Puolisoaan auttavien 65–84-vuotiaiden suomalaisten kokema yksinäisyys

Abstract

Iäkkäiden määrän kasvaessa ikääntyneiden väestöryhmien merkitys ja tarpeet nousevat tärkeiksi tutkimuskohteiksi. Ikääntyneet asuvat kotonaan aiempaa pidempään ja huonokuntoisempina, minkä vuoksi myös epävirallista hoivaa ja auttamista koskevat kysymykset ovat tulleet aiempaa ajankohtaisemmiksi. Puolisot ovat merkittävässä roolissa epävirallisen avun tarjoajina. Sairaan tai toimintakyvyltään heikentyneen puolison säännöllinen auttaminen on yhteydessä moniin haitallisiin sosiaalisiin, taloudellisiin ja terveydellisiin vaikutuksiin. Yksinäisyys on merkittävä yhteiskunnallinen haaste, ja yksinäisyyden kokemukset näyttäisivät lisääntyvän iän myötä. Kansainvälisistä tutkimuksista saatu näyttö puolison auttamisen ja yksinäisyyden välisestä yhteydestä on ristiriitaista. Suomessa aihetta ei ole juurikaan tutkittu. Tämän pro gradu -tutkielman tarkoituksena on selvittää suomalaisten 65–84-vuotiaiden toimintakyvyltään heikentynyttä tai sairasta puolisoaan säännöllisesti auttavien henkilöiden kokeman yksinäisyyden ja auttamisen välistä yhteyttä. Lisäksi tarkastellaan sukupuolten välisiä eroja puolisoaan auttavien yksinäisyydessä. Tässä tutkimuksessa yksinäisyys käsitetään ilmiönä, jolla on kaksi ulottuvuutta: sosiaalinen ja emotionaalinen. Tutkielman aineisto on osa Vanheneminen ja sosiaalinen hyvinvointi (SoWell) -tutkimushankkeen postikyselyaineistoa. Aineisto kerättiin vuoden 2020 marraskuun ja vuoden 2021 huhtikuun välisenä aikana. Vastausprosentti oli 62 (n=3088). Tämän tutkimuksen aineisto koostui niistä vastaajista, jotka ilmoittivat olevansa avoliitossa, avioliitossa tai rekisteröidyssä parisuhteessa (n=2076). Muuttujien välisiä yhteyksiä tarkasteltiin ristiintaulukoinneilla ja khiin neliö -testillä. Puolison auttamisen ja yksinäisyyden välistä yhteyttä selvitettiin multinomiaalisella logistisella regressioanalyysillä. Tutkittavista 23,9 % ilmoitti auttavansa säännöllisesti puolisoaan. Yksinäisyys oli yleisempää puolisoaan säännöllisesti auttavien ryhmässä kuin ei-auttavien ryhmässä. Puolison auttaminen oli yhteydessä yleisempään yksinäisyyden tunteeseen ja ystävyyssuhteiden määrän vähenemiseen vielä useiden sekoittavien tekijöiden (sukupuoli, ikä, itsearvioitu terveys ja taloudellinen tilanne) huomioimisen jälkeen. Sukupuolten välillä ei havaittu eroa yksinäisyyden ja puolison auttamisen välisen yhteyden voimakkuudessa. Puolisoaan säännöllisesti auttavien yhteiskunnallinen panos jää usein näkymättömäksi. Ikääntyneiden palveluja kehittäessä on tärkeää huomioida myös sairastuneen ihmisen läheiset ja näiden kuormittuneisuus.