Minimi-interventio : Laajennettu tulkinta ekologisessa kontekstissa

Abstract

Minimi-interventio tarkoittaa, että tehdään niin paljon kuin on tarpeen, mutta niin vähän kuin on mahdollista. Tätä periaatetta on rakentamisessa perinteisesti sovellettu rakennushistoriallisten arvojen suojelemiseksi. Minimi-interventiota on etenkin viime aikoina perusteltu myös ekologisista syistä, mutta periaatetta on toistaiseksi tutkittu suhteellisen vähän. Tämän diplomityön tavoitteena on tutkia minimi-intervention soveltamista rakentamisen ympäristövaikutusten pienentämiseksi. Työssä minimi-intervention käsitettä tarkastellaan sekä teoreettisena että käytännöllisenä työkaluna. Määritän minimi-intervention kannalta keskeiset ulottuvuudet, minkä pohjalta arvioin periaatteen soveltamisen edellytyksiä. Pohdin myös miten nämä ulottuvuudet muuttuvat, kun minimi-interventiota tarkastellaan laajemmassa ekokriisin kontekstissa. Materiaalikeskeisen tulkinnan laajentamiseksi tarkastelu painottuu minimi-intervention subjektivistisiin tulkintoihin, joiden keskiössä ovat suunnittelun aineeton ulottuvuus ja päätöksenteon demokratia. Aineisto perustuu kirjallisuuteen, monialaiseen tutkimustietoon, ajankohtaiseen keskusteluun sekä omiin havaintoihini. Kun minimi-intervention tulkintaa laajennetaan, on myös arkkitehdin toimijuutta mahdollista laajentaa. Käytännön esimerkit havainnollistavat, että aineettomia ulottuvuuksia hyödyntämällä on mahdollista vähentää tarvetta aineelliselle interventiolle. Keskiössä on silloin lopputuloksen sijaan prosessi ja fyysisten rakenteiden sijaan käyttäjät ja heidän hyvinvointinsa. Työssä päädyn siihen, että subjektivistinen tulkinta voi tarjota keinoja minimi-intervention edellytysten laajentamiseksi ja täten myös rakentamisen ympäristövaikutusten pienentämiseksi.

Minimal intervention means doing as much as necessary, but as little as possible. The principle has traditionally been applied in architecture to preserve the historical value of built heritage. Recently, minimal intervention has also been justified for ecological reasons, but there is relatively little research on the principle so far. The aim of this master’s thesis is to investigate the application of minimal intervention to reduce the environmental impact of construction. In this thesis, minimal intervention is examined in terms of both theory and practice. I define the essential dimensions of the principle and based on this evaluate the preconditions for its application. I also consider how these dimensions change when minimal intervention is viewed in the broader context of an ecological crisis. To expand the material-based interpretation, the focus is on subjectivist interpretations of minimal intervention, that emphasize the intangible dimension of design and the democracy of decision-making. The work’s material is literature, multidisciplinary research, current architectural discussion and my own observations. By expanding the interpretation of minimal intervention, it is also possible to expand the agency of the architect. The practical examples demonstrate that by utilizing intangible dimensions, the need for material intervention can be reduced. This leads to a shift of focus from the end product to the process, but also from physical structures to users and their well-being. The conclusion of the thesis is that a subjectivist interpretation can provide means to expand the preconditions of minimal intervention and thus reduce the environmental impact of construction.