Paperittomien henkilöiden asema sosiaalihuoltolaissa: Paperittomien muodollinen yhdenvertaisuus sosiaalihuollon lainsäädännössä
Silvennoinen, Aura (2024)
Silvennoinen, Aura
2024
Hallintotieteiden kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Administrative Studies
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-06-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202406056742
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202406056742
Tiivistelmä
Aiempi tutkimus on antanut viitteitä, että sosiaalihuollossa samassa asemassa oleville paperittomille ei olla myönnetty samoja sosiaalipalveluita. Osa sosiaalihuollossa työskennelleistä on tunnistanut paperittomien ryhmän, joilla on oikeus palveluihin, todellisuutta suppeammin. Tutkimus pyrkii kartoittamaan muodolliseen epäyhdenvertaisuuteen johtaneita tekijöitä lainsäädännöstä. Tutkimuksessa muodostetaan paperittomia koskeva oikeudellinen viitekehys ja tarkastellaan, kuinka viitekehys tunnistaa paperittomien henkilöryhmän. Laista ilmenevää paperittomien asemaa arvioidaan suhteessa muodolliseen yhdenvertaisuuteen. Tutkimuksen tavoitteena on kartoittaa lainmuutostarpeita, jotta lainsäädännöstä voitaisiin kehittää yhdenvertaisempi erilaisissa tilanteissa oleville paperittomille.
Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 12 § muodostaa paperittoman oikeuden sosiaalihuollon palveluihin, koska sen mukaan kiireellisesti välttämättömät sosiaalipalvelut on turvattava jokaiselle. Pykälä ei erottele, millä perusteella henkilö oleskelee Suomessa tai onko hänen oleskelunsa laillista. Sosiaalihuoltolain 12 a § säätää valtion ja hyvinvointialueen välisestä kustannusten jaosta, kun tiettyjä sosiaalipalveluita an-netaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle henkilölle, jonka oikeus vastaanottopalveluihin on lakannut. Lain 12 a §:n suppean rajauksen perusteet ja lain 12 ja 12 a §:ien ristiriitaisuudet nousevat tutkimuksen keskiöön.
Tutkimuksen mukaan sosiaalihuoltolaki tunnistaa paperittomuuden heikosti. Tämä on voinut osaltaan vaikuttaa paperittomien muodolliseen epäyhdenvertaisuuteen sosiaalipalveluissa. Tutkimuksen perusteella ei voida nähdä suoraa ristiriitaa sosiaalihuoltolain 12 ja 12 a §:ien välillä, koska kustannusten jakoa koskevan 12 a §:n ei tulisi vaikuttaa paperittoman oikeuteen saada palveluja. Normimaailmassa se koskee vain annetuista palveluista aiheutuneiden kustannusten korvaamista. Lain 12 a §:n suppeaa rajausta on kuitenkin nykytutkimuksen myötä haastavaa nähdä tarkoituksenmukaisena, eikä sille ole löydettävissä lainesitöistä tarkempia perusteluita.
Jotta sosiaalihuollon lainsäädäntö toteuttaisi yhdenvertaisuutta, tarvitaan uutta lainsäädäntöä, josta voidaan tunnistaa paperittomien moninainen ryhmä. Sosiaalihuoltolain 12 a §:n laajentamisen lisäksi tulisi kartoittaa mahdollisuuksia palvelutoimintaa koskevaan pykälään, jossa määritellään tarkemmin paperittomien ryhmää. Paperittomien ryhmän tunnistava lainsäädäntö ei muodostaisi uutta tehtävää hyvinvointialueelle eikä uutta palvelua laittomasti maassa oleskeleville henkilöille. Lainmuutos voisi kuitenkin edistää paperittomille jo nyt taattujen palveluiden yhdenvertaisen saavutettavuuden ja näin ollen lainsäädäntö toteuttaisi paremmin kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita.
Sosiaalihuoltolain (1301/2014) 12 § muodostaa paperittoman oikeuden sosiaalihuollon palveluihin, koska sen mukaan kiireellisesti välttämättömät sosiaalipalvelut on turvattava jokaiselle. Pykälä ei erottele, millä perusteella henkilö oleskelee Suomessa tai onko hänen oleskelunsa laillista. Sosiaalihuoltolain 12 a § säätää valtion ja hyvinvointialueen välisestä kustannusten jaosta, kun tiettyjä sosiaalipalveluita an-netaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneelle henkilölle, jonka oikeus vastaanottopalveluihin on lakannut. Lain 12 a §:n suppean rajauksen perusteet ja lain 12 ja 12 a §:ien ristiriitaisuudet nousevat tutkimuksen keskiöön.
Tutkimuksen mukaan sosiaalihuoltolaki tunnistaa paperittomuuden heikosti. Tämä on voinut osaltaan vaikuttaa paperittomien muodolliseen epäyhdenvertaisuuteen sosiaalipalveluissa. Tutkimuksen perusteella ei voida nähdä suoraa ristiriitaa sosiaalihuoltolain 12 ja 12 a §:ien välillä, koska kustannusten jakoa koskevan 12 a §:n ei tulisi vaikuttaa paperittoman oikeuteen saada palveluja. Normimaailmassa se koskee vain annetuista palveluista aiheutuneiden kustannusten korvaamista. Lain 12 a §:n suppeaa rajausta on kuitenkin nykytutkimuksen myötä haastavaa nähdä tarkoituksenmukaisena, eikä sille ole löydettävissä lainesitöistä tarkempia perusteluita.
Jotta sosiaalihuollon lainsäädäntö toteuttaisi yhdenvertaisuutta, tarvitaan uutta lainsäädäntöä, josta voidaan tunnistaa paperittomien moninainen ryhmä. Sosiaalihuoltolain 12 a §:n laajentamisen lisäksi tulisi kartoittaa mahdollisuuksia palvelutoimintaa koskevaan pykälään, jossa määritellään tarkemmin paperittomien ryhmää. Paperittomien ryhmän tunnistava lainsäädäntö ei muodostaisi uutta tehtävää hyvinvointialueelle eikä uutta palvelua laittomasti maassa oleskeleville henkilöille. Lainmuutos voisi kuitenkin edistää paperittomille jo nyt taattujen palveluiden yhdenvertaisen saavutettavuuden ja näin ollen lainsäädäntö toteuttaisi paremmin kansainvälisiä ihmisoikeusvelvoitteita.
Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8709]