Networked Responses to Cyber-Dependent Crime : Developing policing in a changing security environment

Abstract

Tietoverkkorikollisuus on maailmanlaajuinen ongelma tieto- ja viestintäteknologioihin nojaavissa nyky-yhteiskunnissa. Kyberrikollisuuteen puuttuminen tapahtuu verkostomaisesti julkisen, yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyönä; käytännössä siihen osallistuvat kaikki internetin käyttäjät. Poliisin rooli kyberturvallisuuden verkostoissa on verrattain kapea, koska vain osa tietoverkkorikollisuudesta päätyy rikosprosessiin, heikentäen rikosvastuun toteutumista demokraattisessa yhteiskunnassa. Kyberturvallisuuden verkostoja ja jäsenten toimintatapoja on tutkittu vain vähän verkostomaisen, eri tahojen yhteistyöhön perustuvan poliisitoiminnan kontekstissa, johon viitataan englanninkielisessä kirjallisuudessa termillä ‘plural policing’. Tietämyksen lisääminen tietoverkkorikosten käsittelystä auttaa kehittämään yhteistyötä ja verkostojen toimintaa tulevaisuudessa sekä ymmärtämään poliisin ei keskeisintä, mutta tärkeää roolia osana verkostoa.

Tämä väitöstutkimus perustuu neljään vertaisarvioituun julkaisuun, jotka tarkastelevat kyberturvallisuuden verkostoja ja verkostojen jäseniä empiirisesti suomalaisten tapausten kautta. Tällä monimenetelmällisellä tutkimuksella oli kaksi tavoitetta: lisätä tietämystä kyberturvallisuuden verkostojen tekemästä työstä tietoverkkorikostapausten käsittelyssä sekä sidosryhmien suhtautumisesta vuonna 2019 voimaan astuneiden tiedustelulakien myötä laajentuneista tiedusteluviranomaisten toimivaltuuksista valvoa tieto- ja viestintäliikennettä. Nämä tavoitteet liittyvät kiinteästi poliisitoiminnan kahteen tulokulmaan, kansakunnan turvaamiseen ulkoisilta uhkilta ja tavanomaiseen rikollisuuteen puuttumiseen, joista ensimmäinen on nähty perinteisesti tiedusteluviranomaisten ja jälkimmäinen poliisin toiminta-alueena.

Viime vuosina Suomen turvallisuusympäristö on muuttunut peruuttamattomasti, mikä lisää kansallisen turvallisuuden suojaamisen merkitystä. Kybertoimintaympäristössä, jossa hyökkääjän alkuperä, taustalla oleva pyrkimys ja kohteen valintaperusteet ovat helposti häivytettävissä, hyökkäyksiä käsittelevien tahojen yhteistyö on erittäin tärkeää; on varmaa, että NATO-maa Suomi, jolla on yhteistä rajaa Venäjän kanssa yli 1300 kilometriä, tulee kohtaamaan tulevaisuudessa lisääntyvän määrän häirintää ja vaikutusyrityksiä monella rintamalla, erityisesti kybertoimintaympäristössä. Muuttunut asetelma lisää tarvetta yhteensovittaa tavanomaisen tietoverkkorikollisuuden ja kansallista turvallisuutta vaarantavan toiminnan käsittelyn välillä kyberturvallisuusverkostoissa.

Tämän väitöskirjan päätulokset voidaan tiivistää seuraaviin johtopäätöksiin. Ensiksi, tietoverkkorikosten käsittely kyberturvallisuusverkostoissa tapahtuu kolmen viitekehyksen ristipaineessa: tietoturvaloukkausten käsittely, rikostutkinta ja kansallisen turvallisuuden suojeleminen. Ristipaine nousee kyberturvallisuuden toimijoiden erilaisista tavoitteista, joita ei pystytä yhdistämään saumattomasti erilaisten vastuiden myötä. Toiseksi, tietoverkkorikosten tutkintakapasiteetti poliisissa on rakentunut pragmaattisena vastauksena rikostutkinnan tarpeisiin hyödyntää digitaalista todistusaineistoa rikosjutuissa eli ilman ilmoitettuja rikoksia toimintaa on ollut vaikea kehittää. Tutkintakapasiteetin kehitys on ollut asteittaista mutta kehittyvää, alkaen tyypillisesti suurimmista poliisilaitoksista ja poliisin valtakunnallisista yksiköistä. Kolmanneksi, tulokset osoittavat, että vuonna 2018 sidosryhmät pitivät tiedustelulakiehdotuksia hyväksyttävinä ja pyrkivät tekemään niihin vain pieniä sisältömuutoksia. Se oli merkittävä ero verrattuna lainvalmistelun alkuvaiheisiin, jolloin tiedustelulakien suuntaviivoja kritisoitiin voimakkaasti jopa valmistelevan työryhmän sisällä. Tämän väitöskirjan tulokset lisäävät ymmärrystä kehityksestä, jonka kautta Suomessa on vastattu tietoverkkorikollisuuden haasteeseen 2010-luvulla, ja auttavat hahmottamaan eri viitekehyksiä, joiden kautta toimijat osallistuvat verkostomaiseen yhteistyöhön turvallisemman yhteiskunnan puolesta.

Cyber-dependent crime is a global concern in contemporary societies, where many vital functions rely on information and communication technologies. Tackling cyber- dependent crimes occurs in networks involving actors from public, private and third sectors; in practice, all internet users contribute their share. The police’s role in these cybersecurity networks is relatively narrow, and a major part of cyber-dependent crime is handled outside the criminal process, challenging criminal liability in a democratic society. There is a gap in research examining cybersecurity networks and the contribution of their members to policing cyber-dependent crime in the context of plural policing. Increasing the knowledge of work within cybersecurity networks helps to develop co-operation between members and the function of networks, as well as rationalising police’s not central but important role as part of these networks.

This doctoral dissertation is based on four peer-reviewed publications, each of which empirically inspects cybersecurity networks and their members through Finnish cases. This mixed-method study has two objectives. First, it aims to understand the policing of cyber-dependent crime in cybersecurity networks. Second, it increases the knowledge of stakeholders’ perceptions of intelligence authorities’ expanding online surveillance capabilities concerning the new intelligence laws that entered into force in 2019. These two objectives travel the blurring line between high policing and low policing: protecting the nation and responding to criminal activities. In recent years, the Finnish security environment has undergone several profound changes that highlight the importance of protecting national security. In cyberspace, where attackers’ attribution, motivation, and selection of a target easily fade, responding to threats jointly is of the utmost importance. Certainly, the NATO country Finland, with an over-1,300-kilometre border with Russia, will face increasing interference and influence attempts on many fronts, especially in cyberspace.

The main findings of this work can be summarised as follows. First, the policing of cyber-dependent crime in cybersecurity networks occurs amid the cross-pressure of three frameworks: information security incident handling, criminal investigations and protecting national security. This cross-pressure arises from a variety of goals that distributed responsibility for cybersecurity does not seamlessly overcome. Second, the investigational capacity of cyber-dependent crime in the Finnish police has been built as a pragmatic response to a plethora of cybercrimes, including the ability to utilise digital evidence in criminal investigations, suggesting that without reported cases, this capacity is difficult to acquire. The evolution has been gradual but progressive, typically with larger local police agencies and national units leading the way. Third, in 2018, the stakeholders perceived the proposed Finnish intelligence legislation as generally acceptable and aimed to influence only minor details of legal proposals. This was a significant change compared to early drafts, which were heavily criticised, even from inside the preparatory working group. Together, the results increase the understanding of the developments through which Finland has responded to cyber-dependent crime in 2010s, and they help to comprehend a variety of frameworks through which networked actors promote a safer society.