Composition and Properties of Biodegradable Composites of a Bioactive Glass Filler and a Single Polymer or a Blend Matrix
Lyyra, Inari (2024)
Lyyra, Inari
Tampere University
2024
Biolääketieteen tekniikan tohtoriohjelma - Doctoral Programme in Biomedical Sciences and Engineering
Lääketieteen ja terveysteknologian tiedekunta - Faculty of Medicine and Health Technology
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Väitöspäivä
2024-06-11
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3482-6
https://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-3482-6
Tiivistelmä
Biologisten kudosten korvaaminen synteettisillä materiaaleilla vaatii materiaaleilta lukuisia ominaisuuksia, joita yksittäisellä materiaalilla harvoin on. Komposiittien kehittäminen mahdollistaa sellaiset ominaisuusyhdistelmät, jotka täyttävät kunkin sovelluksen tarpeet. Tämä väitöskirja käsittelee biohajoavia komposiitteja, joiden epäjatkuva komponentti on bioaktiivista lasia ja jatkuva komponentti eli matriisi joko yhtä polymeeriä tai polymeeriseosta. Työssä tutkittiin erityisesti komposiitin koostumuksen vaikutuksia sen ominaisuuksiin valmistuksen jälkeen ja hajoamisnopeuteen puskuriliuoksessa.
Työssä tutkitut matriisimateriaalit ovat polylaktidi (PLA), polybutyleenisukkinaatti (PBSu) sekä niiden polymeeriseokset, joista tutkittiin kaksi koostumusta: 75/25 PLA/PBSu ja 50/50 PLA/PBSu. Tutkittuja laseja olivat bioaktiivinen fosfaattilasi (P-BaG), bioaktiivinen silikaattilasi 13-93 (Si-BaG), sekä 13-93-pohjaiset lasit, joissa osa alkuaineista oli korvattu litiumilla (13-93Li), strontiumilla (13-93Sr) tai boorilla (13-93B). Eri komponenttien lisäksi epäjatkuvan komponentin määrä komposiitissa vaihteli 10 ja 50 painoprosentin välillä.
Polymeerien hajoamista polymeeriseosten ja komposiittien valmistuksen aikana tutkittiin mittaamalla niiden moolimassa valmistuksen jälkeen. Si-BaGin huomattiin kiihdyttävän PLA:n hajoamista, mutta P-BaG:lla ei ollut vaikutusta PLA:n hajoamiseen prosessoinnissa. Lisäksi PBSu:ta sisältävät matriisit hajosivat vähemmän komposiittien prosessoinnissa kuin PLA. Polymeeriseosten ja komposiittien mekaaniset ominaisuudet selvitettiin taivutus- ja leikkauskokeilla. Havaitsimme, että PBSu:n osuuden lisääminen polymeeriseoksessa lisää sen sitkeyttä. Komposiittien lujuus oli alhaisempi kuin pelkkien matriisien, ja laski lasipitoisuuden kasvaessa.
Materiaalien hydrolyyttistä hajoamista tutkittiin upottamalla ne joko tris(hydroksimetyyli)aminometaaniin 40 viikoksi tai fosfaattipuskuroituun suolaliuokseen 24 viikoksi. Veden imeytymistä, massahäviötä, mekaanisten ominaisuuksien muutoksia ja mikrorakennetta arvioitiin upotusajan funktiona. Puskuriliuoksissa polymeeriseokset hajosivat nopeammin kuin yksittäiset polymeerit. Lasin lisääminen kiihdytti komposiittien hydrolyyttistä hajoamista, sitä enemmän mitä enemmän lasia oli. Vaikka P-BaG hajosi nopeammin kuin Si-BaG, P-BaG:n hajoaminen komposiiteissa ei kiihdyttänyt matriisin hajoamista kuten Si-BaG. Lisäksi matriisien ja lasien hajoamista erikseen verrattiin niiden hajoamiseen komposiitissa. Bioaktiivisten lasien hajoamismekanismi ei muuttunut komposiiteissa verrattuna lasiin, mutta magnesium- ja kalsiumionien vapautuminen hidastui. Lisäksi yhden polymeerin matriisit hidastivat fosfori-ionien vapautumista, mutta polymeeriseosmatriisit eivät.
Lopuksi komposiittien soluyhteensopivuutta ennustettiin tutkimalla erikseen matriisin ja lasin soluyhteensopivuuksia ihmisen rasvakudoksen stroomasolujen ja uroteelisolujen kanssa. Lisäksi ionien vapautumista verrattiin sekä 13-93:sta yksinään että polymeerimatriisin läpi, ja tutkittiin ionien vapautumista litium-, strontium-, ja boorikorvatuista lasipartikkeleista. Tulosten perusteella ennustettiin ionien vapautumista litium-, strontium-, ja boorikorvatuista laseista komposiiteissa. PBSu:ta sisältävät matriisit ja uutteet 13-93:stä, 13-93Li:sta ja 13-93Sr:sta tukivat rasvakudoksen stroomasolujen elinkykyä, jakautumista ja niiden normaalia muotoa, mutta PLA ei. 13-93B-uute laski rasvakudoksen stroomasolujen elinkykyä ja muutti solujen muotoa. Uroteelisolut osoittivat erinomaista elinkykyä ja jakautumista kaikilla matriisimateriaaleilla, mutta eivät sietäneet laimentamattomia lasiuutteita. Uutteiden laimentaminen lisäsi uroteelisolujen elinkykyä ja jakautumista, ja 13-93Sr -uutteessa uroteelisolujen muoto oli lähinnä niiden normaalia muotoa. Yllä esitettyjen tulosten pohjalta komposiitit, joissa on PBSu:ta sisältävä matriisi ja 13-93Li- tai 13-93Sr- partikkeleita ennustettiin parhaiten yhteensopiviksi rasvakudoksen stroomasolujen kanssa. PLA+13-93Sr-komposiitilla ennustettiin olevan paras soluyhteensopivuus uroteelisolujen kanssa.
PLA:n seostaminen PBSu:n kanssa, lasin koostumus ja määrä vaikuttivat komposiittien ominaisuuksiin prosessoinnin jälkeen, hajoamisnopeuteen puskuriliuoksissa ja soluyhteensopivuuteen. Kalium-, fosfori-, ja pii-ionit vapautuivat esteettömämmin polymeeriseoskomposiiteista verrattuna komposiitteihin, joiden matriisi oli yhtä polymeeriä. Lisäksi polymeeriseosmatriisi ei vaikuttanut komposiitin lujuuden säilymiseen hydrolyysissä. Lasin koostumus vaikutti komposiitin lujuuteen ja matriisin prosessoinnin jälkeiseen moolimassaan. Matriisin hajoamisnopeus hydrolyysissä riippui pitkälti siitä, paljonko lasi lisäsi komposiitin veden imeytymistä. P-BaG-komposiitit imivät vähemmän vettä hydrolyysissä, vaikka P-BaG oli lähes hajonnut 20 viikon jälkeen. Materiaalien soluyhteensopivuus vaihteli solutyyppien välillä, ja tulosten perusteella ennustettiin rasvakudoksen stroomasoluille ja uroteelisoluille sopivat komposiitit.
Työssä tutkitut matriisimateriaalit ovat polylaktidi (PLA), polybutyleenisukkinaatti (PBSu) sekä niiden polymeeriseokset, joista tutkittiin kaksi koostumusta: 75/25 PLA/PBSu ja 50/50 PLA/PBSu. Tutkittuja laseja olivat bioaktiivinen fosfaattilasi (P-BaG), bioaktiivinen silikaattilasi 13-93 (Si-BaG), sekä 13-93-pohjaiset lasit, joissa osa alkuaineista oli korvattu litiumilla (13-93Li), strontiumilla (13-93Sr) tai boorilla (13-93B). Eri komponenttien lisäksi epäjatkuvan komponentin määrä komposiitissa vaihteli 10 ja 50 painoprosentin välillä.
Polymeerien hajoamista polymeeriseosten ja komposiittien valmistuksen aikana tutkittiin mittaamalla niiden moolimassa valmistuksen jälkeen. Si-BaGin huomattiin kiihdyttävän PLA:n hajoamista, mutta P-BaG:lla ei ollut vaikutusta PLA:n hajoamiseen prosessoinnissa. Lisäksi PBSu:ta sisältävät matriisit hajosivat vähemmän komposiittien prosessoinnissa kuin PLA. Polymeeriseosten ja komposiittien mekaaniset ominaisuudet selvitettiin taivutus- ja leikkauskokeilla. Havaitsimme, että PBSu:n osuuden lisääminen polymeeriseoksessa lisää sen sitkeyttä. Komposiittien lujuus oli alhaisempi kuin pelkkien matriisien, ja laski lasipitoisuuden kasvaessa.
Materiaalien hydrolyyttistä hajoamista tutkittiin upottamalla ne joko tris(hydroksimetyyli)aminometaaniin 40 viikoksi tai fosfaattipuskuroituun suolaliuokseen 24 viikoksi. Veden imeytymistä, massahäviötä, mekaanisten ominaisuuksien muutoksia ja mikrorakennetta arvioitiin upotusajan funktiona. Puskuriliuoksissa polymeeriseokset hajosivat nopeammin kuin yksittäiset polymeerit. Lasin lisääminen kiihdytti komposiittien hydrolyyttistä hajoamista, sitä enemmän mitä enemmän lasia oli. Vaikka P-BaG hajosi nopeammin kuin Si-BaG, P-BaG:n hajoaminen komposiiteissa ei kiihdyttänyt matriisin hajoamista kuten Si-BaG. Lisäksi matriisien ja lasien hajoamista erikseen verrattiin niiden hajoamiseen komposiitissa. Bioaktiivisten lasien hajoamismekanismi ei muuttunut komposiiteissa verrattuna lasiin, mutta magnesium- ja kalsiumionien vapautuminen hidastui. Lisäksi yhden polymeerin matriisit hidastivat fosfori-ionien vapautumista, mutta polymeeriseosmatriisit eivät.
Lopuksi komposiittien soluyhteensopivuutta ennustettiin tutkimalla erikseen matriisin ja lasin soluyhteensopivuuksia ihmisen rasvakudoksen stroomasolujen ja uroteelisolujen kanssa. Lisäksi ionien vapautumista verrattiin sekä 13-93:sta yksinään että polymeerimatriisin läpi, ja tutkittiin ionien vapautumista litium-, strontium-, ja boorikorvatuista lasipartikkeleista. Tulosten perusteella ennustettiin ionien vapautumista litium-, strontium-, ja boorikorvatuista laseista komposiiteissa. PBSu:ta sisältävät matriisit ja uutteet 13-93:stä, 13-93Li:sta ja 13-93Sr:sta tukivat rasvakudoksen stroomasolujen elinkykyä, jakautumista ja niiden normaalia muotoa, mutta PLA ei. 13-93B-uute laski rasvakudoksen stroomasolujen elinkykyä ja muutti solujen muotoa. Uroteelisolut osoittivat erinomaista elinkykyä ja jakautumista kaikilla matriisimateriaaleilla, mutta eivät sietäneet laimentamattomia lasiuutteita. Uutteiden laimentaminen lisäsi uroteelisolujen elinkykyä ja jakautumista, ja 13-93Sr -uutteessa uroteelisolujen muoto oli lähinnä niiden normaalia muotoa. Yllä esitettyjen tulosten pohjalta komposiitit, joissa on PBSu:ta sisältävä matriisi ja 13-93Li- tai 13-93Sr- partikkeleita ennustettiin parhaiten yhteensopiviksi rasvakudoksen stroomasolujen kanssa. PLA+13-93Sr-komposiitilla ennustettiin olevan paras soluyhteensopivuus uroteelisolujen kanssa.
PLA:n seostaminen PBSu:n kanssa, lasin koostumus ja määrä vaikuttivat komposiittien ominaisuuksiin prosessoinnin jälkeen, hajoamisnopeuteen puskuriliuoksissa ja soluyhteensopivuuteen. Kalium-, fosfori-, ja pii-ionit vapautuivat esteettömämmin polymeeriseoskomposiiteista verrattuna komposiitteihin, joiden matriisi oli yhtä polymeeriä. Lisäksi polymeeriseosmatriisi ei vaikuttanut komposiitin lujuuden säilymiseen hydrolyysissä. Lasin koostumus vaikutti komposiitin lujuuteen ja matriisin prosessoinnin jälkeiseen moolimassaan. Matriisin hajoamisnopeus hydrolyysissä riippui pitkälti siitä, paljonko lasi lisäsi komposiitin veden imeytymistä. P-BaG-komposiitit imivät vähemmän vettä hydrolyysissä, vaikka P-BaG oli lähes hajonnut 20 viikon jälkeen. Materiaalien soluyhteensopivuus vaihteli solutyyppien välillä, ja tulosten perusteella ennustettiin rasvakudoksen stroomasoluille ja uroteelisoluille sopivat komposiitit.
Kokoelmat
- Väitöskirjat [4929]