Vangin sosiaalisten suhteiden ylläpitäminen suomalaisessa vankilajärjestelmässä : vapautensa menettäneen oikeus tavata läheisiään

Abstract

Tutkimuksen tavoitteena on tarkastella vangin sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä suomalaisessa vankilajärjestelmässä. Pääsääntöisesti tutkimus keskittyy havainnoimaan perus- ja ihmisoikeuksien toteutumista valvomattomien tapaamisten järjestämisessä. Suomessa vankeusrangaistusten täytäntöönpanosta huolehtii Rikosseuraamuslaitos. Suomalaisen rikosseuraamusjärjestelmän keskeisenä tavoitteena on pyrkiä ennaltaehkäisemään uusintarikollisuutta sekä tukea ja edistää vangin sitoutumista rikoksettomaan elämäntapaan vankeusrangaistuksen aikana sekä tulevaisuudessa vapautumisen jälkeen. Nämä tavoitteet saavuttaakseen rikosseuraamusjärjestelmän on pyrittävä kohtelemaan vankia asiallisesti, oikeudenmukaisesti sekä yksilölliset seikat huomioon ottaen. Samalla Rikosseuraamuslaitoksen on pyrittävä edistämään vangin sosiaalisten suhteiden ylläpitämistä vankeusrangaistuksen aikana eikä mielivaltaisesti rajoittaa niitä. Valvomattomia tapaamisia koskevassa harkinnassa otetaan huomioon tapaamisesta aiheutuvat hyödyt ja edut suhteessa mahdollisiin riskeihin. Tutkimuksessa tarkastellaan valvomattomien tapaamisten toteutumista ehdotonta vankeusrangaistusta suljetussa vankilassa suorittavan vangin näkökulmasta.

Tutkimuksessa tarkastellaan lähemmin vankeuslain (767/2005) 13 lukua, joka sääntelee vangin tapaamista ja yhteydenpitoa vankilan ulkopuolelle. Lisäksi tutkimuksessa lähtökohtana toimii perus- ja ihmisoikeuksien osalta kansallisella tasolla Suomen perustuslaki (731/1999) sekä kansainväliset ihmisoikeussopimukset, joista tärkeimpänä Euroopan ihmisoikeussopimus. Lisäksi tutkielmassa käsitellään muita yksittäisiä lakeja sekä normeja heikommin velvoittavia lain esitöitä, tässä tapauksessa hallituksen esityksiä. Tutkimuksessa hyödynnetään lisäksi oikeuskirjallisuutta sekä aiempaa tutkimusta. Oikeuskäytännön sekä lain ja kansainvälisten sopimusten tulkinnan havainnoimiseksi tutkimuksessa käsitellään Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen huomautuksia sekä eduskunnan oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiehen kannanottoja. Edellä mainituilla kanteluviranomaisilla on merkittävä rooli vangin jälkikäteisen oikeusturvan toteutumisessa.

Etenkin pitkän vankeusrangaistuksen aikana vangin identiteetti sekä käyttäytyminen saattavat muuttua. Vankilaolosuhteissa vangin sosiaaliset suhteet rakentuvat merkittävässä määrin vuorovaikutuksesta muiden vankien sekä viranomaisten ja muun vankilan henkilökunnan kanssa. Tämän lisäksi on tärkeää myötävaikuttaa vangin sosiaalisten suhteiden ylläpitämisessä vankilan ulkopuolelle vankeusrangaistuksen aikana. Toimiva tukiverkosto vankilan ulkopuolelle vaikuttaa myönteisesti vangin henkiseen hyvinvointiin sekä edistää vangin sitoutumista rikoksettomaan elämäntapaan myös vapautumisen jälkeen. Valvomattomia tapaamisia koskevassa harkinnassa on pyrittävä edistämään vangin yhteydenpidon toteutumista, eikä tapaamisoikeutta tulisi rajoittaa tarpeettomasti. Viranomaisen tekemä harkinta ei ole aina yksinkertaista, sillä vangille läheisen tai tärkeän ihmisen tunnistaminen voi eri tilanteissa olla hyvinkin haastavaa. Nykyisenkaltaiset monimuotoiset perhe- ja ihmissuhteet ovat lainsäädäntötasolla vaikeasti määriteltävissä. Sen sijaan liian joustava ja liiallisesti vangin omaan mielipiteeseen nojaava harkinta ja sääntely voi johtaa valvomattomien tapaamisten hyödyntämiseen keinotekoisin perustein esimerkiksi rikollisiin tarkoituksiin.

Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen huomautusten sekä eduskunnan oikeusasiamiehen ja apulaisoikeusasiamiehen kannanottojen perusteella on havaittavissa, ettei Suomessa ja muualla Euroopassa vangin valvomattomien tapaamisten järjestäminen ole aina toteutunut perus- ja ihmisoikeudet huomioiden. Viranomaisen tekemän harkinnan on perustuttava tosiasiallisiin tietoihin ja vangin oikeuksien rajoittamiselle on aina oltava painavat ja perusteltavissa olevat syyt. Viranomaisten on huolehdittava erityisesti riittävän selvityksen hankkimisesta, jotta vangin valvomaton tapaaminen voidaan turvallisesti ja oikeudenmukaisesti järjestää tai mahdollisesti riittävän painavin ja perustelluin syin evätä.