisten peruskoulujen 1.–9.-luokkien opettajat (n=450), mukaan lukien luokanopettajat, aineenopettajat, erityisluokanopettajat ja laaja-alaiset erityisopettajat.

Tulosten mukaan lähes puolet kyselyyn vastanneista opettajista hyödynsi yhteisopetusta lukuvuonna 2019–2020. Eniten yhteisopetusta hyödynsivät laaja-alaiset erityisopettajat ja vähiten aineenopettajat. Tutkielman tulokset antavat viitteitä siitä, että peruskoulun opettajien yhteisopetuksen hyödyntäminen on yleistynyt merkittävästi verrattuna kymmenen vuoden takaiseen tutkimustietoon (vrt. Pulkkinen & Rytivaara, 2015). Yhteisopetusta hyödynnettiin yleisimmin luokilla ja ryhmissä, joissa opiskeli suurempi osuus tehostettua ja erityistä tukea saavia oppilaita. Tutkielman tulokset osoittivat, että erityisluokanopettajana toimiminen sekä tehostettua ja erityistä tukea saavien oppilaiden osuus ryhmässä olivat tilastollisesti merkitseviä tekijöitä selitettäessä opettajien kokemuksia oppilaiden oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteutumisesta. Erityisluokanopettajat kokivat oppilaiden oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteutuvan paremmin kuin muut opettajaryhmät. Pienempi tehostettua ja erityistä tukea saavien oppilaiden osuus ryhmässä oli yhteydessä opettajien parempaan kokemukseen oppilaiden oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteutumisesta. Lisäksi erityisluokanopettajat ja laaja-alaiset erityisopettajat kokivat omat mahdollisuutensa tukea oppilaiden oppimista ja koulunkäyntiä parhaimmiksi. Myös luokanopettajien kokemus omista mahdollisuuksistaan tukea tehostettua ja erityistä tukea saavia oppilaita oli parempi verrattuna aineenopettajien ryhmään. Sen sijaan yhteisopetuksen hyödyntäminen ei tilastollisesti merkitsevästi selittänyt opettajien kokemuksia oppilaidensa oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteutumisesta tai heidän omista mahdollisuuksistaan tukea tehostettua ja erityistä tukea saavien oppilaiden oppimista ja koulunkäyntiä.

Tutkielman tulokset vahvistavat näkemystä siitä, että erityisopettajilla on edelleen koulutuksensa ja kokemuksensa puolesta parhaat valmiudet tukea tarvitsevien oppilaiden oppimisen ja koulunkäynnin tukemiseksi. Tulokset kannustavat erityisopettajien roolin vahvistamiseen inklusiivisessa perusopetuksessa. Tutkielman tulokset tukevat yhteiskunnallisia pyrkimyksiä lisätä erityisopettajien määrää ja vahvistaa erityispedagogista koulutusta ja osaamista kaikille opettajille. Tulokset korostavat opettajien erityispedagogisen osaamisen merkitystä oppimisen ja koulunkäynnin tuen onnistuneessa toteuttamisessa. Tutkielman tulokset vahvistavat aiempien tutkimusten tuloksia, joiden mukaan suuri määrä tukea tarvitsevia oppilaita yleisopetuksen ryhmissä haastaa yksilöllisen tuen tarjoamista. Tutkielman tulokset tukevat näin ollen myös opetusryhmien muodostamista koskevan sääntelyn uudistamista tuen toteutumisen edistämiseksi peruskoulun yleisopetuksessa. Lisäksi tutkielman tulokset kannustavat moniammatillisen yhteistyön lisäämiseen suomalaisessa perusopetuksessa. Yhteisopetuksen hyödyntämisen ei tämän tutkielman tulosten valossa voida kuitenkaan yksinään katsoa riittävän edistämään oppilaan oppimisen ja koulunkäynnin tuen toteutumista tai sen toteuttamisen mahdollisuuksia, minkä vuoksi huomiota tulisikin kiinnittää myös muiden käytettävissä olevien tukimuotojen ja resurssien kokonaisuuteen sekä oppilaille annettavan tuen määrään, laatuun ja riittävyyteen luokissa ja ryhmissä. Lisäksi saadut tulokset herättävät tarpeen yhteisopetusta kartoittavalle lisätutkimukselle. Yhteisopetus voi olla potentiaalinen keino edistää inklusiivista opetusta, kunhan sen hyödyntämiselle annetaan riittävät edellytykset.