Mistä löytää toivoa palavalla planeetalla? : Kasvatusfilosofinen ja teoreettinen analyysi ekokriisin aikakauden kasvatuksesta

Abstract

Tämä on kasvatusfilosofinen tutkielma ekokriisin aikakauden kasvatuksellisista kysymyksistä sekä toivonkasvatuksesta. Toivo nähdään tässä kontekstissa sen kaltaisena katalyyttinä, joka ylläpitää muutosta sekä ohjaa haluamme ekososiaalisesti kestävämpään olemiseen ja enemmän kuin ihminen maailmaan. Tutkielma on vahvasti kasvatuskriittinen sekä emansipatorinen. Halun kultivointi, toivon analyysi utopiateorioiden yhdistäminen kasvatusajatteluun sekä ekososiaalisuus nousevat vallitsevaksi teoriakehykseksi. Ekososiaaliset teoriat ymmärtävät, miten ekologiset ja sosiaaliset ongelmat ovat kietoutuneet yhteen. Näin yhden selvittäminen asettaa vaateen niiden kaikkien ratkaisemisesta yhdessä. Voimmekin todeta, että nykyinen sosialisaatiomme on kapitalistisen elämäntavan kyllästämä ja ohjaa meitä yksilökeskeisyyteen ja konsumeriaan monilajisesta vuorovaikutuksesta taikka yhteisestä hyvinvoinnistamme välittämättä. Sosialisaation muutoksen vaade nousee kapitalismikritiikistä ja siitä tiedosta, miten kapitalismi on aikamme kriisien juurisyy. Laajaa teoriataustaa sidotaan yhteen kasvatuksellisiin periaatteisiin ja kasvatuksen ontologisiin kysymyksiin palaamalla. Tutkimuksen taustaorientaationa on kysymys siitä, millä tavoin voi löytää toivoa palavalla planeetalla ja toisaalta, mikä on toivon merkitys osana sosialisaatiomme muutosta. Tavoitteena on näin laajentaa mahdollisuuksien horisonttiamme sekä antaa näkökulmia kasvatuksen merkityksellisyyteen ja mahdollisuuksiin.

Toivossa kyse on syvemmälle minuuteen menevästä teemasta, ontologisesta kysymyksestä, jossa halu ilmentää aktiivisuutta. Halu tulisi siis ensin ymmärtää ontologisena tosiasiana. Tällöin elämänmuodon muutoksen vaateessa ei ole kysymys vain yksilöiden syyllistämisestä ja muuttamisesta, vaan halun kultivoinnissa on kyse laajasta sosiokulttuurisesta, poliittisesta sekä pedagogisesta muutoksesta. Tällöin meidän tulee myös ymmärtää, miten kasvatuksen perustehtävät ovat kietoutuneet yksilöiden sisäiseen rakenteeseen sekä yhteiskunnan ideologisten rakenteiden ympärille.

Utopioiden näkeminen on tärkeä osa vaihtoehdottomuusharhan ohittamista ja sitä kautta se rakentaa sekä toivoa, että pitää yllä haluamme muutokseen. Normien muuttaminen vaikuttaa sosialisaatiomme ja sitouttaa osallisuuden kautta yksilöitä ja yhteisöjä. Empatian, arvotyöskentelyn ja moraalisubjektiksi kasvun kautta voimme kehittää omaa ekoindividuaatiotamme ja sitoutua osaksi enemmän kuin ihminen maailmaa. Näin ontologinen perusolemuksemme muuttuu koko yhteiskunnan läpäisevästi. Lopulta kaikessa onkin kyse ennen kaikkea inhimillisestä kasvusta, jonka kautta saavutetaan ymmärrys omista oikeuksista ja velvollisuuksista. Nämä perustuvat ymmärrykseen ihmisten, meidän, riippuvuudesta sekä yhteydestä paitsi muihin ihmisiin sekä moninaisiin luontoympäristöihin. Maailmansuhde on siis kokonaisvaltaisesti vastuullinen perustuen kohtuullisuuteen sekä, mutta yksilö omaa myös vuorovaikutustaitoja toimia tämän kaltaisessa kokonaisvaltaisessa systeemissä elämää ylläpitävällä tavalla. Näin voidaan mielestäni johtaa ajatus, että lopulta eettisessä, toivoa lisäävässä ja ekososiaalista ihannetta noudattavassa kasvatuksessa on kyse aktiivisesta toiminnasta.