Työssäkäyvien yliopisto-opiskelijoiden kokemuksia uupumuksesta

Abstract

Korkeakouluopiskelijoiden hyvinvointi on ollut usein esillä mediassa erityisesti koronapandemian jälkeen. Vuonna 2021 tehdyn selvityksen mukaan korkeakouluopiskelijoilla oli enemmän kuormitusta ja psyykkisiä oireita kuin suhteessa koko aikuisväestöllä. Pandemian aiheuttamien hyvinvoinnin vaikutusten lisäksi yliopisto- opiskelijoita koskevat enenevissä määrin toimeentuloon liittyvät haasteet, ja opiskelijoiden työssäkäynnin voidaan olettaa edelleen yleistyvän kiristyvän taloustilanteen ja hallituksen tekemien opiskelijoiden tukien leikkausten vuoksi. Opiskelijoiden työssäkäynti kasvattaa riskiä stressin kokemiselle ja lopulta uupumukselle, kun opiskelijan tulee tapainotella opintojen ja työn vaatimusten välillä. Työssäkäyvien yliopisto-opiskelijoiden uupumuksen yleistyminen onkin tunnistettu tutkimuksessa.

Tässä tutkielmassa tarkastellaan työssäkäyvien yliopisto-opiskelijoiden kokemuksia uupumuksesta. Tarkemmin tutkielman tarkoituksena on selvittää, millaisia opintojen, työn ja henkilökohtaisia vaatimuksia uupumisen taustalla on, miten yliopisto-opiskelijat käsittävät uupumuksensa kehittymisen ja millaisia seurauksia uupumuksella voi olla opintoihin, työhön ja yksilön terveyteen. Tutkimusta varten kerättiin laadullinen aineisto, joka koostuu yhdestätoista suomalaisen yliopisto-opiskelijan haastattelusta. Aineisto analysoitiin teoriaohjaavan sisällönanalyysin keinoin, jolloin analyysi pohjautui osin aiemmassa tutkimuksessa tunnistettuihin käsitteisiin.

Teoreettinen viitekehys rakentuu työuupumustutkimuksen teorioihin, joita on jo hyödynnetty aikaisemmassa ilmiön tutkimuksessa. Tutkielmassa käsitys uupumuksen syntymisestä rakentuu vaatimusten ja voimavarojen mallista, jonka mukaan uupumusta ennustavat työssä ja opinnoissa koetut vaatimukset. Korkeakoulututkimuksen ja psykologian tieteenaloilla tehty tutkimus opiskelijauupumuksesta osoittaa, että vaatimusten ja voimavarojen malli soveltuu myös opiskelijoiden uupumuksen tarkasteluun.

Tutkielman tulokset osoittavat, että työssäkäyvien yliopisto-opiskelijoiden uupumuksen taustalta voidaan erotella työn vaatimuksia (työn vaativuus, esihenkilön tuen puute, vastuu, paineet ja työkuorma), opintojen vaatimuksia (itseohjautuvuus, paineet, työkuorma, opetusjärjestelyt ja yksinäisyys), henkilökohtaisia vaatimuksia (perfektionismi ja tunnollisuus) sekä muun elämän vaatimuksia (sosiaaliset suhteet ja perhe). Vaikka uupumuksen ajallisesta kehityksestä ei syntynyt yhtenäistä kuvaa, tunnistettiin uupumuksen kehittymisen taustalta joitakin haastateltaville yhteisiä tekijöitä, joita olivat kognitiivisten toimintojen heikentyminen, palauttavan toiminnan puute ja kuormituksen sivuuttaminen. Uupumuksesta toipumisen kannalta merkittäväksi koettiin keskusteluapu, vertaistuki, oman toiminnan muuttaminen ja kuormituksen vähentyminen. Uupumuksen seuraukset näkyivät opinnoissa suoriutumisessa ja etenemisessä, työssä suoriutumisessa, sairauslomina ja työsuhteen päättämisenä ja yksilön terveydessä esimerkiksi univaikeuksina ja mielenterveyden heikentymisenä. Uupumuksen nähtiin käynnistäneen myös pohdintaa siitä, millaiseen työpaikkaan opiskelijan on mahdollista tulevaisuudessa työllistyä, jotta uupumus ei uusiudu.

Tutkielman johtopäätöksinä voidaan todeta, että työssäkäyvien yliopisto-opiskelijoiden uupumus on aiemman tutkimuksen käsitystä monimutkaisempi ilmiö. Pelkän työ-opinnot-konfliktin sijaan uupumuksen taustalta voitiin erotella erilaisia työn, opintojen, henkilökohtaisia ja muun elämän vaatimuksia. Lisäksi uupumuksen seuraukset olivat aiemman tutkimuksen käsityksiä monitahoisempia. Näiden pohjalta ehdotetaan käytännön toimia työssäkäyvien yliopisto-opiskelijoiden hyvinvoinnin tukemiseksi. Ensinnäkin yliopisto voi tukea opiskelijan hyvinvointia tarjoamalla tuki- ja ohjauspalveluita ja tekemällä ne selkeän viestinnän avulla saavutettaviksi ja näkyviksi. Lisäksi yliopistojen olisi kannattavaa tarkastella kriittisesti opetusjärjestelyjä, esimerkiksi opetusmuotoja sekä kurssitehtäviä ja niistä annettavaa palautetta, hyvinvoinnin ja oppimisen näkökulmasta. Työn näkökulmasta taas ehdotetaan, että esihenkilö voisi tukea opiskelijan hyvinvointia olemalla läsnä, havainnoimalla kuormitusta ja keskustelemalla opiskelijan kanssa jaksamisesta. Toisaalta työantajan tulisi tarkastella kriittisesti myös opiskelijan työn sisältöjä, työaikaa ja annettuja vastuita opiskelijan kokonaiskuormituksen huomioon ottaen.