Yhteiseloa yli ydinperheen: opas yhteisasumista mahdollistavaan asuntosuunnitteluun

Abstract

Tämä tutkielma käsittelee yhteisasumista asuntosuunnittelun näkökulmasta. Yhteisasumisella tarkoitetaan asunnon jakamista perheeseen tai sukuun kuulumattomien muiden asukkaiden kanssa. Työssä tutkitaan, millaisin asuntosuunnittelun periaattein voidaan tuottaa yhteisasumista mahdollistavia asuntoja. Lisäksi tutkielmassa selvitetään, miksi yhteisasuminen on Suomessa verrattain harvinainen asumismuoto. Viimeisen 15 vuoden aikana yksinäisyyteen ja velkaantumiseen liittyvät ongelmat ovat lisääntyneet rajusti nuorten aikuisten keskuudessa. Samaan aikaan suomalainen asuntotuotanto on muuttunut yhä yksipuolisemmaksi keskittyen vahvasti pienten mikroasuntojen tuottamiseen. Yksiöiden ja kaksioiden koot ovat pienentyneet rajusti, joka on heikentänyt asuntojen kalustettavuutta ja kasvattanut yksinasuvien tunnetta ahtaudesta. Myös poliittiset päätökset ovat osaltaan tukeneet nuorten aikuisten yksinasumista. Yksinasuvia suomalaisia on tällä hetkellä 1,3 miljoonaa, se on enemmän kuin koskaan ennen. Yksinasumisen trendi on kestämätön yksinäisyyden, asumisen kulujen ja asumisen päästöjen kannalta. Yhteisasuminen on monissa muissa Euroopan maissa suosittu asuintapa, joka on kestävämpi vaihtoehto yksiössä asumiselle niin taloudellisesti kuin asumisen päästöjen kannalta. Ihmisten kanssa asumisen voidaan nähdä auttavan myös yksinäisyyteen. Tutkielmassa yhteisasumiseen tutustutaan ensin kirjallisuuskatsauksen kautta: sen historiaa ja nykytilaa käydään läpi, jonka lisäksi tutustutaan yhteisasumisesta tehtyihin tutkimuksiin. Tämän jälkeen siirrytään varsinaiseen asuntosuunnittelun tarkasteluun. Asuntosuunnittelun teoreettisena pohjana käytetään asuntosuunnittelun viime vuosien kirjallisuutta, mutta toisaalta myös sosiologisissa yhteisasumisen tutkimuksissa löydettyjä tilallisia havaintoja. Käytännön näkemystä asuntosuunnitteluun haettiin suorittamalla kvalitatiivisia asukashaastatteluita viidessä yhteisasunnossa, jotka antoivat tärkeää käyttäjätietoa asuntosuunnittelusta. Näiden asuntojen pohjapiirroksia analysoitiin kirjallisuudesta ja haastatteluista saatujen havaintojen perusteilla. Yhteisasumista tukevan asuntosuunnittelun opas on muodostettu tiivistämällä yhteisasumisen ja asuntosuunnittelun tutkimuksen, haastatteluiden sekä pohjapiirrosanalyysin tulokset tärkeimmiksi suunnitteluperiaatteiksi. Työssä havaittiin, että yhteisasunnon suunnittelussa tärkein asia on yksityisen ja julkisen tilan hallinta neutraalien tilojen avulla. Yhteisasunnon tilat voidaan jakaa yksityisiin (esim. makuuhuoneet), julkisiin (esim. olohuone ja keittiö) ja neutraaleihin tiloihin (esim. eteinen ja käytävät). Neutraalin tilan tarkoitus on toimia siirtymävyöhykkeenä yksityisen ja julkisen välillä. Neutraalit tilat takaavat makuuhuoneiden yksityisyyden ja toisaalta toimivat myös yhteiskäyttötiloja sitovana vyöhykkeenä. Asuntosuunnittelua tutkiessa kävi ilmi, että perheasunnoiksi suunnitellut huoneistot sisältävät monia piirteitä, jotka eivät toimi yhteisasumisessa. Suurimpina ongelmina perheasunnoissa on yleensä neutraalien tilojen riittämättömyys, makuuhuoneiden hierarkkisuus sekä liian tiukka tilamitoitus. Yhteisasunnoissa erityisesti makuuhuoneet ja keittiö tulee mitoittaa tavallista asuntotuotantoa väljemmin, sillä yhteisasumisessa näiden tilojen käyttötarkoitus on ydinperhenormia laajempi. Asuntosuunnittelun tärkeäksi osa-alueeksi huomattiin myös yksityiskohtien suunnittelu. Yhteisasumista mahdollistava asuntosuunnittelu on joustavaa ja monikäyttöistä, joten se sopii myös muunlaisille saman tilatarpeen omaaville asuntokunnille. Asuntosuunnittelun merkityksestä yhteisasumiseen huomattiin, että hyvin suunniteltu yhteisasunto voi parantaa asumisen laatua, vahvistaa asunnon yhteisöllisyyttä, parantaa itsensä toteuttamisen mahdollisuuksia ja vähentää konflikteja. Asuntosuunnittelua tärkeämpää yhteisasumisen onnistumisen kannalta on kuitenkin asunnon yhteisön toimivuus. Asukkaiden tulee haluta asua yhdessä, jotta asumismuoto voi olla pitkäaikainen ratkaisu.