Aluevalitus hyvinvointialueen muutoksenhakukeinona

Abstract

Suomeen muodostettiin vuonna 2021 yhteensä 21 hyvinvointialuetta, joilla on Suomen perustuslain 121.4 §:ään perustuva itsehallinto. Hyvinvointialueiden tehtävänä on hoitaa sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen tehtäviä, jotka aiemmin kuuluivat kunnille. Julkisella vallalla on perustuslakiin johdettava velvollisuus turvata jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut.

Hyvinvointialueiden muodostamisen yhteydessä säädettiin muun muassa laki hyvinvointialueesta. Tämän lain 16 luvussa säädetään aluevalituksesta, josta tuli hallintoprosessilain mukaisen hallintovalituksen ja kuntalain mukaisen kuntavalituksen ohelle uusi hallintoasioiden muutoksenhakukeino. Tässä tutkimuksessa selvitetään lainopin, kriittisen lainopin ja de lege ferenda -tutkimuksen avulla aluevalituksen sääntelyn sisältöä ja sen suhdetta perustuslain 21 §:ssä taattuun oikeusturvaan. Arviointia tehdään suhteessa hallinto- ja kunnallisvalitukseen huomioiden aluevalituksen taustalla vaikuttava hyvinvointialueiden itsehallinto. Tutkimuksessa myös pohditaan mahdollisia tulevia aluevalituksen sääntelyratkaisuja.

Aluevalitus on pääasiallinen muutoksenhakukeino hyvinvointialueella muun muassa aluevaltuuston ja muiden toimielimien päätöksiin. Aluevalitus sisältää kunnallisvalituksen tapaan erityispiirteitä suhteessa hallintovalitukseen. Hyvinvointialueesta annetun lain mukaan valitusperusteet on esitettävä valitusaikana, valitusoikeus on jokaisella hyvinvointialueen jäsenellä ja päätös voidaan panna täytäntöön ennen lainvoimaa. Lisäksi aluevalitus on kassatorinen muutoksenhakukeino.

Aluevalituksen erityispiirteet muodostavat kysymyksiä perustuslain 21 §:ssä perusoikeutena taatun oikeusturvan toteutumisen osalta. Nämä erityispiirteet voivat esimerkiksi rajoittaa virallisperiaatteen toteutumista tai estää päätöksessä olevien virheiden korjaamisen. Oikeusturvaperusoikeuden ytimeen aluevalituksen erityispiirteiden ei voida katsoa kuitenkaan puuttuvan. Erityispiirteiden sääntelyratkaisun taustalla vaikuttaa hyvinvointialueiden itsehallinto, ja sitä aluevalitus osaltaan toteuttaa. Alueiden itsehallinto ei kuitenkaan ole kuntien itsehallinnon vahvuinen, ja tässä suhteessa aluevalituksen sääntely ei ole yhtä perusteltua kuin kunnallisvalituksen sääntely.

Oikeusturvaan kohdistuvat ongelmat ja hyvinvointialueiden itsehallinnon rajallisuus huomioiden aluevalituksen sääntely voisi olla toisenlaista. Aluevalituksen sääntelyn muuttamisen lisäksi vaihtoehto olisi säätää valituslajiksi hallintovalitus niissä asiaryhmissä, joissa oikeusturvan tarve on korostunut. Tätä varten täytyisi kuitenkin suorittaa tätä tutkimusta laajempaa ja tarkempaa aluevalituksen oikeusturvaongelmiin kohdistuvaa selvitystä. Hyvinvointialueiden itsehallinnon ja oikeusturvan toteutumisen välistä jännitettä ei ole arvioitu hyvinvointialueesta annettua lakia valmistellessa laajasti, ja tätä arviointia varten aluevalitus tarvitsee tuekseen enemmän tutkimustietoa.