Tiedontuotanto, auktoriteetit ja intersektionaalisuus näyttelyprosessissa : Tutkimuskohteena Kansallismuseon Toista maata -näyttely

Abstract

Moninaisuuden ja yhdenvertaisuuden huomioiminen ja tukeminen vaatii nykyisin oman strategiansa lähes kaikilla yhteiskunnan sektoreilla, olipa kyse sitten työpaikoista, koulutuksesta, mediarepresentaatioista tai kulttuuri-instituutioista. Yhä useammin näiden näkökulmien ymmärtämisen tueksi on tarjottu intersektionaalisuuden käsitettä ja teoriaa, jossa pyritään tekemään näkyväksi erilaisten sosiaalisten asemoitumisten risteymien seurauksena syntyviä eriarvoistavia käytäntöjä. Myös museoalan keskusteluissa ja jopa institutionaalisissa strategioissa on viime vuosina ryhdytty peräänkuuluttamaan valtarakenteiden tunnistamista, reflektiota ja moniäänisyyden lisäämistä. Museoilla on erityinen rooli muistiorganisaatioina, jotka tuottavat ja neuvottelevat jaettua kulttuuriperintöä. Siihen, millaisia asioita pidetään merkittävinä ja muistamisen arvoisina, vaikuttavat aina laajemmat yhteiskunnalliset arvot. Siksi haluankin kysyä, näkyvätkö nämä marginalisoitujen äänien esiinnostamat kysymykset valtarakenteista ja syrjivien käytäntöjen haastamisesta museoissa sekä etenkin yleisölle avoimissa näyttelyissä.

Tässä tutkielmassa tarkastelen Kansallismuseon Toista maata -perusnäyttelyä, joka käsittelee Suomen alueen historiaa keskiajalta itsenäistymiseen saakka. Näyttelyä on mainostettu vaihtoehtoisena historiankerrontana, joka siirtää fokuksen sodista ja hallitsijoista tavallisen kansan kokemuksiin. Tutkielmassani kysyn, millaisia intersektionaalisten periaatteiden ilmentymiä näyttelystä ja sen taustaprosessista on löydettävissä. Aineistona käytän Toista maata -näyttelyn havainnointimuistiinpanoja, näyttelytekstejä, näyttelytyöryhmän jäsenten kanssa toteuttamiani haastatteluja sekä näyttelyä käsittelevää media-aineistoa. Nojaan etnografiseen tutkimusperinteeseen, jossa tapauskohtaisen aineiston pohjalta pyritään tunnistamaan laajempien sosiaalisten ja yhteiskunnallisten ilmiöiden lainalaisuuksia. Analyysin viitekehyksenä käytän intersektionaalisuuden ja tietoregiimien teorioita, joiden johdattamana etsin aineistosta valtasuhteita toisintavia, haastavia ja neuvottelevia diskursseja.

Analyysin perusteella Toista maata -näyttelyn suunnittelu- ja valmisteluvaiheessa on pohdittu paljon tiedon sosiaalista rakentumista ja erilaisten äänten ja näkökulmien kuulumista sekä kuulumattomuutta. Lopputuloksena syntynyt näyttely tarjoaa kävijälle aineksia kriittiselle pohdinnalle ja oman asemansa neuvottelulle. Taustaprosessia kuvaavista haastatteluotteista käy ilmi, että monet käytännön haasteet kuten esimerkiksi kokoelmien rajoitteet ovat johtaneet uudenlaisiin ratkaisuihin, joissa erilaisille sosiaalisille asemoitumiselle ei välttämättä ole omia esineitä edustettuina, mutta museoyleisölle tehdään muilla tavoin näkyväksi erilaisten henkilöiden osuus Suomen alueen historiassa. Tämä avaus kohti moniäänisempää historiankerrontaa toimii inspiraationa museoalan käytäntöjen muuttamiselle, mutta jättää myös mahdollisuuksia voimakkaammalle toiminnan uudistamiselle ja eksplisiittisemmälle marginalisoivien rakenteiden kritiikille.