Tekoäly toimitusketjun hallinnassa
Sormunen, Tuomas (2024)
Sormunen, Tuomas
2024
Teknis-taloudellinen kandidaattiohjelma - Bachelor's Programme in Business and Technology Management
Johtamisen ja talouden tiedekunta - Faculty of Management and Business
This publication is copyrighted. You may download, display and print it for Your own personal use. Commercial use is prohibited.
Hyväksymispäivämäärä
2024-05-17
Julkaisun pysyvä osoite on
https://urn.fi/URN:NBN:fi:tuni-202404264700

Tiivistelmä
Tekoäly on kehittynyt viime vuosina laajasti ja sen käytössä on arvioitu alkaneen uusi vaihe laajaa suosiota saavuttaneiden generatiivisten tekoälysovellusten tultua markkinoille. Tekoälyllä ennustetaan olevan merkittäviä vaikutuksia myös yritysten toimintaan esimerkiksi päätöksenteon ja datankäsittelyn kannalta. Lisäksi tekoälyllä arvioidaan olevan monia käyttökohteita toimitusketjun hallinnassa, koska toimitusketjut ovat muuttuneet aiempaa laajemmiksi verkostoiksi, joihin liittyy myös kasvava datan määrä ja nopeasti vaihtelevat trendit. Näitä tekijöitä voidaan mahdollisesti hallita tekoälyn avulla paremmin.
Työn tavoitteena on selvittää tekoälyn hyötyjä toimitusketjun hallinnassa ja tutkia aiheeseen liittyviä tekoälyratkaisuja. Tavoitteiden pohjalta määritettiin seuraavat tutkimuskysymykset: 1. Mitä hyötyjä tekoälyn käytöllä toimitusketjun hallinnassa voidaan saavuttaa? 2. Mitä tekoälyratkaisuja voidaan hyödyntää toimitusketjun hallinnan tukena? Työ toteutettiin kirjallisuuskatsauksena tekemällä kirjallisuushakuja Scopus-tietokannasta ja analysoimalla hakujen tuloksina löydettyjä tieteellisiä artikkeleja.
Työn teoriaosuudessa keskitytään aluksi toimitusketjun hallintaan ja siinä ilmeneviin datankäsittelyn haasteisiin. Teoriaosion toisessa osassa käsitellään tekoälyä ja sen tavoitteita toimitusketjun hallinnassa. Toimitusketjulla tarkoitetaan organisaatioiden joukkoa, joiden välillä kulkee tuote-, palvelu-, raha- tai informaatiovirtoja. Toimitusketjun hallinnalla tarkoitetaan kyseisen ketjun tarkastelua kokonaisuutena sekä sen johtamista erilaisten prosessien avulla. Haasteina toimitusketjuissa on kasvava datan määrä, jonka käsittelyyn perinteiset analytiikan työkalut eivät välttämättä riitä, sekä datan heikko ajantasaisuus, mikä asettaa haasteita datan käytölle päätöksenteossa.
Tekoälyllä tarkoitetaan yleensä koneen kykyä oppia kokemuksesta, tehdä ihmisenkaltaisia tehtäviä ja sopeutua uusiin syötteisiin. Tekoälylle on kuitenkin lukuisia määritelmiä ja se nähdäänkin yleensä sateenvarjoterminä, jonka alle voidaan luokitella useita tekoälyteknologioita, kuten koneoppiminen. Tekoälyn hyödyntämisen tavoitteita toimitusketjun hallinnassa ovat esimerkiksi prosessien automatisointi, parempi päätöksentekokyky, kustannusten alentaminen ja datankäsittelyn parantaminen.
Tutkitun kirjallisuuden perusteella tekoälyratkaisujen käytöllä toimitusketjun hallinnassa voidaan saavuttaa lukuisia hyötyjä, kuten parantaa päätöksentekokykyä, ympäristöjohtamisjärjestelmän vaikuttavuutta, kilpailukykyä, kustannustenhallintaa, ennustamista, toimitusketjun resilienssiä, toimittajavalintoja, hankintaa, verkoston suunnittelua, reitityspäätöksiä, varastonhallintaa, tuotteiden tarkistusta ja tuotannonsuunnittelua. Työssä myös havaittiin, että suuri osa tutkituista tekoälyratkaisuista hyödynsi taustallaan evoluutiolaskentaa tai keinotekoisia neuroverkkoja, joten kyseisillä tekoälyteknologioilla on paljon potentiaalia toimitusketjun hallinnassa.

Kokoelmat
- Kandidaatintutkielmat [8935]