Mihin turvatakuut perustuvat? : Pohjois-Atlantin sopimuksen 5 artiklan oikeudellinen tulkinta kansallisen turvallisuuden näkökulmasta
Heinonen, Laura (2024)
Heinonen, Laura
2024
Hallintotieteiden kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Administrative Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-08-07
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202407227691
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202407227691
Tiivistelmä
Helmikuussa 2020 Suomen turvallisuusympäristössä tapahtui käänteentekevä muutos, kun Venäjä aloitti hyökkäyssodan Ukrainaa vastaan. Hyökkäys sai sotilaallisesti liittoutumattoman Suomen nopeasti pohtimaan syvimpiä puolustusratkaisuitaan ja lopulta vahvassa yhtenäisyydessä hakemaan Pohjois-Atlantin puolustusliiton – Naton – jäsenyyttä. Jäsenyyttä perusteltiin sen poikkeuksellisen vahvalla turvallisuutta lisäävällä roolilla, joka muuttuneessa turvallisuustilanteessa kuvailtiin lähes ainoaksi keinoksi suojautua
naapurivallan uhkaa vastaan.
Tässä tutkimuksessa puolustusliiton tarjoamaa turvallisuuden lisääntymistä tarkastellaan oikeudellisesta näkökulmasta eli turvautuen Pohjois-Atlantin puolustusliiton perustamissopimukseen. Tutkimuksessa turvallisuus on rajattu tarkoittamaan kansallista turvallisuutta, jonka mahdollista lisääntymistä tulkitaan suhteessa perustamissopimuksen 5 artiklaan eli niin kutsuttuihin turvatakuisiin. Turvatakuilla tarkoitetaan sitä, kuinka jokaisella Naton jäsenvaltiolla on velvollisuus auttaa toista jäsenvaltioita, mikäli tämä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. Kansallisen turvallisuuden määritelmänä hyödynnetään oikeudellista lähestymistapaa, jonka mukaan kansallinen turvallisuus yleisesti tarkoittaa uhkien poissaoloa ja uhilta ennakolta suojautumista. Näin ajatellen sotilasliittoon liittymistä voidaan pitää yhtenä ennakollisena toimena, joka on omiaan takaamaan kansallista turvallisuutta.
Tutkimuksessa annetaan vastaus sille, lisääkö Suomen sotilaallinen liittoutuminen ja pääsy turvatakuiden piiriin kansallista turvallisuutta oikeudellisesti tarkasteltuna. Aineisto on rajattu oikeudelliseen materiaaliin, kuten kansainvälisiin sopimuksiin, kansallisiin esitöihin sekä oikeuskirjallisuuteen. Pohjois-Atlantin sopimuksen lisäksi suuressa roolissa tutkimuksessa ovat YK:n peruskirja sekä valtiosopimusoikeutta koskeva Wienin yleissopimus. Sopimuksia tulkitaan lainopillisesti ja yksityiskohtaisimman tarkastelun alle tulee Pohjois-Atlantin sopimuksen 5 artiklaan sisältyvien turvatakuiden kielellinen tulkinta, sillä tarkoitus on selvittää lain sisältöä, johon kiteytyy turvallisuuden oletettu lisääntyminen.
Tutkimuksen tulokset antavat ymmärtää, ettei kansallisen turvallisuuden lisääntymistä voida arvioida sopimustekstistä suoraan. Tämä johtuu siitä, että toisen jäsenvaltion velvoite turvatakuiden nimissä auttaa toista jäsenvaltiota tämän jouduttua hyökkäyksen kohteeksi on sopimuksessa ilmaistu lainopillisen tulkinnan perusteella liian väljästi. Koska mitään juridisesti velvoittavaa toimintatapaa ei ole määritelty, ei artiklan eli turvatakuiden voida nähdä juurikaan lisäävän kansallista turvallisuutta oikeudellisesti tarkasteluna. Tutkimuksen tuloksissa esitetään, että kansallisen turvallisuuden lisääntyminen on nähtävissä sopimustekstin sijaan tosiasiallisesta toiminnasta, kuten turvatakuiden luomasta pelotteesta. Sopimusoikeudellinen velvoittavuus eli turvatakuuartikla siten vaaditaan, jotta se voi mahdollistaa turvallisuuden tosiasiallisen lisääntymisen, mutta se ei itsenäisesti ja sellaisenaan kansallista turvallisuutta kuitenkaan lisää.
naapurivallan uhkaa vastaan.
Tässä tutkimuksessa puolustusliiton tarjoamaa turvallisuuden lisääntymistä tarkastellaan oikeudellisesta näkökulmasta eli turvautuen Pohjois-Atlantin puolustusliiton perustamissopimukseen. Tutkimuksessa turvallisuus on rajattu tarkoittamaan kansallista turvallisuutta, jonka mahdollista lisääntymistä tulkitaan suhteessa perustamissopimuksen 5 artiklaan eli niin kutsuttuihin turvatakuisiin. Turvatakuilla tarkoitetaan sitä, kuinka jokaisella Naton jäsenvaltiolla on velvollisuus auttaa toista jäsenvaltioita, mikäli tämä joutuu aseellisen hyökkäyksen kohteeksi. Kansallisen turvallisuuden määritelmänä hyödynnetään oikeudellista lähestymistapaa, jonka mukaan kansallinen turvallisuus yleisesti tarkoittaa uhkien poissaoloa ja uhilta ennakolta suojautumista. Näin ajatellen sotilasliittoon liittymistä voidaan pitää yhtenä ennakollisena toimena, joka on omiaan takaamaan kansallista turvallisuutta.
Tutkimuksessa annetaan vastaus sille, lisääkö Suomen sotilaallinen liittoutuminen ja pääsy turvatakuiden piiriin kansallista turvallisuutta oikeudellisesti tarkasteltuna. Aineisto on rajattu oikeudelliseen materiaaliin, kuten kansainvälisiin sopimuksiin, kansallisiin esitöihin sekä oikeuskirjallisuuteen. Pohjois-Atlantin sopimuksen lisäksi suuressa roolissa tutkimuksessa ovat YK:n peruskirja sekä valtiosopimusoikeutta koskeva Wienin yleissopimus. Sopimuksia tulkitaan lainopillisesti ja yksityiskohtaisimman tarkastelun alle tulee Pohjois-Atlantin sopimuksen 5 artiklaan sisältyvien turvatakuiden kielellinen tulkinta, sillä tarkoitus on selvittää lain sisältöä, johon kiteytyy turvallisuuden oletettu lisääntyminen.
Tutkimuksen tulokset antavat ymmärtää, ettei kansallisen turvallisuuden lisääntymistä voida arvioida sopimustekstistä suoraan. Tämä johtuu siitä, että toisen jäsenvaltion velvoite turvatakuiden nimissä auttaa toista jäsenvaltiota tämän jouduttua hyökkäyksen kohteeksi on sopimuksessa ilmaistu lainopillisen tulkinnan perusteella liian väljästi. Koska mitään juridisesti velvoittavaa toimintatapaa ei ole määritelty, ei artiklan eli turvatakuiden voida nähdä juurikaan lisäävän kansallista turvallisuutta oikeudellisesti tarkasteluna. Tutkimuksen tuloksissa esitetään, että kansallisen turvallisuuden lisääntyminen on nähtävissä sopimustekstin sijaan tosiasiallisesta toiminnasta, kuten turvatakuiden luomasta pelotteesta. Sopimusoikeudellinen velvoittavuus eli turvatakuuartikla siten vaaditaan, jotta se voi mahdollistaa turvallisuuden tosiasiallisen lisääntymisen, mutta se ei itsenäisesti ja sellaisenaan kansallista turvallisuutta kuitenkaan lisää.
Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8709]