Lapsesta koululaiseksi: Koululaistaitojen opettaminen ensimmäisen luokan opettajien näkökulmasta
Levijoki, Eveliina (2024)
Levijoki, Eveliina
2024
Kasvatuksen ja yhteiskunnan tutkimuksen maisteriohjelma - Master´s Programme in Educational Studies
Kasvatustieteiden ja kulttuurin tiedekunta - Faculty of Education and Culture
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-06-10
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202405216150

Tiivistelmä
Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, mitä koululaistaidot ja niiden opettaminen pitävät sisällään ensimmäisellä luokalla alkuopetuksen opettajien näkökulmasta. Tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita, millä keinoilla ja käytänteillä ensimmäisen luokan opettaja kasvattaa lapsesta koululaisen. Lisäksi tarkoituksena oli selvittää, kuinka opettaja saa ensimmäisellä luokalla uusista oppilaista aikaan toimivan luokan. Teoreettisessa tarkastelussa koululaistaitojen käsitettä lähestyttiin yksilötasolla itseohjautuvuuden, toimijuuden sekä vuorovaikutustaitojen kautta. Ryhmätasolla tutkimusaihetta tarkasteltiin ryhmän muodostumisen, ryhmäytymisen sekä ryhmäkoheesion kautta.
Tutkimuksessa hyödynnettiin laadullisen tutkimuksen keinoja. Tutkimusote oli fenomenologis-hermeneuttinen, sillä tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita opettajien kokemuksista tutkittavasta aiheesta. Ensimmäisellä tutkimuskysymyksellä pyrittiin selvittämään, miten koululaistaidot ja niiden opettaminen määrittyvät ensimmäisen luokan opettajien puheissa. Toisella tutkimuskysymyksellä haluttiin selvittää opettajien kokemuksia siitä, millaisia asioita he pitävät merkityksellisinä koululaiseksi kasvattamisessa. Kolmannella tutkimuskysymyksellä selvitettiin opettajien näkemyksiä siitä, miten saadaan aikaan toimiva luokka. Tutkimusaineisto hankittiin haastattelemalla seitsemää alkuopetuksen opettajaa, joilla oli kokemusta ensimmäisen luokan opettamisesta. Haastattelutyyppinä käytettiin puolistrukturoitua teemahaastattelua. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla.
Tutkimustulosten mukaan opettajat nostivat keskeisiksi koululaistaidoiksi yksilöön itseensä liittyvät taidot, joita tarvittiin koulussa opiskelussa sekä vuorovaikutustaidot. Opettajat kokivat koululaistaitojen opettamisen olevan merkittävä tavoite ensimmäisellä luokalla, eikä sitä pystynyt aina erottamaan muusta opiskelusta. Varhaiskasvatuksen koettiin helpottavan koululaistaitojen opettamista ensimmäisellä luokalla sekä ryhmäyttämistä silloin, kun esikouluryhmä siirtyi sellaisenaan ensimmäiselle luokalle. Koululaiseksi kasvattamisessa merkityksellisenä pidettiin selkeitä toimintatapoja ja struktuuria luokassa, turvallisen ilmapiirin luomista luokkaan sekä ilon kautta toimimista. Toimivan luokan aikaansaamisessa tärkeitä teemoja olivat tutustuminen ja oppilaiden ryhmäyttäminen, erilaisuuden hyväksyminen luokassa sekä yhteenkuuluvuuden tunteen kasvattaminen.
Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että tietynlaisiin koulussa tarvittaviin perustaitoihin keskittyminen ensimmäisellä luokalla sekä opettajajohtoinen toimintamalli ovat koululaiseksi kasvattamisen kulmakiviä. Ryhmäyttämiseen kannattaa panostaa etenkin syksyllä uuden luokan aloittaessa. Jotta luokka säilyy jatkossakin kiinteänä, yhteenkuuluvuuden tunnetta voi ylläpitää ja lisätä luokassa erilaisin koulun normaalista arjesta poikkeavin tapahtumin. The purpose of this study was to examine what school skills are and how those skills are taught by first grade teachers. The focus in this study was to find out how first grade teachers educate a child to become a schoolchild. In addition, the aim was to explore how first grade teachers manage to form a functioning group of schoolchildren. The theory of this study is based on the concepts of self-directed learning, agency and interaction skills on individual level. Furthermore, the concepts of group forming, team building and group cohesion are taken into account in the theoretical part of the study.
The study was done with using qualitative research methods. The methodology used was hermeneutic phenomenology since the interest of this study is in first grade teachers’ experiences. The first research question aimed to clarify how school skills and teaching them are defined by first grade teachers. The second research question focused on finding out what kind of things teachers find meaningful when educating children to become schoolchildren. The third research question aimed to clarify the things that are significant in making a group function well. The research data was acquired by interviewing seven first grade teachers using a semi-structured theme interview. The research data was analyzed by using content analysis.
According to the results, the most important school skills were the skills needed everyday in learning besides interaction skills. Teaching school skills was a significant aim in the first grade, and it was not always easy to distinguish it from other learning in general. Early childhood education had a significant effect on teaching school skills and team building in the first grade. When educating children to become schoolchildren, important matters were clear procedures, structured learning and having a safe and positive atmosphere in a class. In order to make a group to work, it was important to get to know other class members, use team building activities, accept difference in class and to strengthen the fellowship among the schoolchildren.
In conclusion, it was found out that it is important to focus on teaching basic skills needed at school in the first grade and use a teacher-led approach in teaching. Furthermore, it is important to invest time in team building activities especially when the school year starts. Later on, it is important to maintain the group cohesion by strengthening the fellowship in the class by having events that differ from a routine day at school.
Tutkimuksessa hyödynnettiin laadullisen tutkimuksen keinoja. Tutkimusote oli fenomenologis-hermeneuttinen, sillä tutkimuksessa oltiin kiinnostuneita opettajien kokemuksista tutkittavasta aiheesta. Ensimmäisellä tutkimuskysymyksellä pyrittiin selvittämään, miten koululaistaidot ja niiden opettaminen määrittyvät ensimmäisen luokan opettajien puheissa. Toisella tutkimuskysymyksellä haluttiin selvittää opettajien kokemuksia siitä, millaisia asioita he pitävät merkityksellisinä koululaiseksi kasvattamisessa. Kolmannella tutkimuskysymyksellä selvitettiin opettajien näkemyksiä siitä, miten saadaan aikaan toimiva luokka. Tutkimusaineisto hankittiin haastattelemalla seitsemää alkuopetuksen opettajaa, joilla oli kokemusta ensimmäisen luokan opettamisesta. Haastattelutyyppinä käytettiin puolistrukturoitua teemahaastattelua. Tutkimusaineisto analysoitiin aineistolähtöisellä sisällönanalyysilla.
Tutkimustulosten mukaan opettajat nostivat keskeisiksi koululaistaidoiksi yksilöön itseensä liittyvät taidot, joita tarvittiin koulussa opiskelussa sekä vuorovaikutustaidot. Opettajat kokivat koululaistaitojen opettamisen olevan merkittävä tavoite ensimmäisellä luokalla, eikä sitä pystynyt aina erottamaan muusta opiskelusta. Varhaiskasvatuksen koettiin helpottavan koululaistaitojen opettamista ensimmäisellä luokalla sekä ryhmäyttämistä silloin, kun esikouluryhmä siirtyi sellaisenaan ensimmäiselle luokalle. Koululaiseksi kasvattamisessa merkityksellisenä pidettiin selkeitä toimintatapoja ja struktuuria luokassa, turvallisen ilmapiirin luomista luokkaan sekä ilon kautta toimimista. Toimivan luokan aikaansaamisessa tärkeitä teemoja olivat tutustuminen ja oppilaiden ryhmäyttäminen, erilaisuuden hyväksyminen luokassa sekä yhteenkuuluvuuden tunteen kasvattaminen.
Tutkimustulosten perusteella voidaan todeta, että tietynlaisiin koulussa tarvittaviin perustaitoihin keskittyminen ensimmäisellä luokalla sekä opettajajohtoinen toimintamalli ovat koululaiseksi kasvattamisen kulmakiviä. Ryhmäyttämiseen kannattaa panostaa etenkin syksyllä uuden luokan aloittaessa. Jotta luokka säilyy jatkossakin kiinteänä, yhteenkuuluvuuden tunnetta voi ylläpitää ja lisätä luokassa erilaisin koulun normaalista arjesta poikkeavin tapahtumin.