Yksinäisyyden vaikutus vuorovaikutushalukkuuteen kasvokkaisessa katselutilanteessa

Abstract

Tämän tutkimuksen tarkoituksena on selvittää, eroavatko yksinäiset ja ei-yksinäiset vuorovaikutushalukkuudessaan kasvokkaisen katselutilanteen jälkeen. Tutkittavat arvioivat vuorovaikutushalukkuuttaan suhteessa henkilöön, jonka kanssa he ovat kasvokkain. Tutkimuksen teoreettisena taustana toimii yksinäisyyden evoluutioteoria, jonka mukaan yksinäisillä voi esiintyä sosiaalisissa tilanteissa sekä välttämis- että lähestymismotivaatiota. Yksinäisyys siis motivoi ihmistä sekä ylläpitämään sosiaalisia suhteitaan että välttelemään toisia ihmisiä itsensä suojelemiseksi. Toinen taustateoria on yksinäisten sosiaalista tiedonkäsittelyä kuvaava yksinäisyyden malli, jonka mukaan yksinäisyys aiheuttaa negatiivisia kognitiivisia vinoumia eli yksinäiset havaitsevat ja tulkitsevat sosiaalista tietoa kielteisesti. Lisäksi on havaittu, että yksinäiset tulkitsevat sosiaalisia ärsykkeitä kielteisesti erityisesti, jos ne ovat neutraaleja tai monitulkintaisia, kuten tässä tutkimuksessa. Negatiivisilla kognitiivisilla vinoumilla voi myös olla vaikutusta siihen, miten suora katse vaikuttaa yksinäisten kognitiivisiin prosesseihin ja sitä kautta vuorovaikutushalukkuuteen. Näistä syistä oletimme, että yksinäiset ovat haluttomampia vuorovaikutukseen kasvokkaisen katselutilanteen jälkeen kuin ei-yksinäiset. Tutkimuksen aineisto kerättiin Jyväskylän yliopistossa psykologian laitoksen laboratoriossa osana Yksinäisyys ja katse -tutkimushanketta vuosina 2022–2023. Tutkimustilanne oli aito kasvokkainen katselutilanne, jossa tutkittavat istuivat minuutin hiljaa paikoillaan vastakkain mallina toimineen henkilön kanssa välissään nestekideikkuna, jonka läpinäkyvyyttä voitiin säädellä. Tämän jälkeen tutkittavat arvioivat vuorovaikutushalukkuuttaan kyseisen henkilön kanssa Halukkuus sosiaaliseen vuorovaikutukseen (WILSS) -kyselyllä. Tutkimuksen lopullinen otoskoko oli 30. Tutkittavat jaettiin tilastollisesti yksinäisten (n=14) ja ei-yksinäisten (n=16) ryhmiin aiemmin verkossa täytetyn yksinäisyyttä mittaavan UCLA-kyselyn kokonaispistemäärän keskiarvon perusteella. Tutkimuksen tulos osoitti, että yksinäisten ja ei-yksinäisten ryhmien välillä ei ole tilastollisesti merkitsevää eroa vuorovaikutushalukkuudessa kasvokkaisen katselutilanteen jälkeen, mikä on vastoin hypoteesiamme. Tutkimuksessa molemmat ryhmät olivat halukkaita vuorovaikuttamaan mallina toimineen henkilön kanssa kasvokkaisen katselutilanteen jälkeen, mikä voi viitata lähestymispyrkimyksien aktivoitumiseen yksinäisillä. Tulos on osittain yhdenmukainen yksinäisyyden evoluutioteorian kanssa. Toisaalta tulos on yllättävä ottaen huomioon yksinäisten taipumuksen tulkita sosiaalista tietoa negatiivisesti erityisesti monitulkintaisissa tilanteissa. Yksinäisyyden malli voi selittää tulosta niin, että lisääntynyt tarkkaavuus sosiaalisille ärsykkeille on johtanut tutkittavilla negatiivisten kognitiivisten vinoumien muodostumisen sijaan käyttäytymiseen, joka edistää yhteyden muodostamista muihin ihmisiin. Vaihtoehtoisesti tulosta voidaan selittää suoran katseen vaikutuksilla yksinäisten sosiaalisen tiedon käsittelyyn. Yksinäisten vuorovaikutushalukkuutta ei ole juurikaan tutkittu aidossa vuorovaikutustilanteessa, minkä vuoksi tämä tutkimus tarjoaa tutkimuskentälle uutta tietoa yksinäisten sosiaalisen tiedon käsittelystä ja käyttäytymisestä. Lisääntyvää tietoa yksinäisten välttämis- ja lähestymispyrkimyksistä voidaan tulevaisuudessa hyödyntää yksinäisille suunnattujen interventioiden suunnittelussa.