"Se oli selviytymisvaisto, että se oli henkiinjäämisstrategia, et mussa oli kuitenkin halu jäädä henkiin": Lähisuhdeväkivaltaa kokeneiden naisten käännekohdat suhteesta irtautumiseen, siirtymävaihe pois väkivaltaisesta suhteesta ja lähisuhdeväkivallan jälkeinen elämä

Abstract

Naisiin kohdistuva väkivalta on globaali ongelma. World Health Organizationin mukaan yksi kolmesta naisesta on kokenut fyysistä, henkistä tai seksuaalista väkivaltaa. Suomessa 34 % nuorista sekä aikuisista naisista on kokenut kumppanin aiheuttamaa lähisuhdeväkivaltaa. Lähisuhdeväkivallalla tarkoitetaan nykyisen tai entisen kumppanin kohdistamaa väkivaltaa. Lähisuhdeväkivalta voi olla fyysistä, henkistä, seksuaalista tai taloudellista. Lähisuhdeväkivalta aiheuttaa fyysisiä vammoja, heikentää seksuaaliterveyttä sekä aiheuttaa mielenterveyden häiriöitä. Lähisuhdeväkivalta on yhteiskunnallinen ongelma, sillä se lisää terveydenhuollon kustannuksia.

Tämän tutkielman tavoitteena oli tutkia elämänkulun lähestymistapaan pohjautuen käännekohtia, jotka lähisuhdeväkivaltaa kokeneilla naisilla johtivat suhteesta irtautumiseen. Tutkimuksessa on tutkittu myös siirtymävaihetta pois väkivaltaisesta suhteesta, jotta voitaisiin ymmärtää mitä väkivaltaisesta suhteesta eroaminen pitää sisällään. Tavoitteena oli myös tutkia sitä, millaista elämä oli lähisuhdeväkivaltaa kokeneilla naisilla käännekohdan jälkeen. Elämänkulun lähestymistavassa otetaan huomioon kaikki yksilön elämäntapahtumat, jotta voidaan ymmärtää yksilön nykyistä elämäntilannetta. Elämänkulun lähestymistavan käsitteisiin kuuluvat: kohortit, siirtymät, kehityskaaret, elämäntapahtumat ja käännekohdat. Käännekohdalla tarkoitetaan jotakin tapahtumaa tai olosuhdetta, joka tuo mukanaan pysyviä muutoksia elämänkulkuun. Siirtymillä elämänkulun lähestymistavassa voidaan tarkoittaa esimerkiksi naimisiinmenoa tai avioeroa. Siirtymät ovat luonnollinen osa elämänkulkua ja niitä koetaan lukuisia ihmisen elämässä.

Tutkielma toteutettiin osana kansainvälistä MiStory -konsortiotutkimusta. Aineistona hyödynnettiin joulukuun 2020 ja helmikuun 2021 välillä kerättyä aineistoa. Haastateltavat osallistuivat CENI-haastatteluun (Clinical Etnographic Narrative Interview). CENI-haastatellulla tarkoitetaan kliinistä, etnografista ja tarinnallista haastattelua. Aineiston rajauksen myötä tähän tutkielmaan otettiin mukaan yhdeksän lapsettoman naisen haastattelut. Tutkimus toteutettiin laadullisena ja aineisto analysoitiin temaattisen analyysin avulla.

Väkivallan eskaloituminen ja omaan elämäntilanteeseen havahtuminen olivat käännekohtia suhteesta irtaantumiseen ja niiden merkitys käännekohtina on havaittu myös aikaisemmissa tutkimuksissa. Tietoisuutta omasta tilanteesta saatiin ammattiavun ja läheisten kautta. Myös hyvien asioiden kokeminen sai aikaan havahtumisen siitä, mitä hyvää elämässä on. Väkivaltaisesta suhteesta irtaantumisen havaittiin olevan prosessi, joka vaati aikaa ja voimavaroja. Joskus irtaantumisvaiheessa joutui myös ottamaan yhteyttä viranomaisiin väkivallan vuoksi. Elämään käännekohdan jälkeen vaikuttivat erilaiset fyysiset ja psyykkiset oireet. Väkivaltaisen parisuhteen jälkeinen elämä sisälsi toipumista ja vaikeita ajanjaksoja, mutta myös elämässä eteenpäin menemistä. Oma maailmankuva ja identiteetti joutui koetukselle. Luottamus ihmisiin kärsi. Väkivaltaisen suhteen jälkeen haluttiin keskittyä itseensä ja osa koki, että he olivat muuttuneet ihmisinä väkivaltaisen suhteen myötä.

Johtopäätöksenä voidaan todeta käännekohtien olevan merkittävä tekijä väkivaltaisesta suhteesta irtaantumiseen. Väkivaltaisesta suhteesta irtaantuminen ei kuitenkaan tapahdu välttämättä välittömästi käännekohdan jälkeen, vaan on yleensä prosessi. Terveydenhuollossa tulisi ymmärtää käännekohtien merkitys sekä irtaantumisen prosessimaisuus, jotta lähisuhdeväkivaltaa kokevia naisia voitaisiin auttaa tehokkaammin. Lähisuhdeväkivallan vaikutukset ulottuvat pitkälle elämään. Vielä vuosien jälkeen lähisuhdeväkivallan kokemuksesta naiset kokivat monia psykosomaattisia oireita. Terveydenhuollon haasteena on tunnistaa oireiden alkuperä, jotta naiset saisivat tarvitsemaansa apua. Jatkossa tulisikin selvittää, miten naisia voitaisiin tukea väkivaltaisen suhteen jälkeen, kun akuutille avulle, kuten turvakodille, ei ole enää tarvetta.