Kohti sinimustaa Suomea: Retorinen analyysi Isänmaallisen kansanliikkeen ja Sinimustan liikkeen ohjelmista

Abstract

Tässä kandidaatintutkielmassa suoritetaan retorinen analyysi Sinimustan liikkeen ja Isänmaallisen kansanliikkeen käyttämästä retoriikasta. Koska kyseessä on kaksi eri ajanjaksoilla toiminutta suomalaista kansallismielistä radikaalia puoluetta, tutkielmassa otetaan huomioon historiallinen konteksti. Tutkielmassa tarkastellaan sitä, minkälaista kuvitelmaa Suomesta ja suomalaisuudesta pyritään puolueiden retoriikassa rakentamaan sekä sitä, minkälaista yhteneväisyyttä on mahdollisesti löydettävissä puolueiden retoriikasta. Primääriaineistona tutkielmassa käytetään Isänmaallisen kansanliikkeen yleisohjelmaa ja Sinimustan liikkeen yleisohjelmaa sekä eduskuntavaaliohjelmaa. Tämän lisäksi lähteenä käytetään myös Sinimustan liikkeen internet-sivuilta löytyvää materiaalia kuten blogeja ja artikkeleita.

Tutkimusmetodina kandidaatintutkielmassa käytetään uuden retoriikan analyysia, joka on etenkin poliittisen retoriikan tutkimukseen kehitetty metodi. Teoreettiseksi viitekehykseksi valittiin Benedict Andersonin ”kuviteltujen yhteisöjen” teoria. Kuvitellulla yhteisöllä Anderson tarkoittaa yhteisöä, jonka jäsenet tuntevat yhtenäisyyttä erilaisten jaettujen kuvitelmien kuten kansallistunteen kautta, mutta jotka eivät välttämättä ole elämänsä aikana toisiinsa vuorovaikutuksessa. Kandidaatintutkielmassa hypoteesina on se, että suomalaiset muodostavat tämänkaltaisen kuvitellun yhteisön, ja tutkittavien puolueiden ideologia pohjautuu siihen. Erityisesti Sinimustan liikkeen osalta tarkastellaan myös puolueen etnonationalistista ja mahdollisesti rasistista retoriikkaa.

Tutkielmassa selviää, että Sinimustan liikkeen retoriikan lähtökohtana voidaan nähdä olevan vahvan ja riippumattoman, etnisesti ja kielellisesti yhtenäisen Suomen luominen. Tähän tavoitteeseen pyrkiäkseen puolue pyrkii luomaan Suomesta kuvitelman ainutlaatuisena kuviteltuna yhteisönä, jonka säilyäkseen täytyy kamppailla globalisaatiota ja ulkomailta tulevaa vaikuttamista vastaan. Suomen säilyttäminen ei puolueelle tarkoita pelkästään valtiollista itsemääräämisoikeutta tai ihmisten riippumattomuutta, vaan myös luontoa ja kulttuuria. Sinimustan liikkeen ja Isänmaallisen kansanliikkeen yleisohjelmien retoriikassa ja argumentointikeinoissa on perustavanlaatuisia yhteisiä tekijöitä. Vaikka voidaan nähdä Sinimustan liikkeen argumentoinnin painottuvan todellisuuden rakennetta luovien argumentointikeinojen käyttöön ja Isänmaallisen kansanliikkeen puolestaan todellisuuden rakenteeseen perustuvien, on myös isänmaallisen kansanliikkeen argumentoinnissa todellisuutta rakentavia malleja. Kummankin puolueen ohjelmissa politiikkaa lähestytään uhkadiskurssin kautta pääosin kamppailuna ja kielikuvat ovat voimakkaita, osin aggressiivissävyisiäkin.