Yksinäisyys kotikulmilla: Yksilöön ja asuinympäristöön liittyvät tekijät asuinalueyksinäisyyden selittäjinä

Abstract

Yksinäisyys on noussut yhdeksi suomalaisten suurimmista hyvinvointihaasteista, jota COVID-19-pandemia on entisestään syventänyt. Tutkijoiden kasvava näkemys on, että yksinäisyyden kokemukseen ei liity vain yksilön ominaisuudet vaan myös se laajempi ympäristö, jossa asumme. Asuinympäristön ja yksinäisyyden välisen yhteyden ymmärtäminen on tärkeää, jotta osaamme tukea naapurustojen hyvinvointia.

Tämä hyvinvointipolitiikan pro gradu -tutkielma tarkastelee asuinalueyksinäisyyttä. Se määritellään epämiellyttäväksi subjektiiviseksi olotilaksi, jossa yksilön toiveet ihmissuhteiden määrästä tai laadusta eivät toteudu asuinalueella. Tutkielman tavoitteena oli lisätä ymmärrystä asuinalueella koetusta yksinäisyydestä selvittämällä, mitkä yksilö- ja asuinympäristötason tekijät liittyvät asuinalueyksinäisyyteen.

Tutkielmassa käytin ”Urbaanit utopiat ja dystopiat: tekoäly taiteessa ja yhteiskunnassa” (UrbanAI) -tutkimushankkeessa kerättyä poikkileikkausaineistoa keväältä 2021. Otos (n=1226) edusti 18–80-vuotiaita mannersuomalaisia. Yksinäisyyttä mitattiin asuinalueyksinäisyysmittarilla (Victor ja Pikhartova 2020) ja UCLA-mittaristolla. Tutkielman pääanalyysimenetelmän eli hierarkkisen lineaarisen regressioanalyysin avulla selvitin, miten ympäristön kaupunkimaisuus, alueen viihtyisyys, naapuruston yhteisöllisyys, yksinasuminen ja demografiset tekijät selittävät asuinalueyksinäisyyden vaihtelua. Kontrolloin mallin UCLA-mittaristolla.

Päätulosten mukaan joka kolmas vastaaja (32 %) koki yksinäisyyttä asuinalueellaan. Alueen koettu viihtyisyys ja naapuruston koettu yhteisöllisyys olivat negatiivisesti yhteydessä asuinalueyksinäisyyteen. Yksinasumisen ja asuinalueyksinäisyyden väliltä ei löytynyt yhteyttä, mikä on aiemman kirjallisuuden valossa yllättävää.

Tulokset korostavat asuinaluespesifin lähestymistavan merkitystä yksinäisyyden tutkimisessa. Havainnot viittaavat siihen, että erityisesti asuinympäristöön liittyvät tekijät pystyvät selittämään asuinalueyksinäisyyden kokemusta. Toimenpiteet, jotka tähtäävät naapuruston koetun yhteisöllisyyden ja alueen koetun viihtyisyyden parantamiseen, voivat auttaa lievittämään asuinalueyksinäisyyttä. Tutkielma osoittaa tarpeen sekä toistaa asuinalueyksinäisyysmittauksia että jatkaa selittävien tekijöiden kartoittamista tulevissa tutkimuksissa.

Loneliness has become one of the most significant well-being challenges in Finland, intensified by the COVID-19 pandemic. Researchers believe that the experience of loneliness is not only linked to individual characteristics but also to one’s neighbourhood. Understanding the connection between the residential environment and loneliness is crucial for improving well-being in neighbourhoods.

This master’s thesis in welfare policy examines area-based loneliness. This is defined as a negative feeling that occurs when a person’s expectations for the number or quality of social relationships are not met, and it is experienced within the neighbourhood. The aim of this thesis was to deepen the understanding of area-based loneliness by identifying individual and residential environment level factors associated with it.

Data was collected as part of the research project “Urban utopias and dystopias: artificial intelligence in art and society” (UrbanAI) and included a cross-sectional sample of Finns aged 18–80 (N=1,226). To measure loneliness, I used the area-based loneliness scale (Victor & Pikhartova 2020) and the UCLA loneliness scale. Using a hierarchical linear regression model, I examined how the perceived level of urbanisation, the perceived pleasantness of the residential environment, the perceived sense of community, living alone, and demographic factors explain the variation in area-based loneliness. I controlled the model with UCLA scale.

The results show that one-third of the respondents (32 %) experience area-based loneliness. The perceived residential environment pleasantness and the sense of community were negatively associated with area-based loneliness. Contrary to prior expectations, living alone was not associated with area-based loneliness.

The findings indicate the importance of a neighbourhood-specific approach to loneliness. The results suggest that the experience of area-based loneliness can be explained by residential environment factors. Interventions aimed at improving perceived sense of community and perceived pleasantness of the residential environment could be useful in alleviating area-based loneliness. Additionally, the findings highlight the need to repeat area-based loneliness measurements and to continue exploring the explanatory factors in future research.