Ilman huoltajaa tulleiden turvapaikanhakijalasten etu perheenyhdistämisprosessissa

Abstract

Ilman huoltajaansa liikkuvien alaikäisten turvapaikanhakijoiden määrä on kasvanut Suomessa ja muualla Euroopassa johdonmukaisesti viime vuosina. Lasten hakiessa kansainvälistä suojelua ilman tosiasiallisen huoltajan huolenpitoa he muodostavat haavoittuvassa asemassa olevan ihmisryhmän, joka tarvitsee erityistä suojelua. Tavanomaisten perus- ja ihmisoikeuksien lisäksi heitä suojaavat myös nimenomaiset lasten oikeudet, joista tärkeänä voidaan mainita YK:n lapsen oikeuksien sopimus. Sopimuksen 3(1) artiklan mukaan kaikissa lapsia koskevissa toimissa on ensisijaisesti otettava huomioon lapsen etu.

Lapsen edun ensisijaisuuden periaate ei kuitenkaan Suomessa toteudu kansainvälisten sopimusvelvoitteiden tarkoittamalla tavalla. Ulkomaalaislain sanamuodossa sekä sen soveltamiskäytännössä voidaan huomata puutteita lapsen edun arvioinnissa sekä perusteettomia eroja muihin lapsia koskeviin asiaryhmiin nähden. Tutkielmassa esitetään de lege ferenda -kannanotto, joka lisäisi lapsen edun ensisijaisuuden ulkomaalaislain 6 §:n 1 momentin sanamuotoon ja siten vahvistaisi kansainvälisten ihmisoikeusvelvoitteiden mukaisuutta sekä yhdenmukaistaisi kotimaista lapsia koskevaa lainsäädäntöä. Lainsäädännön lisäksi on tärkeää, että lapsen etua tosiasiassa harkitaan viranomaisissa sekä kotimaisissa tuomioistuimissa systemaattisesti, tapauskohtaisesti, aidosti ja läpinäkyvästi.

Perheenyhdistäminen on ilman huoltajaa tulleille alaikäisille ensisijainen ratkaisu, sillä se edistää lasten psyykkistä hyvinvointia sekä kotoutumista. Tutkielmassa käsitellään perheenyhdistämisen toteutumisen ongelmia prosessi- ja kulttuurinäkökulmasta sekä ulkomaalaislain 36 §:n 2 momentissa säänneltyyn maahantulosäännösten kiertämiseen liittyen. Voidaan katsoa, että lainkohta jättää Maahanmuuttovirastolle poikkeuksellisen paljon harkintavaltaa, eikä se perhe-elämää suojaavan perusoikeuden rajoituksena täytä yleisten rajoitusedellytysten mukaista täsmällisyys- ja tarkkarajaisuusvaatimusta. Tutkielmassa esitetään lainkohtaa tarkentavia ehdotuksia, jotka selkeyttäisivät vallitsevaa oikeustilaa, rajaisivat lainsoveltajan harkintavaltaa ja sitä kautta parantaisivat turvapaikanhakijoiden oikeussuojaa.