"Briteillä on se Intia, mutta meilläpä on Petsamo" : Petsamo Suomen siirtomaana vuosien 1919-44 aikalaisdiskursseissa

Abstract

Tämä kandidaatintutkielma käsittelee suomalaista asutuskolonialismia Petsamossa sekä Petsamon-kysymyksestä tuotettua kolonialistista diskurssia vuosien 1919–1944 välisenä aikana. Tutkielman lähdeaineistona on kolmen aikalaisvaikuttajan, Väinö Voionmaan, Väinö Tannerin sekä Karl Nickulin teokset ja mietinnöt, jotka ottivat osaa Petsamoa ja sen taloudellista hyödyntämistä käsittelevään aikalaiskeskusteluun. Tutkielmassa hyödynnetään jälkikolonialistista tutkimusotetta, jonka myötä tarkastelun kohteeksi nousevat kielen keinoin rakennettu valta ja identiteetit. Aihetta lähestytään seuraavien tutkimuskysymysten kautta: miten aineistojen käymällä diskurssilla pyrittiin rakentamaan kolonisoijien valtaa ja identiteettiä sekä oikeuttamaan kolonisaatio, miten kolonialistinen vallankäyttö suhteessa kolttasaamelaisiin ilmeni ja millä perustein Petsamon voidaan todeta olleen Suomen siirtomaa? Keskiöön nousee myös diskurssien rakentamat käsitykset itseydestä ja toiseudesta sekä kolttasaamelaisiin kohdistunut vallankäyttö toiseuttamisen keinoin.

Tutkielma osoittaa suomalaisten tietoisesti pyrkineen suomalaistamaan Petsamon alueen sekä sen väestön. Vaikkei Petsamoa virallisesti määriteltykään Suomen siirtomaaksi, siihen suhtauduttiin juuri sellaisena: se oli alue, jonka suomalaiset kokivat oikeudekseen asuttaa ja sivistää. Aineisto osoittaa suomalaisten taloudellisten pyrkimysten korostaneen maksimaalista taloudellista hyötyä kolttasaamelaisten perinteisten elinkeinojen kustannuksella. Tähän pyrittiin jalostamalla Petsamon luonnonvarat teollisuuden tarpeisiin, rakentamalla alueelle kaivosteollisuuden mahdollistavaa infrastruktuuria ja kannustamalla uudisasukkaita maanviljelyyn muodostamalla uusia asutustiloja. Kolttasaamelaisten perinteiset elinkeinot nähtiin esihistoriallisina ja kolttasaamelainen kulttuuri kuolevana, ja siten nähtiin luonnollisena, että ”kehittyneempi” ja ”vahvempi” suomalainen kulttuuri korvaisi ”jälkeenjääneen” kolttakulttuurin. Vallankäyttöä oikeuttavassa diskurssissa pyrittiinkin vetoamaan juuri kolttakulttuurin alkukantaisuuteen ja pysähtyneisyyteen. Kiinnostavaa on, että käsitykset kolttasaamelaisuudesta rakentuivat pääosin suomalaisen kansallisen identiteetin muodostamisen kautta ikään kuin suomalaisuuden kääntöpuolena, itseyden sivutuotteena tuotettuna toisena.