ECT-hoidon vastetta ennustavat veren biomarkkerit masennuspotilailla: Systemaattinen kirjallisuuskatsaus
Urpalainen, Sara (2024)
Urpalainen, Sara
2024
Lääketieteen lisensiaatin tutkinto-ohjelma - Licentiate's Programme in Medicine
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-10-24
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202410239452
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202410239452
Tiivistelmä
Aivojen sähköhoitoa (Electroconvulsive therapy, ECT) hyödynnetään vaikea-asteisen ja psykoottisen masennuksen hoidossa erityisesti silloin, kun tarvitaan nopea vaste hoidolle tai lääkkeillä ei saavuteta riittävää vastetta. Masennuksen lisäksi ECT-hoidolla on myös muita käyttöaiheita, kuten mania, skitsofrenian affektiiviset oireet ja muulle hoidolle reagoimattomat psykoosioireet. ECT-hoidossa elektrodien kautta kalloon johdettu sähkövirta aiheuttaa epileptisen purkauksen ja yleistyneen kouristuskohtauksen. Epileptinen purkaus ja kouristus ovat välttämättömiä ECT-hoidon vasteen saavuttamiseksi, mutta hoidon vaikutusmekanismi ei ole täysin selvillä. Tämän systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tavoitteena oli tutkia, voiko veren perustason biomarkkeripitoisuuksien perusteella täsmälääketieteen mukaisesti tunnistaa masennuspotilaat, jotka todennäköisimmin hyötyvät ECT-hoidosta.
Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen hakulausekkeessa yhdistettiin seuraavat kokonaisuudet: ECT-hoito, masennus, veren biomarkkerit ja hoidon vaste. Haku rajattiin englanninkielisiin artikkeleihin, jotka oli julkaistu viimeisen 10 vuoden aikana. Kirjallisuushaku suoritettiin Pubmed-tietokannassa, ja sillä saatiin 30 hakukriteerit täyttävää tulosta. Tutkimukset olivat havainnoivia tutkimuksia, joissa seurattiin masennuspotilaita, jotka olivat ohjautuneet ECT-hoitoon kliinisen arvion perusteella. Osassa tutkimuksista oli mukana terve kontrolliryhmä.
Tutkituimmat veren biomarkkerit olivat BDNF (brain-derived neurotrophic factor) ja erilaiset immuunimarkkerit. Lisäksi tutkimukset käsittelivät kynureniini-aineenvaihduntareitin metaboliitteja ja B-vitamiineja, verisuonen endoteelin kasvutekijä-A:ta (VEGF-A), S100B-proteiinia, lähetti- ja mikro-RNA-pitoisuuksia sekä klotho-proteiinia. Tutkimuksissa potilaat jaettiin yleensä ryhmiin sen perusteella, saavuttiko potilas hoidon myötä vasteen tai elpymän. Tämän jälkeen ennen hoitoa mitattuja veren biomarkkeripitoisuuksia verrattiin ryhmien välillä. Tutkimuksissa saatettiin lisäksi havainnoida biomarkkeripitoisuuksien muutoksen suhdetta vasteen tai elpymän saavuttamiseen, mutta tämä ei ollut tutkimuskysymyksen kannalta olennaista.
Mikään yksittäinen biomarkkeri ei osoittanut varmasti toimivuuttaan hoitovasteen ennustajana. BDNF:n osalta sekä korkeampien että matalampien pitoisuuksien osoitettiin ennustavan toipumista. Suuressa osassa tutkimuksista perustason pitoisuuksien ja vasteen tai elpymän välillä ei havaittu yhteyttä. Immuunimarkkereiden osalta korkeampien perustason CRP- sekä IL-6-pitoisuuksien osoitettiin viittaavan vasteen tai elpymän saavuttamiseen, kun taas matalammat perustason TNF-α- ja naisilla matalammat IL-8-pitoisuudet ennustivat myös parempaa hoitotulosta. Ristiriitaisia tuloksia saattaa osaltaan selittää pienet otoskoot tutkimuksen luonne huomioiden sekä tutkittavien biomarkkereiden suuri määrä.
Systemaattisen kirjallisuuskatsauksen hakulausekkeessa yhdistettiin seuraavat kokonaisuudet: ECT-hoito, masennus, veren biomarkkerit ja hoidon vaste. Haku rajattiin englanninkielisiin artikkeleihin, jotka oli julkaistu viimeisen 10 vuoden aikana. Kirjallisuushaku suoritettiin Pubmed-tietokannassa, ja sillä saatiin 30 hakukriteerit täyttävää tulosta. Tutkimukset olivat havainnoivia tutkimuksia, joissa seurattiin masennuspotilaita, jotka olivat ohjautuneet ECT-hoitoon kliinisen arvion perusteella. Osassa tutkimuksista oli mukana terve kontrolliryhmä.
Tutkituimmat veren biomarkkerit olivat BDNF (brain-derived neurotrophic factor) ja erilaiset immuunimarkkerit. Lisäksi tutkimukset käsittelivät kynureniini-aineenvaihduntareitin metaboliitteja ja B-vitamiineja, verisuonen endoteelin kasvutekijä-A:ta (VEGF-A), S100B-proteiinia, lähetti- ja mikro-RNA-pitoisuuksia sekä klotho-proteiinia. Tutkimuksissa potilaat jaettiin yleensä ryhmiin sen perusteella, saavuttiko potilas hoidon myötä vasteen tai elpymän. Tämän jälkeen ennen hoitoa mitattuja veren biomarkkeripitoisuuksia verrattiin ryhmien välillä. Tutkimuksissa saatettiin lisäksi havainnoida biomarkkeripitoisuuksien muutoksen suhdetta vasteen tai elpymän saavuttamiseen, mutta tämä ei ollut tutkimuskysymyksen kannalta olennaista.
Mikään yksittäinen biomarkkeri ei osoittanut varmasti toimivuuttaan hoitovasteen ennustajana. BDNF:n osalta sekä korkeampien että matalampien pitoisuuksien osoitettiin ennustavan toipumista. Suuressa osassa tutkimuksista perustason pitoisuuksien ja vasteen tai elpymän välillä ei havaittu yhteyttä. Immuunimarkkereiden osalta korkeampien perustason CRP- sekä IL-6-pitoisuuksien osoitettiin viittaavan vasteen tai elpymän saavuttamiseen, kun taas matalammat perustason TNF-α- ja naisilla matalammat IL-8-pitoisuudet ennustivat myös parempaa hoitotulosta. Ristiriitaisia tuloksia saattaa osaltaan selittää pienet otoskoot tutkimuksen luonne huomioiden sekä tutkittavien biomarkkereiden suuri määrä.