Dialogikerronnan yhteiskunnallisuus Maria Jotunin proosassa

Abstract

Tutkimukseni käsittelee dialogikerronnan ja yhteiskunnallisen teeman suhdetta Maria Jotunin (1880–1943) proosafiktiossa. Jotunin tuotannossa kuvataan rakkauden ja naimakauppojen vaikutuksia hahmojen elämänkulkuun: teksteissä toistuvat varsinkin vaihtelevista sosiaaliluokista tulevien ja erilaisissa elämänvaiheissa olevien naisten kuvaukset avioliittoon menemisestä tai menemättä jättämisestä, siinä olemisesta tai siihen liittyvistä toiveista. Avioliittojen ja rakkaussuhteiden kuvaukset nousevat esiin tutkimuksen kohdeteksteissä, jotka ovat pääasiallisesti lyhyt yhdenpäivänromaani <i>Arkielämää</i> (1909) sekä Jotunin muu romaani- ja novellituotanto. Hypoteesini on, että teosten yhteiskunnallinen teema syntyy lukijan tulkinnallisessa prosessissa, jossa lukija yhdistää erilaisten dialogikerronnan muotojen ja avioliittokertomusten merkityksen.

Tutkimukseni teoreettinen kehys on monitieteinen narratologia: lingvistiikasta ammentava, kognitiivinen ja feministinen narratologia, retorinen kertomusteoria sekä puheen esitykseen erikoistunut sosiolingvistiikka. Samalla sovellan ja haastan aiempaa dialogikerrontaa ja puheen esitystä koskevaa kotimaista ja kansainvälistä tutkimusta. Tutkimukseni deskriptiivisen poetiikan alle lukeutuva metodi suuntaa tekstianalyysia kahteen painopisteeseen: toisaalta tekstin kielelliseen tasoon ja sen erityispiirteisiin, sekä sen jälkeen näiden tekstuaalisten keinojen yhteiskunnallisiin tulkintoihin. Tekstin tulkinnan ja teorian vuoropuhelun avulla tutkimus uudistaa sekä tekstin tulkinnallisia näkökulmia että laajempia teoreettisia määritelmiä.

Retorisen analyysin kautta dialogikerrontaa käsitellään tekijän ja lukijan välisenä kommunikaationa, jossa kertovan tekstin ominaisuudet näyttäytyvät intentionaalisina ja tulkintaan vaikuttavina keinoina. Tämä näkökulma nousee esiin erityisesti luvussa 2, jossa käsittelen dialogikerronnan ja puheen esityksen kertovaa luonnetta sekä erityisesti suoran esityksen samankaltaisuutta tulkinnallisesti monisyisen vapaan epäsuoran esityksen kanssa. Semioottisen näkökulman avulla taas tarkennan analyysia Jotunin dialogikerronnalle oleellisiin puheen muotoihin ja tekstuaaliseen rakenteeseen. Tämä tulokulma korostuu erityisesti luvussa 3, jossa käsittelen dialogikerronnan puheen esitysten mahdollisuutta kollektiivisen, anonyymin tai edustuksellisen äänen esittämiseen sekä toisaalta sosiaalisten ja kulttuuristen normien kielentämiseen mallitarinoiden, sananlaskujen ja hokemien kautta. Kertomuksen kognitiivinen näkökulma toimii puolestaan tulkinnallisena välineenä tekstissä kielennettyjen mielenesitysten, tajuntojen välisten vuoropuhelujen ja kulttuuristen odotusten erittelyssä. Tätä hyödynnän etenkin viimeisessä luvussa 4, jossa määrittelen niitä kerronnallisia keinoja, joiden kautta <i>Arkielämän</i> kerronta välittää yhteisöllisiä tai normatiivisia näkemyksiä.

Määrittelen esimerkkianalyysien pohjalta viisi Jotunin dialogikerronnan keskeistä piirrettä. Osoitan, kuinka dialogikerronta voi koostua 1) vuorottelevista puhe-esityksistä tai 2) muista tekstissä verbalisoiduista kommunikaatiokeinoista, se voi sisältää 3) upotettuja puherakenteita, jotka kuvaavat menneisyydessä käytyjä tai hypoteettisia keskusteluja, 4) dialogisuus voi ilmetä puheen ja tajunnan esityksissä myös muun muassa puhuttelun, kulttuurisen kielenkäytön tai mallitarinoiden kautta, toisaalta 5) dialogikerronta voi esittää anonyymia puhetta erilaisin lainauksen tavan tai puhe-esityksen kielellisten tai typografisten keinojen kautta. Jokaisessa dialogikerronnan piirteessä painottuu havainto siitä, kuinka puheen esityksen kerronnalliset, kielelliset ja tyylilliset keinot kuvaavat samanaikaisesti sekä hahmoa ja hänen motiivejansa että tekstin laajempaa teemaa.

Tutkimukseni uudistaa dialogikerronnan teoriaa puheen esityksen kertovan luonteen huomioimisen, dialogikerronnan omaperäisten poeettisten keinovarantojen määrittelyn sekä erityisesti suoran esityksen määritelmän laventamisen osalta. Jotunin suorat puhe-esitykset hyödyntävät suoruuden illuusiota esimerkiksi typografian osalta, mutta yhtäaikaisesti ne myös rikkovat suoruutta koskevia oletuksia erilaisilla kielellisillä ja ilmaisun alkuperän hämärtämistä koskevilla keinoilla. Tutkimus osoittaa, kuinka suoralla esityksellä on omat kerronnalliset ja tulkinnallisesti kiinnostavat erityispiirteensä. Lisäksi tutkimustulokset osoittavat, kuinka Jotunin proosatekstien yhteiskunnallisuus välittyy kerronnallisten rakenteiden, tekstuaalisten erityispiirteiden ja lukijan tulkitsevan roolin kautta. Hahmot puhuvat rakkaudesta ja sitä koskevista odotuksistaan usein tavalla, jonka voi jo muotonsa puolesta tulkita rakentavan tai viittaavan myös laajempiin kulttuurisiin odotuksiin sekä tapoihin ymmärtää ja sanallistaa avioliittoon liittyviä kokemuksia. Tällaiset puheen muodot toimivat tekstuaalisina ja kielellisinä keinoina, joiden kautta tekstit voi lukea viittaavan laajemmalle kuin tarinamaailman yksilöityjen hahmojen kokemuksen kuvauksiin. Ensimmäisenä Jotunin proosatuotantoon keskittyvänä monografiana tutkimus tarjoaa uutta tietoa kotimaisen klassikkokirjailijan tuotannon keskeisistä ominaispiirteistä sekä kerron- nallisen rakentumisen kuin tematiikankin osalta. Samalla sen tarjoamia käsitteitä, määritelmiä ja analyysimetodeja on mahdollista hyödyntää laajemminkin erilaisten fiktiivisten ja ei-fiktiivisten puheen esitysten tutkimuksessa.

<b>Dialogue Narration and the Theme of Society in Maria Jotuni´s Prose</b>

My dissertation is a study on the relationship between dialogue narration and the theme of society in the prose works of early modernist Finnish author Maria Jotuni (1880–1943). Marriage, love affairs and the life stories of women characters from various societal backgrounds are the defining themes of Jotuni’s oeuvre. This study interprets Jotuni’s dialogue on marriage from within the societal context of the time of writing, regarding it as commenting on and participating in debates concerning women’s role in society. The study focuses on the short novel <i>Arkielämää</i> (1909) but references Jotuni’s other prose works as well. My hypothesis is that Jotuni’s dialogue narration and speech presentation can be read as a commentary on major social debates – the question of marriage and the role of women in society – ongoing in Finland during the time of writing of these texts.

The theoretical framework of the study is multidisciplinary narrative theory: cognitive, linguistic and feminist narratology and rhetorical narrative theory. In addition, I draw on concepts from sociolinguistic perspectives on spoken language, as well as previous research on dialogue narration and speech presentation. The method of the dissertation is based on the concept of descriptive poetics, grounded on a dialogical understanding of textual analysis as well as on the testing and development of the theories applied in the analysis.

The question of the role of dialogue narration as a deliberate artistic form of communication between the implied author and the reader is discussed in the second chapter of the dissertation. Drawing on rhetorical narrative theory and linguistic narratology, in this chapter I will discuss the role of dialogue narration and direct speech presentation as telling narrative modes. In chapter three, I will focus on the linguistic, narrative and textual forms of the presented speech, applying linguistic narratology and sociolinguistic concepts. This part of the study concentrates on the collective, anonymous and representative aspects of Jotuni’s dialogue narration. Chapter four studies the literary means Jotuni employs in her novel <i>Arkielämää</i> to portray the contradiction between the individual mind and collective expectations. This analysis draws from the perspectives concerning mind presentation in both cognitive narratology and the tendency which describes the social and cultural construction of the fictional mind.

As the first monograph-length study on Maria Jotuni’s prose oeuvre, my dissertation provides a reading that addresses both the narrative means and the thematic aspects of this early modernist classic. By analyzing how the fictional characters talk about their choices of whom to marry or who to love, the study seeks to distinguish five defining characteristics of Jotuni’s dialogue narration. Through these linguistic, textual and narrative features, fictional speech in Jotuni’s works can be interpreted as constructing the fictional character and her motives and simultaneously depicting the normative, collective and generic ways of thinking and speaking about the question of marriage and the role of women in society. Additionally, the study demonstrates how the societal aspect of Jotuni’s prose is conveyed through narrative levels, special textual features, and the interpretative role of the reader. The study aims to broaden the theoretical discussion on dialogue narration by addressing the telling features of direct speech presentation and distinguishing the poetic features of dialogue narration. The study thus addresses the distinctive characteristics of direct speech presentation as a narrative mode. Through typographical means, the direct speech in Jotuni’s prose employs an illusion of directness. However, the presented speech simultaneously utilizes artistic and literary techniques that run counter to these conventions. The concepts, definitions and methods developed in this dissertation can be applied to studies concerning different fictional and nonfictional types of speech presentation in general.