Semioottinen ulottuvuus kansainvälisen politiikan tutkimuskeskustelussa : Kansainvälisen politiikan tutkimus 2010-luvulla: Teoreettiset suuntaukset ja haasteet

Abstract

Tässä työssä tarkastellaan kansainvälisen politiikan tutkimusta sekä sen suuntaa. Työssä pohditaan 2010-luvun kansainvälisen politiikan tutkimuksen luonnetta ja suhdetta ihmistieteisiin, sekä kansainvälisen politiikan historiaan. Tavoitteena on syventää ymmärrystä kansainvälisen politiikan teorioista ja tieteenalan nykytilasta. Työssä käydään läpi viimeaikaista tutkimusta, joka osoittaa kansainvälisen politiikan monikerroksisuuden. Analyysin kohteena on eri teorioiden vertailu ja niiden vaikutus tutkimuskäytäntöihin. Työssä tarkastellaan kansainvälisen politiikan merkitsijöitä ja teoreettisia keskusteluja, jotka keskenään kamppailevat oppialaan liittyvän tiedon tuotannon käsityksistä. Keskeisiä teoreettisia käsitteitä ovat traditionalismi, eklektismi ja joltain osin post-positivismi. Kansainvälisen politiikan tutkimus kehittyy, liikkuen perinteisestä tutkimuksesta uudempiin lähestymistapoihin. Neljäs debatti on viimeisin laajasti hyväksytty debatti kansainvälisessä politiikassa, keskittyen positivismin ja post-positivismin väliseen väittelyyn siitä, mikä tutkimus on varteenotettavaa tai ”tieteellistä”. Nykytutkimuksen haasteena on tieteen määritteleminen kansainvälisessä politiikassa. Ontologiset ja metodologiset erot nähdään vaikuttavan tutkimusperinteiden välillä kansainvälissä politiikassa käytännön tasolla. Semiotiikka auttaa ymmärtämään kielen rakennetta ja merkityksiä politiikan tutkimuksessa. Semiotiikka pyrkii korostamaan kielen systeemiä, jota analysoimalla voidaan tuoda esille kansainvälisen politiikan tutkimuskeskustelun yhtäläisyyksiä. 2010-luvun kansainvälisen politiikan debatissa on keskitytty erilaisiin tutkimussuuntauksiin. Esimerkiksi suurten teorioiden painopiste on objektiivisten teorioiden luomisessa, mitkä selittävät kansainvälistä politiikkaa kokonaisuutena. Toisaalta analyyttinen eklektismi pyrkii moninarratiiviseen analyysiin, ottamalla huomioon useita teorioita. Keskustelua käydään myös niin kutsutun harjoittamisen teorian ympärillä, joka antaa painoarvoa käytännön tavoille puhua ja ymmärtää alaa. Suurten teorioiden kritiikki kohdistuu niiden mahdolliseen yksinkertaistamiseen ja oletettujen objektiivisten totuuksien sisältämiseen. Eklektismi tarjoaa vaihtoehdon, yhdistämällä eri lähestymistapoja, mutta ei pysty ratkaisemaan metodologisia haasteita. Tämän lisäksi kriittinen tarkastelu kansainvälisen politiikan tutkimuksen rakenteesta ja teorioiden käytöstä on olennainen osa oppialan kehitystä, vaikka tämä tapa ajatella kohtaa myös oman kritiikkinsä. Tutkimuksessa tarkastellaan kolmea yllä mainittua teoriaa semioottisen analyysin avulla ja vertaillaan niitä ontologisiin, epistemologisiin ja metodologisiin näkökulmiin. Työn rakenteellinen analyysi arvioi teoreettisten lähestymistapojen soveltuvuutta kansainvälisen politiikan tutkimukseen, korostaen käytännön merkitystä ja tutkimuksen tekemisen tapoja. Rohkeassa analyysissä tarkastellaan tutkimuksen teon ja teorioiden välistä suhdetta sekä tutkijoiden asenteita ja käyttäytymistä, joista paljastuu yhtäläisyyksiä. Johtopäätökset korostavat keskustelun koherenssia, sekä huolta teorian tuottamiseen liittyvän etiketin puutteesta kansainvälisen politiikan tutkimuksessa.