Game Jamming in Schools : Affordances of game jam events in general formal education

Abstract

Koulutusjärjestelmät ympäri maailman tähtäävät uuden vuosituhannen tai tulevaisuuden valmiuden edistämiseen. Tämä valmius koostuu tiedoista ja taidoista, joita pidetään tarpeellisina jatkuvasti muuttuvassa maailmassa ja työelämässä, sekä kyvystä ja tahdosta käyttää tietoja ja taitoja. Useat uuden vuosituhannen valmiuden osa-alueet, kuten luovuus, mukautuvuus, ja oppimaan oppimisen taidot, jotka eivät suoraan kuulu mihinkään kouluaineeseen, on havaittu hankaliksi opettaa yleisessä formaalissa opetuksessa.

Pelit ja pelikulttuuri ovat kaikkialla läsnä. Monille, ja alaikäisistä useimmille, pelit ovat arkinen ajankäyttötapa. Pelaamisen lisääntyessä myös pelien tekeminen harrastuksena on lisääntynyt. Pelijamitapahtumien, joihin ihmiset kokoontuvat luomaan pelejä yhdessä, suosio on kasvanut ensimmäisen, vuonna 2002 järjestetyn pelijamitapahtuman jälkeen. Pelijameista tehty tutkimus osoittaa, että oppiminen on tärkeä syy osallistua pelijameihin, ja monille pelijamiosallistujille se on myös tärkeä lopputulos. Tutkimuksen mukaan monet oppimistulokset ovat yhteydessä useisiin uuden vuosituhannen valmiuden osa-alueeseen, vaikkakin tulokset ovat enimmäkseen olleet alustavia, tutkitut pelijamitapahtumat on järjestetty formaalin opetuksen ulkopuolella, ja tutkittavat ovat enimmäkseen olleet aikuisia.

Tämä väitöskirja tutkii pelijamitapahtumia, jotka on järjestetty osana yleistä formaalia opetusta. Väitöskirja esittää iteratiivisen, hermeneuttisen kasvatustieteellisen kehittämistutkimusprojektin, joka on tuottanut 1) teoreettista ymmärrystä pelijamitapahtumista koulukäytössä ja 2) käytännön tuotteen, ohjeita pelijamien järjestämiseen osana yleistä formaalia opetusta, kouluissa, ja oppimis- ja opetustarkoituksessa. Tutkimus on tehty Suomessa, ja sen kolme pääiteraatiota, osana kouluopetusta järjestettyä pelijamitapahtumaa, on järjestetty lukioissa 16–19- vuotiaille opiskelijoille. Tutkimuksessa on käytetty enimmäkseen laadullisia metodeja: avoimia kyselyitä, haastatteluita ja havainnointia. Tutkittavat ovat opettajia kaikilta kouluasteilta ja lukio-opiskelijoita.

Tulokset osoittavat, että 1) pelijamioppiminen kuuluu pedagogisesti sosiaalisen konstruktivismin ja konstruktionismin jatkumoon, 2) pelijamitapahtumat sopivat kouluihin parhaiten, kun koulun käytänteet ovat joustavia ja mahdollistavat projektioppimisen ja ainerajat ylittävän oppimisen, 3) pelijamiosallistuminen todennäköisesti edistää uuden vuosituhannen valmiuksia, 4) osana kouluopetusta järjestettävät pelijamit eroavat muista pelijameista, pääasiassa koska osallistujat ja järjestäjät ovat samaan aikaan myös opiskelijoita ja opettajia, ja 5) pelijamitapahtumia tarvitaan kouluissa, paitsi uuden vuosituhannen valmiuksien edistämiseksi, myös koska ne edistävät tasa-arvoa ja demokratiaa, ja koska ne tarjoavat pedagogisesti mielekkään tavan oppia peleistä ja pelikulttuurista.

Tulokset paljastavat perustavanlaatuisen ongelman suomalaisessa koulutusjärjestelmässä. Pelijamien järjestäminen kouluissa kohtaa samoja esteitä kuin muut projektioppimiseen, oppijakeskeisyyteen ja ainerajat ylittävään oppimiseen perustuvat oppimisen ja opettamisen tavat. Koulutusjärjestelmä perustuu kouluaineiden tarkkaan rajanvetoon, ja monet koulun käytännöistä, kuten lukujärjestykset ja aikataulut, ovat riippuvaisia tästä jaosta. Mitä jäykempiä nämä käytänteet ovat, sitä hankalampaa on järjestää muuta kuin yhteen oppiaineeseen liittyvää, opettajajohtoista opetusta. Tämä, sekä resurssien puute, arvosanojen tärkeyden korostaminen ja ylitäysi opetussuunnitelma selittävät osaltaan, miksi uuden vuosituhannen valmiuksia on niin hankalaa edistää kouluopetuksessa.

Educational systems worldwide aim to further the so-called 21st century or future-oriented competence. This competence consists of knowledge and skills deemed necessary in the constantly changing world and working life, as well as the capability and will to use the skills and knowledge. Several facets of the 21st century competence, like creativity, adaptability, and learning-to-learn skills that do not directly belong to any specific school subject or discipline, have been noted as hard to teach in general formal education.

Games and game culture have become increasingly ubiquitous. For several people, and for most adolescents, games are an everyday pastime. With the rise of playing games, making games as a hobby has proliferated. Game jam events, where people gather to create games together, have grown in popularity since the first recorded game jam event in 2002. Research on game jamming shows learning to be a significant motivation to participate in game jams and an important outcome for most game jam participants. Research further connects these learning outcomes with several areas of 21st century competence, although the results have mainly been tentative and preliminary, and the studied game jams have mainly been organized outside of general formal education, with mostly adult informants.

This dissertation studies game jam events organised as part of general formal education. The work presents an iterative, hermeneutic educational design research project that yields 1) theoretical understanding of game jam events in school use and 2) a practical product, a guideline for organising game jam events as part of general formal education, in schools, and for the purposes of learning and teaching. The research was carried out in Finland, and the three main iterations of the design, school-related game jam events, were organised in general upper secondary schools for students 16 to 19 years old. The study uses mainly qualitative methods: open ended surveys, interviews, and observations of game jam events. The informants are teachers from all educational levels and students at general upper secondary schools.

The findings show that 1) game jam learning belongs to the social constructivist and constructionist pedagogical continuum, 2) game jam events fit schools best when the school practicalities are flexible enough to organise project-based and integrated learning, 3) game jam participation is likely to further 21st century competence, 4) school-related game jam events differ from game jam events organised for general audience, mainly due to participants’ and organisers’ underlying roles as students and teachers, and 5) game jam events are needed in schools not only because they promote 21st century competence but because they can promote equality and democracy, and because they offer a pedagogically valid method for learning about games and game culture.

The findings reveal a profound problem in the Finnish educational system, likely similar in other educational systems. Organising game jam events in schools faces the same obstacles as most project-based, learner-centred, and integrated learning. The system is built on a clear distinction between school subjects, and several school practices like classes and timetables are dependent on this division. The more rigid these practices are, the more difficult it is to organise anything else than subject-specific, teacher-led learning. This, with the lack of resources, the overemphasized importance of grades, and the curricular overload, explains in part why 21st century competence is so hard to further in formal education.