Suomalaisten kerrostalojen ikkunoiden kehitys ja vauriomekanismit 1960-luvulta tähän päivään

Abstract

Ikkunat ovat lämmöneristysominaisuuksiltaan rakennuksen vaipan heikoin osa. Niiden kehittämisellä on ollut merkittävä rooli rakennusten energiatehokkuuden parantamisessa. Tässä kandidaatintyössä perehdytään Suomalaisten kerrostalojen ikkunarakenteiden historiaan 1960-luvulta tähän päivään. Tavoitteena on koota yhteen vuosikymmenten aikana tapahtuneet muutokset kerrostalojen ikkunarakenteissa. Lisäksi työhön kerätään tietoa ikkunarakenteeseen kohdistuvista rasituksista, ja niiden aiheuttamista vaurioista. Työ toteutetaan kirjallisuuskatsauksena. Lähteinä käytetään rakennusalan kirjallisuutta, RT-kortistoja, Ympäristöministeriön asetuksia sekä ikkunavalmistajien verkkosivuja. Koska tavoitteena on tutustua vanhoihin ikkunoihin, osa käytetyistä lähteistä on kumottuja ja arkistoituja ohjeita ja julkaisuja.

Työn kahdesta osasta ensimmäisessä perehdytään ikkunan rakenteeseen yleisesti sekä rakennetyypeittäin. Rakennetyypit pyritään käsittelemään kronologisesti. Osassa ikkunatyypeistä on erityisominaisuuksia, joihin perehdytään yhtä aikaa rakenteen kanssa. Erikseen käsitellään lämmön- ja ääneneristävyyteen, aurinkosuojaukseen, ilmanvaihtoon sekä turvallisuuteen liittyviä erityisominaisuuksia. Toisessa osassa käsitellään ikkunarakenteen vauriomekanismeja. Jaottelu tapahtuu rasitusten mukaan, joista on tutkittu kosteutta, auringon säteilyä, lämpöä ja mekaanisia sekä kemiallisia rasituksia. Työssä pyritään nostamaan esiin myös vaurioita, joita entiset valmistustavat ja suunnitteluvirheet ovat aiheuttaneet.

Tutkimus osoittaa, että ikkunarakenteen ominaisuudet ovat kehittyneet merkittävästi vuosikymmenten aikana. Rakenteen kehittäminen on tapahtunut ongelmien löydyttyä, sekä vaatimusten muututtua. U-arvovaatimusten kiristyessä markkinoille on tullut yhä energiatehokkaampia ikkunoita. Uusissa ikkunoissa esimerkiksi eristyslasin käyttäminen on oletus, eikä enää erityisominaisuus. Energiatehokkuuden parantamiseksi ikkunoita on alettu hyödyntämään enenevissä määrin ilmanvaihdossa ja lämmön talteenotossa. Vauriomekanismeja tutkittaessa selvisi, että pahin rasitus muodostuu auringon säteilyn ja kosteuden yhdistelmästä. Tällainen tilanne on pahimmillaan rakennuksen eteläseinän alakarmissa.