Markkeeraamisesta: Vähällä vaivalla ja energialla

Abstract

Tässä opinnäytteessä tarkastelen markkeerauksen käsitettä näyttelijäntyössä ja sen vaikutuksia näyttelijän harjoittelussa ja työskentelyssä. Havaitsin, että kollegoilla oli vaihteleva ymmärrys markkeerauksen merkityksestä, joten syvennyin sen periaatteisiin ja vaikutuksiin näyttelijäntyössä. Markkeeraus tarkoittaa toimintatapaa, jossa annettua materiaalia tehdään suppeassa mittakaavassa ja siihen käytetään vähemmän energiaa täysimittaisen suorituksen sijaan. Opittuani hyödyntämään markkeerausta erityisesti tanssin saralla, havaitsin sen olevan myös hyödyllinen toimintatapa näytellessäni. Markkeeraus tarjosi minulle vastapainon voimakkaaseen ja kiihkeään energian ja ilmaisuvoiman käyttöön, jota opinnäytteessäni kutsun vauhkoksi. Tunnistin sen häiritsevän ympäristöni havainnointia, mikä heikensi läsnäoloani ja materiaalin hahmottamistani. Havainnollistaakseni vauhkon käsitettä tar- kastelen myös lyhyesti energian käsitettä näyttelijäntyössä. Vauhkon tunnistettuani markkeeraaminen osoittautui toimintatavaksi, joka antoi minulle mahdollisuuden hah- mottaa ja harjoittaa materiaalia pelkistetyn rauhallisesti, mikä puolestaan edisti materi- aalin oppimista ja muistamista. Opinnäytteessä havainnollistan kolme eri näkökulmaa markkeeraamiseen. Markkee- rata voi yksin itselleen, muille materiaalia esittääkseen, tai ryhmässä pyrittäessä yh- teensovittamaan materiaalia. Näistä syvennyn erityisesti itselle markkeeraamiseen, sekä tarkastelen sen yhteyttä mukavuuteen ja keveyteen, sillä olin huomannut sen aut- tavan minua harjoittelemaan materiaalia ilman ylimääräistä kuormitusta, mikä puoles- taan lisäsi keveyttä. Lisäksi käsittelen kokemustani siitä, miten olen tuntenut arkiruumiini näyttämöllä ja mi- ten se on johtanut pudottamisen ja pudotetun ruumiintuntunnun löytämiseen. Roolin tiputtaminen rinnastui pudottamisen tematiikkaan, mutta havaitsin silti näissä toiminta- tavoissa eroja. Pohdin myös, miten koen miellyttämisen ja oman herkkyyden näyttämi- seen kytkeytyvän pelkoni yhdistyvän taipumukseeni markkeerata. Sitä kautta panin merkille keskeneräisyyteni näyttämisen muodostuneen peloksi, joka johti mieltymyk- seeni hahmotella materiaalia yksin vailla näkeviä katseita. Opinnäytteessäni kykenin jäsentämään, miksi käytän markkeeraamista ja millainen vai- kutus sillä on harjoitteluni laatuun. Havaitsin alttiuteni käyttää markkeerausta vähentä- mään ilmaisuvoimaani ja säästämään energiaani. Tämä auttoi minua tuntemaan itseni maadoittuneeksi ja keveäksi, mutta myös välttämään epätäydellisyyden kohtaamista.