Alaraajojen lämpö- ja hyperspektrikuvantaminen

Abstract

Tämän kirjallisuuskatsauksen tarkoituksena oli luoda katsaus lämpö- ja hyperspektrikuvantamisen käytöstä alaraajoja tukkivan valtimotaudin ja kroonisen raajoja uhkaavan iskemian diagnosoimisessa ja arvioimisessa. Kyseiset sairaudet ovat maailmanlaajuinen ongelma ja niiden nykyisissä diagnosointimenetelmissä on useita rajoitteita.

Alaraajojen lämpökuvantamisella pystytään havaitsemaan alaraajojen valtimoiden tukoksia ihosta emittoituvan lämpösäteilyn avulla. Hyperspektrikuvantaminen puolestaan hyödyntää veressä olevien oksihemoglobiinin ja deoksihemoglobiinin kykyä absorboida säteilyä näkyvän valon aallonpituuksilla. Näiden absorptiopiikkien avulla saadaan muodostettua happikartta, josta oksihemoglobiinin ja deoksihemoglobiinin konsentraatiot ovat luettavissa. Näiden tutkiminen on perusteltua ääreisverenkierron sairauksia sairastavilla, sillä verenkierron heikentyessä pintakudosten hapettuminen muuttuu.

Tässä kirjallisuuskatsauksessa perehdyttiin 4 aiheeseen liittyvään tutkimukseen, joissa tutkittiin lämpö- ja hyperspektrikuvantamisen käytön soveltuvuutta alaraajojen valtimosairauksien diagnosoimisessa ja arvioinnissa. Kolmessa näistä tutkimuksista oli mukana alaraajoja tukkivaa valtimotautia tai kroonista raajoja uhkaavaa iskemiaa sairastavia potilaita, mutta yhdessä tutkimuksessa osallistujat olivat nuoria ja terveitä. Tutkimuksissa, joissa oli mukana potilaita, oli tarkoituksena tutkia muutosarvoja nimenomaan ennen ja jälkeen potilaille annetun hoidon. Erityisesti hyperspektrikuvantamisen käyttö ja vielä tarkemmin deoksihemoglobiinin arvojen muuttumisen seuranta osoittautuivat parhaita tuloksia antaviksi. Lämpökuvantamisen osalta huomattiin erityisesti, että lämpökuvia ei kannata ottaa suoraan heti hoidon jälkeen.