"Tämä ei ole kirkolliskokous": Analyysi uskonnollisen puheen oikeuttamisesta eduskuntakeskusteluissa

Abstract

Suomen kaltaisissa, yhtä aikaa sekä maallistuvissa että moniarvoistuvissa yhteiskunnissa, ei olla yksimielisiä uskonnon roolista osana demokraattista järjestelmää. Niin tieteellisessä kuin yhteiskunnallisessakin keskustelussa esiintyy erilaisia näkemyksiä siitä, millainen valtion suhde eri uskontokuntiin tulisi olla, ja onko uskonnollinen argumentointi poliittisessa päätöksenteossa suotavaa. Tämä tutkielma lähtee liikkeelle näistä keskusteluista, kiinnittäen huomionsa siihen, millaiseksi keskustelu uskonnollisten argumenttien hyväksyttävyydestä rakentuu Suomen eduskunnassa. Tutkielman tutkimuskysymys on: ”millaisilla normatiivisilla tavoilla kansanedustajat pyrkivät oikeuttamaan tai kyseenalaistamaan politiikan perustelua uskonnolla?” Tutkielman aineisto koostuu neljästä eduskunnan lähetekeskustelusta, jotka on käyty avioliitto- ja aborttilainsäädäntöön liittyneiden kansalaisaloitteiden pohjalta vuosina 2014–2020. Aineisto on osa Helsingin yliopiston uskontoa ja politiikkaa tutkivan LegitRel-hankkeen aineistoa, ja se on analysoitu teoriaohjaavan sisällönanalyysin avulla. Analyysissa muodostettiin kansanedustajien uskonnollista puhetta koskevista kannanotoista erilaisia kategorioita sen mukaan, millaisilla perusteluilla uskonnollista argumentointia oikeutettiin tai kyseenalaistettiin. Analyysissa havaittiin, että uskonnollista argumentointia oikeutettiin eduskunnassa pääosin korostamalla sanan- ja uskonnonvapautta, vetoamalla perinteisesti kristilliseen kulttuuriin tai kuvaamalla kirkon ja valtion suhdetta tiiviiksi. Uskonnollisia argumentteja ja kristinuskon vaikutusta lainsäädäntöön kyseenalaistettiin vetoamalla valtion puolueettomuuteen suhteessa erilaisiin katsomuksiin, ja korostamalla yksilönvapauksia takaavaa, yhdenvertaista ja tasa-arvoista lainsäädäntöä. Uskonnollisiin argumentteihin suhtauduttiin eduskunnassa myös neutraalin hyväksyvästi. Tuloksista voi päätellä, että kansanedustajien näkökulmat jakautuivat erilaisiksi erityisesti suhtautumisessa valtion puolueettomuuteen suhteessa erilaisiin katsomuksiin, sekä suhtautumisessa liberaalille demokratialle olennaisten ydinkäsitteiden, kuten yhdenvertaisuuden ja tasa-arvon, määrittelyyn. Näkökulmat erosivat toisistaan myös sen mukaan, korostettiinko poliittista prosessia: tasavertaista asemaa lainsäätäjänä, vai politiikan lopputuloksia: tasavertaista lainsäädäntöä. Puolueet erottuivat analyysissa niin, että arvokonservatiivista politiikkaa perusteltiin uskonnolla kristillisdemokraattien, perussuomalaisten ja keskustan eduskuntaryhmistä, kun taas muiden puolueiden eduskuntaryhmistä kuultiin sekä uskonnollista puhetta neutraalisti hyväksyviä että sitä voimakkaasti kyseenalaistavia kannanottoja. Tuloksista hahmottuneet teemat selkeyttävät käsitystä siitä, millaisiin kysymyksiin on tarpeen kiinnittää huomiota, jos poliitikot, kansalaiset tai tieteentekijät haluavat pyrkiä antamaan kokonaisvaltaisen vastauksen siihen, millainen uskonnon rooli tulisi liberaalissa demokratiassa olla.