Zur deutschsprachigen Gelegenheitsdichtung in Finnland im 17. Jahrhundert: Eine Bestandsaufnahme

Abstract

In dieser Bachelor-Arbeit wurden fünf Gelegenheitsgedichte, die unter dem Titel „Hochzeitlicher Blumen Krantz“ aus Anlass der Hochzeit von Antoni Wulff mit Christina Fritzberg in Dorpat versammelt sind, analysiert, um herauszufinden, inwiefern sie qualitativ den rhetorischen Standards dieser im 17. Jahrhundert europaweit verbreiteten Gattung entsprechen. Die Textsammlung wurde 1679 in Åbo gedruckt und gehört zu einer Reihe von 36 hauptsächlich deutschsprachigen Gelegenheitsschriften im Zeitraum zwischen 1613 bis 1740, die in Finnland entstanden.

In der werkimmanenten Analyse wurden die sozialhistorischen Gegebenheiten der Frühen Neuzeit und der Wandel im Zivilisationsprozess in dieser Übergangsphase berücksichtigt. Wesentlich sind die Affektenlehre, das Selbstverständnis des Autors und die Rolle der Rhetorik, die mit ihrem erlernbaren Regelwerk der Topik die Literatur europaweit prägt. Als zentrale Kategorien im Gelegenheitsgedicht gelten die Angemessenheit der Texte dem Anlass gegenüber und ihre Wirksamkeit.

Die Tatsache, dass deutsche Texte auch im Ostseeraum verfasst wurden, zeigt den Status des Deutschen als Gelehrtensprache in der Region. In der kleinschrittigen Textinterpretation konnten u.A. die für die Barock Zeit typische dialektische Betrachtungsweise und das Topos der fliegenden Feder identifiziert werden. Einer der Verfasser bringt sich durch Selbstreflexion mit ins Spiel, was ein typisches Merkmal in qualitativ hoch anzusetzenden Gelegenheitsgedichten ist. Der übliche Nachkommenswunsch bei Hochzeitsgedichten findet sich regelmäßig, das damals übliche Sprachspiel mit dem Namen allerdings nur ein einziges Mal. Insgesamt entält der Druck die charakteristischen gattungstypischen Elemente der Gelegenheitsgedichte in Bezug auf die rhetorische Struktur der Texte, beim Hochzeitsanlass dominiert typischerweise der Unterhaltungswert und die Publikumsbezogenheit. Die Autoren präsentieren erfolgreich ihren eigenen gelehrten Status. Das in Åbo gedruckte Gelegenheitsgedicht war theoretisch und stilistisch auf der Höhe seiner Zeit.

Tässä kandidaatintutkielmassa analysoitiin viittä tilapäisrunoa, jotka on koottu teokseksi nimeltä ”Hochzeitlicher Blumen-Krantz” Antoni Wulffin ja J. Kristina Fritzbergin Tartossa vietettyjen häiden kunniaksi. Analyysin tavoitteena oli selvittää, kuinka pitkälti runot noudattelevat tämän 1600-luvulla koko Eurooppaan levinneen genren retorisia standardeja. Tekstikokoelma on painettu Turussa vuonna 1679 ja se kuuluu 36:n pääasiassa saksankielisen, Suomessa vuosien 1613-1740 välillä laaditun tilapäiskirjoituksen sarjaan.

Teoskeskeisessä analyysissä tarkasteltiin varhaisen uuden ajan siirtymäkauden sosiohistoriallisia olosuhteita, sivilisaatioprosessin muutosta, kirjailijan itseymmärrystä, affektioppia ja koko Euroopan kirjallisuudessa vahvana vaikuttanutta retoriikan ja sen oppisääntöjen, topoksen, roolia. Tilapäisrunouden keskeisiin kategorioihin kuuluvat tekstien soveltuvuus tilaisuuteen sekä niiden vaikuttavuus.

Se että saksankielisiä tekstejä on laadittu myös Itämeren ympäristössä, osoittaa, että saksan kielellä on ollut alueella sivistyskielen asema. Pienin askelin etenevässä analyysissä oli mahdollista tunnistaa mm. barokin ajalle tyypillinen dialektinen tarkastelutapa. Runon laatija tuo itsensä esille runossa itsereflektion keinoin, mikä on tyypillinen piirre korkealaatuisille tilapäisrunoille. Häärunoille tavanomainen toive jälkikasvusta nousee säännöllisesti esiin, mutta aikakaudelle tyypillinen nimillä leikkiminen sen sijaan vain kerran. Yhteensä julkaisu sisältää tilapäisjulkaisun genrelle tyypillisiä elementtejä suhteessa tekstien retoriseen rakenteeseen ja häätilaisuuksissa runoille tyypillisiä hallitsevia piirteitä ovat viihdyttävyys ja yleisön huomiointi. Kirjailijat osoittavat menestyksekkäästi oman oppineisuutensa. Tämä Turussa painettu tilapäisruno oli teoreettisesti ja tyylillisesti aikansa hengen mukainen.