Euroopan unionin koheesiopolitiikan toimeenpano : EU-tason tavoitteet ja tuloksellisuusnäkökulma Suomen kontekstissa

Abstract

Tässä tutkielmassa perehdytään Euroopan unionin koheesiopolitiikkaan Suomen kontekstissa. Tutkielmassa keskitytään koheesiopolitiikkaa toimeenpanevien alueellisten toimijoiden kokemuksiin siitä, miten koheesiopolitiikan toimeenpano toteutuu Suomessa, mitä kehitettävää toimeenpanossa mahdollisesti on, sekä kuinka hyvin Euroopan unionin tasolta tulevat tavoitteet ja periaatteet ohjaavat koheesiopolitiikan toimeenpanevien tahojen toimintaa. EU:n koheesiopolitiikan tavoitteena on tasata alueiden välisiä taloudellisia ja sosiaalisia kehityseroja. Aihetta on tarpeellista tutkia, sillä EU:n koheesiopolitiikka on muiden politiikkalohkojen tavoin jatkuvassa muutoksessa, ja muutoksia tehdessä on tärkeää huomioida tarkasti se, minkälainen tilanne koheesiopolitiikan toimeenpanossa on tällä hetkellä.

Tutkielman aineisto-osio koostuu kahdesta erillisestä aineistosta. Ensimmäinen aineisto on kerätty Euroopan tilastokeskuksen Eurostatin indikaattoreista, joiden perusteella koheesiovaroja allokoidaan eri alueille, sekä Euroopan unionin koheesiopolitiikan yleisistä periaatteista ja tavoitteista. Toinen aineisto koostuu EU:n koheesiopolitiikan toimeenpanon tunteville asiantuntijoille kohdennetuista asiantuntijahaastatteluista. Haastattelut olivat puolistrukturoituja teemahaastatteluja ja haastatteluihin osallistui yhteensä kuusi asiantuntijaa. Kolme haastattelua kohdistui ELY-keskusten asiantuntijoille, yksi maakuntien liittojen asiantuntijalle ja kaksi työ- ja elinkeinoministeriön asiantuntijoille. Kaikilla näillä kolmella taholla on rooli koheesiopolitiikan toimeenpanossa Suomessa.

Tutkielman keskeisinä tuloksina esiin nousee koheesiopolitiikan yleisten periaatteiden ja tavoitteiden vahva näkyminen koheesiopolitiikan toimeenpanossa, toimeenpanevan tason tiivis keskinäinen vuorovaikutus, ja toisaalta vaihteleva tai heikko yhteistyö alueellisten toimijoiden ja Euroopan komission sekä muiden jäsenmaiden toimeenpanevien tahojen välillä. Hyvän Suomen sisäisen kommunikaation ansiosta toimeenpanovaiheessa hyväksi koetut toimintatavat on mahdollista ottaa käyttöön myös muissa välittävissä toimielimissä, mutta Euroopan unionin tasolla tällaista yhteistyötä on vähemmän, minkä lisäksi jäsenmaiden hallinnolliset eroavaisuudet osittain estävät toimivien toimintatapojen käyttöönottamisen sellaisenaan muissa jäsenmaissa.

Tutkielman perusteella toimeenpanevan tason asiantuntijoilla on osittain eriävät näkemykset siitä, miten rakennerahaston varoja tulisi allokoida Suomen sisällä. Suomessa Itä- ja Pohjois-Suomi saavat suhteessa enemmän rahoitusta kuin Etelä- ja Länsi-Suomi, vaikka jälkimmäisessä olisi enemmän potentiaalisia hanketoteuttajia, minkä myötä rakennerahaston varoista olisi mahdollista saada enemmän hyötyä irti. Näkemykset tämän suhteen vaihtelevat sen mukaan, mitä aluetta asiantuntijat edustavat. Huomionarvoista on, että rakennerahaston varojen erilaisella allokoinnilla päästäisiin erilaisiin lopputuloksiin. Painotus sen suhteen, keskitytäänkö varojen jakamisessa enemmän koheesionäkökulmaan vai kehittämisnäkökulmaan onkin lopulta poliittinen valinta. Suomessa on perinteisesti painotettu koheesionäkökulmaa.

Jatkotutkimusmahdollisuutena on koheesiopolitiikan toimeenpanon tutkiminen eri jäsenmaiden osalta ja jäsenmaiden välisten erojen tutkiminen. Jatkotutkimusta olisi hyödyllistä tehdä myös jäsenmaiden koheesiopolitiikan historiallisen kehittymisen näkökulmasta. Tällaisen tutkimuksen myötä olisi mahdollista selvittää, mitkä tekijät ovat johtaneet erilaisiin käytänteisiin eri maissa. EU:n koheesiopolitiikka on muutoksessa koko ajan, joten tällainen tutkimus olisi hyödyllistä tulevaisuuden koheesiopolitiikkaa suunniteltaessa.